synnytys

oho. minäkin pelkäsin hirveästi synnytystä ja että repeän pahasti. tikkien määrästä en tiiä mutta en kuulemma pahasti revennyt.. kaikkeahan sitä synnytyksessä sattuu mut eipä siihen oikeen voi itse vaikuttaa..

Niinpä...ekat neljä viikkoa oli täyttä tuskaa. Seuraava tulee sektiolla :)

no voi harmi että on noin käynyt. mut jospa se seuraava onnistuisi hyvin. minulla ei kyllä ollut niin kauheeta. 7 päivää synnytyksestä olin jo tuttuni juhlissa:) oliko lapsi sitten iso vai mitä tapahtui..?

Ei ollut. 3386 g ja 52 cm :) kukaan ei oikein osannut sanoa miksi repesin. Ponnistin jakkaralla ja ponnistusvaihe 40 min.

Hienoa, että alat toipua. Olet selviytyjä. Oliko lapsen tarjonta epäotollinen? Millä tavalla sinua on hoidettu? Leikkauksia? Oletko saanut psyykkistä tukea? Onko lapsi terve?

ok. no eipä me kaikkiin asioihin saada vastausta :) minulla oli 3885g ja 51,5cm ja minulla ponnistus vaihe 32min. ja en siis pahasti revennyt.

Raivotarjonta oli ja lapsi on terve :) psyykkistä tukea en ole saanut mistään ja sitä tässä olenkin kaivannut . Synnytyksen jälkeen vietiin suoraan leikkaussaliin ja nukutettiin. Verta menetin 2 l. Korjauskeikkaukselle ei kai ole tarvetta, koska pidätyskyky on ihan ok.

Neuvolan kautta voisit pyytää keskusteluapua ja tietoa. Millaista tukea kaipaisit? 

Huh, onneksi olet alkanut toipua ja onneksi on ollut hyvin nukkuva vauva. Onhan sulla ollut raju synnytys, jossa olet odottamatta saanut laajat vammat. Olet kenties joutunut elämään epätietoisuudessa sen suhteen, kuinka hyvin lopulta toivut ja jääkö pysyviä vaurioita. Joutuminen eroon lapsesta heti lapsen synnyttyä on myös yllättävän riipaiseva kokemus. Omani syntyi kiireellisellä sektiolla ja jouduin olemaan ensin ommeltavana ja sitten heräämössä. Eli eipä ole ihme, että koet asian purkamisen tarvetta. Nyt kun muistelen, niin itse eka viikkoina kävin synnytystäni läpi äitini kanssa puhelimessa monta kertaa, yhä uudelleen toistelin samoja asioita, vaikka minä tosiaan pääsin helpolla. Onko sinulla ketään läheistä, jonka kanssa olet voinut puhua? Ei olisi yhtään huono idea käydä asioita läpi esimerkiksi (neuvola?)psykologin kanssa. Ehkä myös vertaistukea löytyisi vaikka netistä, koska kukapa ymmärtäisi paremmin kuin saman kokenut?

Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti toipuminen jatkuu edelleen hyvin. :)

Ps. Minulta kysyttiin ajatuksiani synnytykseen liittyen laitoksella ainakin pariin kertaan ellei useamminkin (kätilö&lääkäri) ja jälkitarkastuksessa ja neuvolakäynneillä on kysytty myös. Onko sinulle tarjottu näin mahdollisuutta puhua, koska niin kai kuuluu tehdä?