Onko indeksirahasto hyvä pitkäaikaiseen varallisuuden kartuttamiseen?
Olemme ajatelleet aloitella varallisuuden kartuttamisen eläkepäiviä varten ja ollaan päädytty asuntovelan maksamisen ohessa laittamaan molemmat satanen kuussa johonkin rahastoon ja tarkoitus on jatkaa ainakin pari-kolme vuotta säästämistä kuukausisopimuksella, sitten katsotaan jatkoa, varmaan jätetään vaan kasvamaan omilla osinkotuotoillaan.
Samoin aiotaan tehdä lapsille 20 euroa/kuukausi sopimus ja laitetaan sinne sitten myöskin jos tulee lahjaksi lapsille rahaa, saavat sitten opintojen aikaan ja omilleen muuttaessaa pesämunaa mukaansa toivottavasti tuottojen nostamisen merkeissä.
Meillä on miehen kanssa molemmilla jo kymppitonnin osakesalkut, joihin vanhemmat laittoivat aikoinaan alkupääoman ja säästettiin itse työhön mentyämme vähän lisää mutta nyt hajautusmielessä ja kun noihin eläkkesiinkään ei varmasti parannuksia ole enää tulossa vaan pikemminkin huononnuksia niin ajateltiin noita rahastoja.
Onko täällä ketään, joka osaisi sanoa olisiko esim. Op:n Pohjoismaat indeksirahastosto hyvä eläkerahastoksi. Tuntuu ainakin että Pohjoismaiden pörssin 20 suurimpaan yritykseen sijoittava rahasto olisi riittävän vakaa ja kulutkin näyttävät op:n nettisivujen mukaan hyvältä. Onko järkeä avata useampia rahastoja?
Kommentit (3)
Ei mihinkään OP:n tai muun tuulipukupankin rahastoihin rahoja ikinä! Seligson voisi olla hyvä tai ehkä Nordnet.
Itse säästän Nordean indeksirahastoon. Mietin myös Seligsonia, mutta Nordea tuntui kuitenkin isona pohjoismaisena pankkina turvallisemmalta vaihtoehdolta, kun kyse on minulla pitkäjäteisestä vuosikymmenten säästösuunnitelmasta.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 09:44"]
Olemme ajatelleet aloitella varallisuuden kartuttamisen eläkepäiviä varten ja ollaan päädytty asuntovelan maksamisen ohessa laittamaan molemmat satanen kuussa johonkin rahastoon ja tarkoitus on jatkaa ainakin pari-kolme vuotta säästämistä kuukausisopimuksella, sitten katsotaan jatkoa, varmaan jätetään vaan kasvamaan omilla osinkotuotoillaan.
Samoin aiotaan tehdä lapsille 20 euroa/kuukausi sopimus ja laitetaan sinne sitten myöskin jos tulee lahjaksi lapsille rahaa, saavat sitten opintojen aikaan ja omilleen muuttaessaa pesämunaa mukaansa toivottavasti tuottojen nostamisen merkeissä.
Meillä on miehen kanssa molemmilla jo kymppitonnin osakesalkut, joihin vanhemmat laittoivat aikoinaan alkupääoman ja säästettiin itse työhön mentyämme vähän lisää mutta nyt hajautusmielessä ja kun noihin eläkkesiinkään ei varmasti parannuksia ole enää tulossa vaan pikemminkin huononnuksia niin ajateltiin noita rahastoja.
Onko täällä ketään, joka osaisi sanoa olisiko esim. Op:n Pohjoismaat indeksirahastosto hyvä eläkerahastoksi. Tuntuu ainakin että Pohjoismaiden pörssin 20 suurimpaan yritykseen sijoittava rahasto olisi riittävän vakaa ja kulutkin näyttävät op:n nettisivujen mukaan hyvältä. Onko järkeä avata useampia rahastoja?
[/quote]
Ei missään tapauksessa yhdenkään kivijalkapankin indeksirahastoon mitään. Näissä rahastoissa on todella kovat kustannukset, jotka syövät tuottoa pitkässä juoksussa todella paljon. Parhaat paikat ovat Seligsson sekä nykyään ehkä vielä parempi Nordnet, jonka superrahastoissa ei ole kuluja lainkaan. Seligsson on ehkä siitä parempi, että siellä on maailmanlaajuinen hajautus monissa rahastoissa. Itse käytän sieltä Top 25 Brands ja Top 25 Pharmaceuticals -rahastoja, jotka ovat tuottaneet hyvin ja tuntuvat intuitiivisesti turvallisilta, varmoilta valinnoilta. Nordnetin ilmaiset rahastot sijoittavat kaikki Pohjoismaihin. Niistä voi valita Norjaa, Ruotsia jne. esim. Ruotsi ei lainkaan hullumpi ajatellen sitäkin, että on euron ulkopuolinen maa.
Googlaa molemmat paikat netistä ja tutustu niihin. Turvallisia, luotettavia toimijoita. Mutta toisin kuin kivijalkapankit, ajattelevat aidosti myös asiakkaan tuottojen karttumista. Perinteiset pankit rokottavat hölmöä asiakasta niin, että suurin hyötyjä on pankki, ei asiakas.
Varokaa oikeasti kaikkia kivijalkapankkeja sijoitusasioissa.