Lapsettomuus on lisääntynyt eniten syrjässä asuvien ja huono-osaisimpien naisten keskuudessa
Miksi ihmeessä puhutaan urasta, kun pitäisi puhua elämisen edellytyksistä, työpaikasta, leivästä, lämmöstä, terveydestä, ajasta, mahdollisuudesta huolehtia perheestä. Kun tiedetään, että lapsettomuus on lisääntynyt eniten syrjässä asuvien ja huono-osaisimpien naisten keskuudessa, on kummallista käyttää sanaa ura. Puhukaa siitä saako siivooja työtä, saako kaupan kassa riittävästi palkkaa, jotta pystyy kulkemaan työhön ja voi silti elättää perheen, kun työmatkakuluja ei oteta riittävästi huomioon palkkaa täydentävässä toimeentulotuessa. Onko taksirengillä työtä enää sen jälkeen, kun palaa äitiyslomalta takaisin. Jos nenä pysyy pinnalla juuri ja juuri yksinään eläessä, miten siinä lapsen kanssa selviää? Entä kuinka pärjää lapsen kanssa sitten, kun on lapsi lähtee aamulla kouluun ja palaa iltapäivällä kotiin juuri parahiksi siihen, kun äiti lähtee työhön tarjoilijaksi, ja miten lapsi voi, kun yksin lämmittelee ruokansa mikrossa, valvoo itse omat läksynsä ja nukkumaanmenonsa ja nukahtaa parahiksi , kun äiti palaa työstä kotiin.
Kommentit (9)
Työura = kaikki palkkatyö tai yrittäjyys, mitä ihminen tekee aikuisikänsä eläkeikään asti.
Huono-osaisuus on sen verran periytyvää, että ihan kaikkia ei kannata kannustaa hankkimaan lapsia.
Pienituloisen naisen ei pidä jäädä yksinhuoltajaksi. Lähtökohta lienee, että mies maksaa osan ja hoitaa osan lapseen liittyvistä asioista. Ymmärrän silti pointtisi. Mä olen hankkinut vain sen verran lapsia, että pystyn yksinkin heidät elättämään ja hoitamaan. En ollut naimisissa, kun lapseni isä kuoli muutama viikko ennen lapsen syntymää. En saanut leskeneläkettä eikä saanut lapsikaan eläkettä, kun isyydenvahvistaminen tapahtuu vasta lapsen syntymän jälkeen. Opin kantapään kautta, että yksin pitää pysytä lapsistaan huolehtimaan ja sen vuoksi lasten lukumäärän on oltava sellainen, että se onnistuu. Kyse ei siis ole pelkästään rahasta vaan myös muista resursseista.
Hyvä. Ei heikomman aineen tarvitse lisäytyä.
Nän mannapuurolapsena olen tuohon tosi tyytyväinen. Köyhyys ei tarkoita huonoja vanhemmuustaitoja tai rakkauden puutetta. Se tarkoittaa paskaa ruokaa, käytettyjä vaatteita, olemista ilman mieluista harrastusta, ilman elokuvia, ilman mitään jne. kaikesta on pulaa. Katsot kuun muut elävät, mutta et elä itse. Luokkahyppy on hankalampaa. Ainoa muisto vanhemmasta on vastaus jokaiseen asiaan: Ei ole rahaa. On hyvä, ettei lasten tarvitse elää köyhyydessä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on qsia, jota palstalla ei ymmärretä. Hyväosaiset saavat Suomessa eniten lapsia ja huono-osaiset vähiten.
Tällä logiikalla kaavutetut naiset ovat suomen hyväosaisimpia.
Mutta tuohan on hyvä uutinen.
Paitsi, että ne tulee sitten katkerina tänne palstalle haukkumaan äitejä ja lapsiperheitä. :D
Yhteiskuntaluokkaa on vaikea nostaa. Uuseliitti
kirmaisi monesta ohi ja loppuelämänsä toimeentuloon.
Tämä on qsia, jota palstalla ei ymmärretä. Hyväosaiset saavat Suomessa eniten lapsia ja huono-osaiset vähiten.