Moniko " hyvin kasvatettu" ei halua lapsilleen samaa?

Silti koen, että saamassani kasvatuksessa on yksi hyvä puoli ja se on juuri siinä, että osaan käyttäytyä. Hyvä käytös on minulle luontevaa ja helppoa, minun ei tarvitse sitä enää miettiä nyt aikuisena muutenkin mahdollisesti jännittävissä tilanteissa, voin keskittyä itse asiaan. Ehkä se ei tuntuisi niin suurelta edulta, jos olisin luonteeltani rempseä, mutta olen hieman ujo ja koen, että saan tukea siitä, että tunnen etikettini ja tiedän käyttäytyväni oikealla tavalla.



Miehen tausta on hieman samantapainen ja hänkin arvostaa sitä, että hyvät tavat ovat iskostuneet selkäytimeen, vaikka muuta hyvää kotoa ei ehkä sitten saanutkaan. Molemmat olemme myös joutuneet näkemään ihmisiä, jotka vasta nyt aikuisena tuskailevat etiketin kimpussa ja tuntuu, että siinä asiassa on itse päässyt heihin verrattuna helpolla. Siksi haluamme pojillemmekin opettaa suoraan hyvät käytöstavat. Minusta se mikä pätee muuhunkin, pätee myös käytöstapoihin, on helpompi opetella heti oikein kuin ensin väärin ja sitten myöhemmin korjata. Hyvien käytöstapojen opettaminen pienestä pitäen kyllä kieltämättä vaatii aika tiukkaa kuria, mutta vastapainoksi yritämme sitten antaa lapsille paljon tilaa vapaaseen touhuamiseen ja riehumiseen. Ja tietysti kasvatuskeinot meillä ovat ihan toiset kuin minun tai mieheni kotona.

Mielestäni hyvät tavat yleensä pyrkivät muiden huomioon ottamiseen ja kunnioittamiseen. Esim. vaikka pöytätavat ovatkin ehkä mielestäsi turhaa hienostelua, voi niiden puute loukata kylässä isäntäväkeä. Näin on varmaan monien muidenkin " hyvien tapojen" kanssa.



Todennäköisesti huonotapaisuus kääntyy itseä vastaan. Esim Ihmistä joka puhuu muiden puheen päälle ei pidetä ihanan avoimena ja luonnollisena vaan ärsyttävänä.

Jos ei muuten, niin työelämässä saattaa joutua edustus- sun muihin tilaisuuksiin ja silloin on monin verroin stressaavampaa jos tilaisuuden ja siihen liittyvien työjuttujen lisäksi joutuu pohtimaan esim. pöytätapoja.

Minusta vanhempien pitää opettaa lapsilleen tiettyjä perustaitoja, joita elämässä tarvitsee, mukaanluettuna peruskäytöstavat, kotityöt ja esim. rahankäyttö. Ottaako taidot sittemmin (aikuis)elämässään käyttöön, on itsestä kiinni, sen voi valita. Mutta on tosi raskasta ja aikaa vievää opetella joitakin asioita vasta aikuisena (tiedän, koska olen se kokenut). Jos ei osaa, ei voi valita. On vain osaamaton.

Ei kai kyse ollut siitä että ap antaa lasten kasvaa kuin pellossa, vaan siitä millaiseksi ja miten kasvattaa. Ne käytöstavat voi oppia ilman tiukkaa kuriakin, niin kuin minä olen oppinut.

Minusta ap puhuu siitä että hänet on kasvatettu nätiksi nukeksi joka saa näkyä, muttei kuulua. Kilttiksi miellyttäjäksi, joka ei pidä puoliaan.



Vai minäkö ymmärsin väärin?

Oli aluksi todella reipas ja välitön ja korvasi sillä paljon sitä, että käytöstavat olivat aika hakusessa formaalimmassa muodossaan. Hänellä kyllä on sitä kaiken perustana olevaa sydämensivistystä vaikka muille jakaa, joten ei se minusta niin vakavaa olisi ollut suomalaisen mittapuun mukaan. Valitettavasti ei kuitenkaan tarvittu kuin muutama tapaaminen keskieurooppalaisten asiakkaiden kanssa, kun tyttö tajusi, että hänen käytöksensä herätti huvittuneisuutta ja jopa paheksuntaa. Sen jälkeen hän muuttui hyvin varovaiseksi, hankki etikettioppaita ja yritti parantaa käytöstään. Nyt hänestä näkyy kilometrin päähän, että hän on epävarma oman olemisensa kanssa. Toivon, että hän ajan kanssa oppii tavat riittävän hyvin ja saa itsevarmuuttaan takaisin, mutta ei voi olla ajattelematta, kuinka paljon helpommalla hän olisi päässyt, jos hyvät tavat olisi taottu päähän jo alle kymmenvuotiaana.

Vierailija:

Jos ei muuten, niin työelämässä saattaa joutua edustus- sun muihin tilaisuuksiin ja silloin on monin verroin stressaavampaa jos tilaisuuden ja siihen liittyvien työjuttujen lisäksi joutuu pohtimaan esim. pöytätapoja.