Tuntemattomampi sotilas

Muistan sen unen ainiaan. Miten olin metsässä valmiina vastaanottamaan vieraat idästä. Olin siinä valmiina muun joukkeen kanssa. Muistan ainiaan sen hetken ja sen hiljaisuuden. Metsä oikein kuin odotti mitä tulisi tapahtumaan ja oli aivan hiljaa. Ei kuulunut linnunlaulua eikä edes tuuli kertonut olemassaolostaan. Laitoin tuliasemani kuntoon niin kuin oli opetettu ja ajattelin että nyt se siten tapahtuu. Myönnän että pelkäsin ja sydän jyskytti kuin viimeistä päivää ja tuntui kuin kaikki kuulisi sen. En silti aikonut perääntyä vaan antaisin ainokaiseni isänmaalleni jos tarve niin vaatisi. Pian hiljaisuuden rikkoikin ääni joka kertoi että sieltä he tulevat hiljaa ja peloissaan varmaan hekin. Pian näkyikin ensimmäiset idän soturit mutta pitää olla hiljaa paikallaan kuin metsästyksessä, ei saa pelästyttää vielä. Tunnustelijat olivat melkein kohdalla ja muu venäläisten varasjoukkio oli jo näkyvillä kun päällikkö käski tulta. Sitä vain ampui, oikealle, vasemmalle, missä vain näkyi liikettä. Lopulta kun päällikkömme antoi käskyn lopettaa tulituksen oli edessämme brutaali näky. Kuolleita ja kuolevia jotka huusivat äitejään ja kirosivat jumaliaan. Olimme voittaneet mutta mihin hintaan?