Lue keskustelun säännöt.
Sekavat fiilikset koiranpennun tulon jälkeen
13.09.2015 |
Tilanne on siis se, että sain eilen kauan haluamani koiranpennun kotiin. Olen halunnut koiraa monta vuotta eli ei ollut mikään hätänen päätös. Tämä pentu tuntui alusta alkaen oikealta mulle. Eilen illalla iski kuitenkin paniikki ja ahdistus ja aika kauhea masennuskin, eniten siinä olossa häiritsi varmaankin vierauden tunne, vaikka vartin päästä olo oli taas maailman onnellisin. Mulla on varmaan synnytyksen jälkeinen masennus ;D mutta tää toinen päivä pennun kanssa on menny paljon paremmin, ollaan jo kiinnytty toisiimme ja tänään on ollut monta hetkeä jolloin oon tuntenu itteni maailman onnellisimmaksi. Älkääkä käsittäkö väärin, mua ei kaduta todellakaan että otin tän pennun, mut tänään aamulla erittäin väsyneenä mietin että mitä oon oikeen menny tekemään, onko musta tähän. Luulen että nää negatiiviset fiilikset menee pian ohi. Tää koira on ollu mun suurin unelma melkeen koko elämän. Ja haluan tarjota mun rakkaalle parhaimman kodin koko maailmasta. <3
Olisin vaan kysynyt että onko muilla ollu tämmöstä fiilistä pennun tulon jälkeen?
Kommentit (12)
Sellasta se on. Välillä voimia vievää opettaa oikea ja väärä sekä kouluttaa, varsinkin jos koiraa on vaikea motivoida. Koira vaatii paljon aikaa ja vaivaa, että siitö saa "yhteiskuntakelpoisen". Onnea koiranpennusta! ihmettelen kovasti, että olet jo toisena päivänä "masentunut " tms. Ikävä kuulla. Toivottavasti koira saa kaiken tarvitsemansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 22:38"]Ei oo kyllä ollut. Sain koiran kun olin 10-vuotias.
[/quote]
Tekstistä päätellen niin on ap:kin.
Mulla oli! Tuli sellanen, että osaako edes huolehtia pienestä :) Onhan se suuri vastuu esim. lapsettomalle nuorelle. Pitää muistaa ruokkia, pissattaa, kouluttaa, leikittää.
Oli hetkellisesti sen jälkeen kun otin ensimmäisen ongelmakoirani. Mutta koiranpentua ja ongelmakoiraa ei oikein voi verrata toisiinsa.
Kuulostaa ihan normaalilta. Avllä on öuhuttu tästä aikaisemminkin. Olisikohan termi ollut puppyblues? Kyllä se siitä ajan kanssa tasaantuu ja kiinnytte toisiinne enemmän:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan kyllä tuon olotilan. Se ON iso asia, ihan oikea elävä olento, joka on sinusta riippuvainen ihan kokonaan. Ja se on tullut jäädäkseen, loppuelämäkseen. On täysin ymmärrettävää, että tilanne myös ahdistaa ja pelottaa. Kyllä se hyvin menee. Luota itseesi.
Onnellisia hetkiä pennun kanssa!
Meille tuli koiranpentu aika tarkkaan vuosi sitten. Edellinen koiramme kuoli 17,5 vuotiaana, joten pentuaika oli aika tehokkaasti unohtunut. Minulle tuli pennusta yllättäen ahdistava olo, jotenkin tuli mieleen se aika kun esikoinen oli vauva ja nukkui huonosti. Minua alkoi ahdistaa se, että taasko joudun valvomaan koko ajan ja taasko pieni olento on täydellisen riippuvainen minusta.
no, pennun kanssa asiat onneksi kehittyy nopeammin kuin vauvan eikä niitä huonosti nukuttuja öitäkään niin kovin montaa tullut. Mutta ap, ymmärrän mitä tarkoitat. Kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 22:43"]
Kuulostaa ihan normaalilta. Avllä on öuhuttu tästä aikaisemminkin. Olisikohan termi ollut puppyblues? Kyllä se siitä ajan kanssa tasaantuu ja kiinnytte toisiinne enemmän:)
[/quote]
Heh, tällehän on ihan sivutkin olemassa http://puppydepression.com/
Kiitos kivoista vastauksista! <3 ja neloselle, mikähän tossa kirjoituksessa sai vaikuttamaan siltä niinku olisin 10 vuotias? :D mä oon vaan tosi herkkä muutoksille ja tää on todella iso muutos. Ja kyllä, koira saa kaiken tarvitsemansa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä!!! Tuli tietynlainen kauhu, että mitä ihmettä menimme tekemään ottamalla tän koiran. Ihan kokemattomat ihmiset.
Vähän samalla lailla kuin vauvojen kanssa, kun ekoina päivinä melkein aloin itkeä Prismassa, kun näin taaperon, että miten noi ihmiset on saaneet pidettyä tuon lapsen elossa noinkin isoksi :)
En todellakaan halua verrata koiraa ja vauvaa, mutta se fiilis on ollut vähän samanlainen - kauhunsekainen onni.
Kyllä te ap selviätte! Opitte toisiltanne. Ensin kumpikin on tosi peloissaan ja vähän rakastunut ja sitten aina vaan vähemmän peloissaan ja enemmän rakastunut.
Tuttu tunne! Siitä pienestä pennusta on kova vastuu ja kova homma hoitaa aina alussa. Mutta pahin vaihe menee nopeasti ohi, tulee rutiinit ja se pieni villi eläin alkaa oppia ihmisten tavoille, oppii joka päivä hieman jotain ympäröivästä maailmasta.
Luo lämmin ja luottamuksellinen suhde koiraan nyt. Sosiaalistumiskausi loppuu 4 kk iässä, totuta koira mahdollisimman paljon kaikkeen, ihmisvilinään, toisiin koiriin, lapsiin, kulkuvälineisiin jne. Kaikki mihin koira tottuu tuossa iässä, on sille aivan tavanomaista sitten vanhana.
Kun näet nyt hieman vaivaa, saat koiran joka pärjää missä vain ja on tyyni kaikissa tilanteissa. Reilun puolen vuoden iässä sulla on jo kelpo kaveri.
Ei oo kyllä ollut. Sain koiran kun olin 10-vuotias.