Kertokaa jotain viattomia juttuja lapsuudesta, joista jäi huono omatunto
Joskus yksi uskovainen kaverini oli luonani yötä, koska kotikaupungissani oli jotkut Raamattumessut. Meidän oli määrä mennä sinne kaverin kanssa ja vanhempani jättivät meidät sinne kun menivät asioilleen kun olimme kuitenkin jo 10-vuotiaita.
No, saman halliun toisessa salissa oli koiranäyttely. Arvatkaa kumpi kiinnosti enemmän :D Pyörimme koko ajan koiranäyttelyn puolella ja sitten paniikissa poimimme sieltä raamattunäyttelyn puolelta jotain esitteitä, että meillä oli "todisteita" Tästä oli huono omatunto pitkään.
Kommentit (16)
2, Pirkkahallilla sellainen uskovaisten kirjatapahtuma, en muista sen virallista nimeä.
Runkkaaja :D Ihana!
Niin? Saman aloituksen tein jokin aika sitten myös Demiin.
Laitoin tännekin että saan lisää vastauksia :)
T. ap eli demin Kuutiopää
Tää kuuluisi kai otsikon perusteella Demin ketjuun, mutta kun ikää on jo 30+, lienee tämä palsta sopivampi.
Tapahtui noin parikytä vuotta sitten, kun silloisessa kotikylässäni oli vielä kyläkauppa. Naapuriin tuli naapurin rouvan sukulaistyttö käymään, ja tämä tyttö oli vähän kovis. No, kun sitten kyläkauppareissulla hän yllytti varastamaan tikkarin (ihan pieni, olisi maksanut 50 penniä tai maksimissaan markan), niin tein sen. Hän itse tosin otti useamman, enkä ole myöhemminkään kehdannut tutuille tästä mainita. Vieläkin harmittaa että tein sen :(
Kirjoitin äitini silmänrajauskynällä aitaan pienellä "v*ttu", kun isommat pojat yllyttivät. Minulla ei ollut mitään tietoa, mitä se sana tarkoittaa. Tiesin vain, että se on todella paha sana. En pienenä uskaltanut sanoa edes "kakka" tai "pissa" kiroilumielessä.
Seuraavana päivänä vain itkin hysteerisesti kotona, kun pelkäsin että poliisit tulevat hakemaan minut ja joudun vankilaan. :D
Jäätiin kaverin kanssa kotiin eikö menty iltapäiväkerhoon ekaluokalla. Se oli siihen aikaan ihan erillinen paikka johon piti itse kävellä keskellä kaupunkia! Suurin osa ei edes ollut missään kerhossa mutta mulla ja kaverillani samasta talosta oli paikka. Ehdittiin hengailla kaverin kotona iltapäivä, kun käry tietty kävi kun kaverin isä tuli kotiin. Oho. Ei oltu hiottu suunnitelmaa ihan loppuun :-D
Käykö vähemmän viaton juttu, josta ei jäänyt huonoa omaa tuntoa? :D
M39
Kävelin pihalla mummon naapurin keltaiset kumihanskat jaloissa ns. Räpylöinä. Lähdimme kotiin ja koin kauheaa huonoa omaatuntoa kun pelkäsin, että perheen äiti tiskaa ne hanskat kädessä ja lapset saavat jonkun myrkytyksen.
Tämän kirjoitin jo Demiin mutta menköön tännekin.
Lapsena perhepäivähoitajani oli himouskovainen ja aina ennen päiväunia meidän täytyi lausua rukous ja hoitaja käski aina "Nyt kädet ristiin" Kuiskasin toiselle tytölle että pidetään kädet peiton alla mutta ei laiteta niitä ristiin. Eipä se hoitaja sitten tullut kurkkimaan oliko meillä kädet ristissä vai ei. Tästä oli monta viikkoa huono omatunto kun se oli kuitenkin tosi kiva täti ja pelkäsin että se pahoittaisi mielensä jos saisi tietää =D
En ottanut pikkusiskoani kädestä kiinni kun kävelimme kaupungilla :( Sisko sanoi että meidän minun kanssa samanikäinen "siskopuoli" pitää aina kiinni kädestä.
Harmittaa vieläkin! :(
olin hieman kipeä ja pyysin äidiltä mansikkamaitoa - hän toi lasillisen, mutta oli muusannut ne mansikat. Jollain tapaa arvostelin äitiäni, että oli tehnyt sen väärin, äitini kävi tekemässä uuden. Tästä edelleen huono omatunto, vaikka tapahtuneesta n. 40 vuotta aikaa
Tungin suun täyteen suklaakarkkeja jotka alkoivatkin yököttää. Syljin suklaat nojatuolin taakse, enkä kertonut kenellekään.
Hävettää vieläkin.
Varmaan siivotessa löytynyt tuo outo "ruskea kasa"...
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:18"]Kaverin kanssa 10-vuotiaana raamattumessuilla? Ei ihan aukea. :)
Mä pelasin kaverin kanssa talvi olympialaiset-peliä tietokoneella, siihen piti aina laittas nimi. No, me laitettiin runkkaaja, ei oltu tosin ihan varmoja mitä se tarkoittaa. Eiköhän peli sitten tiltannut ja iskä tuli auttamaan, näki tietysti sen nimimerkin. Oli niiiiiin noloa ja huono omatunto jäi pitkäksi aikaa - koin tehneeni tosi rumasti. Iskä vaan kysyi, että mikäs tää on ja mitä se tarkoittaa. Eipä kumpikaan osannut mitään vastata. Jotenkin pääsen vieläkin siihen tunteeseen, vaikka tiedän, että vastaava tilanne omien lasten kanssa lähinnä hymyilyttäisi nurkan takana.
[/quote]
Ilmeisesti et tiedä mitä huono omatunto tarkoittaa? Sun jutussa on vaan häpeää.
Kinusin isää ostamaan My Little Ponyn kun kaikilla muillakin meidän luokan tytöillä oli ja sitten se ei ollutkaan niin kiva kuin luulin. Sehän oli ruma ja tylsä. Kadutti kun se oli ollut vielä tosi kalliskin.
Kaverin kanssa 10-vuotiaana raamattumessuilla? Ei ihan aukea. :)
Mä pelasin kaverin kanssa talvi olympialaiset-peliä tietokoneella, siihen piti aina laittas nimi. No, me laitettiin runkkaaja, ei oltu tosin ihan varmoja mitä se tarkoittaa. Eiköhän peli sitten tiltannut ja iskä tuli auttamaan, näki tietysti sen nimimerkin. Oli niiiiiin noloa ja huono omatunto jäi pitkäksi aikaa - koin tehneeni tosi rumasti. Iskä vaan kysyi, että mikäs tää on ja mitä se tarkoittaa. Eipä kumpikaan osannut mitään vastata. Jotenkin pääsen vieläkin siihen tunteeseen, vaikka tiedän, että vastaava tilanne omien lasten kanssa lähinnä hymyilyttäisi nurkan takana.