JOUTILAAT-dokumentti (2001), kannattaa ehdottomasti katsoa!
Löytyy ainakin Youtubesta.
Mielenkiintoinen dokumentti ja erittäin hyvää ajankuvaa Kainuun syrjäseudulta.
Dokumentin nuoret miehet ovat kasvaneet ja elävät nuoruuttaan kuihtuvassa ja kuolevassa asuinympäristössä. Heidän vanhempansa taas edustavat vielä sitä ikäluokkaa, joka on asunut vuosikymmeniä tällä samalla seudulla, mutta valtaosan elämästään sellaiseen maailman aikaan, kun se on vielä ollut vireä, elinvoimainen ja täynnä lapsiperheitä.
Heidän näkemyksenä ja kokemuksensa elämästä tällä seudulla varmasti poikkeavat toisistaan aika radikaalisti.
Nuorten miesten elämä vaikuttaa osittain varsin mukavalta/huolettomalta:
- on kavereita, ensi asunnot, ajellaan halvoilla autoilla ympäriinsä, luonto on ympärillä todella kaunista ja vanhemmilta saa tukea.
- kääntöpuolella nuorten miesten elämää varjostaa tietynlainen tulevaisuuden näköalattomuus/lohduttomuus jos päättää valita omalle kotiseudulleen jäämisen, koska töitä ja opiskeluvaihtoehtoja on tarjolla niukanlaisesti, palvelut ympärillä kuihtuvat ja ihmisiä muuttaa pois (etenkin nuoria).
Myös päihteet maistuvat (tosin selvästi myös vapauttavat heitä) ja eräänlainen surumielisyys ja vaikeus olla kontaktissa muiden kanssa (etenkin selvinpäin) tuntuu jossain määrin vaivaavan heitä kaikkia (tämä taitaa kyllä olla ehta kainuulainen luonteenpiirre?).
Mitäköhän kavereille mahtaa nykyisin kuulua, olisi todella mielenkiintoista/mukavaa kuulla?
Jäiköhän moni heistä lopulta Suomussalmelle tai edes Kainuuseen ja miten muuten elämässä on mennyt.
Entä tietääkö kukaan, millaista nykypäivänä mahtaa olla nuorten aikuisten miesten elämä syrjäseuduilla?
Pillurallia ei taideta ainakaan nykyisillä bensanhinnoilla enää ajella entiseen malliin?
Jotain surumielisen kiehtovaa (ainakin omaan makuuni) syrjäseuduissa, niiden ihmisissä ja elämäntavassa on aina ollut. Turhanpäiväisillä trendeillä ei paljoa päätä vaivata.
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
"Bodi" ampui itsensä?
Kyllä vaan :(
Vierailija kirjoitti:
"Bodi" ampui itsensä?
Voi ei. Milloinkohan tuo mahtoi tapahtua?Vaikutti tosin melko sisäänpäin kääntyneeltä ja erohan heille tulikin jo siinä dokumentin aikana.
Vierailija kirjoitti:
"Bodi" ampui itsensä?
Mahtaako Bodin itsemurha pitää paikkaansa? Ainakin vielä 2016 häntä on median toimesta haastateltu.
"Lötkö" taas teki itsemurhan jo 2000-luvun alkupuolella. Ilmeisesti oli huumeongelmaa yms.

Okei, taisin sotkea asiat. Lötkö se siis oli.

Tuossa vielä linkki 2016 haastatteluun, jossa Bodikin mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Bodi" ampui itsensä?
Mahtaako Bodin itsemurha pitää paikkaansa? Ainakin vielä 2016 häntä on median toimesta haastateltu.
"Lötkö" taas teki itsemurhan jo 2000-luvun alkupuolella. Ilmeisesti oli huumeongelmaa yms.
Okei, taisin sotkea asiat. Lötkö se siis oli.
Tiedätkö tai oletko kuullut, mitä muille kavereille nykyisin kuuluu?
Haastattelussa 2016 Bodikin kyllä hyvin sanoo, että tuon ajan syrjäytyneiden nuorten miesten kohdalla yhteisöllisyys ja jatkuva liikkuminen ulkosalla varmasti ehkäisi monta pahempaa kohtaloa.
Oli haastattelussa huolissaan nykymenosta, kun syrjäytyneet lähinnä istuskelee yksin neljän seinän sisällä, ei ole enää samanlaista ulkoilmaelämää ja yhteisöllisyyttä.
Tämän muutoksen kyllä näkee hyvin, jos vertaa vaikka Joutilaita ja Logged In sarjojen todellisuuksia.

Ei valitettavasti ole mitään tietoa miten heillä menee. Toivottavasti asiat on menneet parempaan suuntaan. Kiinnostaisi kyllä kuulla.
Kertokaa kokemuksia asumisesta syrjäseudulla. Millaista se on nykypäivänä?
Kiinnostaisi kuulla kokemuksia etenkin nuorten ja syrjäytyneiden tilanteesta.
Kyllä Bodi on hengissä. Lötkö menehtyi oman käden kautta joskus vuonna 2005 muistaakseni. Huumeet tosiaan kuvioissa. Käsittääkseni sekä Harri ja Bodi asuu edelleen Suomussalmella. Jälkimmäinen ainakin perheellinen ja molemmat ilmeisesti töissä.
Eivät tajua miten onnellisia ovat kun ei tarvi asua kasvukeskusten kusisissa neukkukuutioissa.
Vierailija kirjoitti:
Eivät tajua miten onnellisia ovat kun ei tarvi asua kasvukeskusten kusisissa neukkukuutioissa.
Jep. Aika hyvältä elämältä tuo vielä vaikutti verrattuna nykypäivän syrjäytyneen sekakäyttäjän elämään jossain Kontulan parvekkeettomassa yksiössä.
Harmi, että Lötjö päätti päivänsä. Taisi olla todellisuudessa se porukan herkin kaveri, jota sitten peitteli rehvaakkalla ulosannillaan.
Varmaankin myös tajusi jo melko nuorena olleensa pettymys vanhemmilleen, kerta isä taisi olla apteekkari jne, joten varmaankin odotuksia oli pojankin suhteen.
Myös Hilton! on hyvä dokumentti.
Ei taida vain tällä hetkellä löytyä mistään ilmaiseksi katsottavaksi.
Kertoo itä-Helsingissä asuvista syrjäytyneistä nuorista.
Tämä kuuluu omiinkin suosikkeihini rajaseudun poikamiehet-dokumentin ohella.
Rakastan tätä syrjäseutujen surumielistä tunnelmaa, vaikka ehta kaupunkilainen itse olenkin.
Minustakin olisi todella mielenkiintoista kuulla, mitä pääosien kavereille mahtaa nykyisin kuulua, toivottavasti tietenkin hyvää.
Anybody?