Lue keskustelun säännöt.
Tarvitsen apua
23.06.2015 |
Tämä on minulle hyvin vaikea aihe ja mietin jo pitkään uskallanko kirjoittaa tästä.
Olen 18 vuotias tyttönen. Minulla on ollut aina ollut ongelmia jotka tiedostan. Mutta tilanne on nyt niin paha etten enään tiedä mitä teen.
Muutin yksin asumaan noin puoli vuotta sitten. Asuin suurperheessä ja aina oli melskettä ja melua ympärillä. Kun muutin yksin aloin tuntemaan oloni todella yksinäiseksi. Onhan minulla muutama hyvä ystävä joihin olen sitoutunut aivan liikaa.. Kun muutin yksin asumaan elämää täydensi nämä muutamat ystävät ja työ josta pidin. Sain sitä kautta myös ystäviä muutaman. Aikalailla samaan aikaan tuli kuvioihin mies joka on ensirakkauteni. Ystävien kanssa tuli pidettyä hauskaa, töissä oli kivaa ja mikä parasta löysin vihdoin miehen ja sitä kautta sain pitkään halutun poikaystävän. Kaikki oli hyvin ja tunsin oloni mukavaksi. Viimeiset 2kk on ollut ihan helvettiä enkä tiedä pääseekö tästä pahasta olosta enään ikinä yli. Mieheni kanssa alkoi meneen huonosti mun käyttätymisen takia. Kaikki energiani mitä vaan oli, laitoin tähän suhteeseen ja mieheeni. Sitä kautta menetin työpaikkani koska yksinkertaisesti mikään ei enään tuntunut tärkeältä paitsi parisuhteeni. Jos mieheni ehdotti jotain tekemistä (niinkuin hän harvoin tekee) valhetelin että minulla on vapaa-päivä. Otin töistä sairaslomaa, esitin töissä että tuli oksennustauti yms.. Kunhan vaan pääsen oleen mieheni kanssa. Olen ollut nyt 2kk työttömänä. Mieheni kanssa asiat menee kokoajan vaan huonompaan suuntaan. Meillä oli kerran paha riita ja mieheni sanoi ettei enään halua nähdä minua. Sen jälkeen aloin itkeen ja huutaan. Mies lähti kotiinsa ja minä laskeuduin maahan makaan.. Itkin, huusin ja tärisin. Seuraava muistikuva on kun herään ambulanssista. Olin ilmeisesti saanut paniikkikohtauksen joka oli minulle täysin uusi asia. Olen aina ajatellut että olen vahva nainen ja pystyn pitään huolta itsestäni. Ja siinä mä makasin. Kaks hoitajaa mun vierellä.. Olin shokissa ja kuulin vaan päässäni ne sanat "en halua nähdä sua enään" tärisin enkä saanut kunnolla henkeä. Ahdistaa mennä nukkumaan.. Olen aina ennen omistanut hyvät unenlahjat. Nyt on ollut monia öitä etten ole saanut ollenkaan unta ja se pelottaa. Tulevaisuus ahdistaa, kaikki ahdistaa. Itken päivittäin. Kerran naapurini tuli kysymään mikä on joka asuu talon toisessa päädyssä koska oli kuullut mun itkun ja huudon. Sanoin että ei mikään. Tuntuu että olen pilannut tulevaisuuteni. Karkottanu kaverini, mieheni, kaikki. Olen aivan hirveä ihminen. Mietin lähes päivittäin itsemurhaa ja olen monta kertaa meinannut sen tehdä. Mutta en kestäisi ajatella sitä tuskaa mitä perheelleni ja niille harvoille ihmisille jotka minusta välittää niin tekisin. Haen paljon lohtua alkoholista, olen ajatellut huumeiden käyttöä jos ne parantaisi oloa. Facebookissa/ instagramissa esitän kuvillani että eläisin aivan täydellistä elämää vaikka tää on aivan helvettiä. Mun kaikki voimat on loppu. En jaksa etsiä töitä edes vaikka tiedän että se auttaisi. Olen tehnyt niin paljon kauheita asioita, sairaita asioita ja tunnen olevani mieleltäni sairas. Mietin iltaisin että otanko puhelimen aamulla käteeni ja varaan ajan jonnekkin minne voin mennä puhumaan tästä. Mutta en uskalla. Todennäköisesti minulle naurettaisiin tai annettais masennuslääkeitä yms.. En enään tiedä mitä teen.. Päivät menee hitaasti. Toivon aina että tulee jo yö että pääsen nukkumaan.. Aamulla ahdistaa herätä kun tietää ettei ole mitään tekemistä. Soitan lähes päivittäin kaikki kaverit tai edes vähänkin tutut läpi ja haluan aina puhua pitkiä puheluita jotta aika kuluu. Ja aina kun nukahdan toivon etten enään aamulla heräisi niin pääsis tästä pahasta olosta pois.
Kommentit (14)
Hei hei... Nyt vetäse henkeä ohan kunnolla. Ensinnäkin haluan sanoa sulle, että mä kuulen sun tuskan, mutta toisaalta haluan muistuttaa, että sä et ole ollenkaan ainoa ihminen maailmassa, josta tuntuu siltä, että kaikki kaatuu päälle ja ainoa mahdollisuus on kuolla pois. Itse asiassa tosi monelle käy niin jossain vaiheessa elämää, vois jopa sanoa että se on ihan normaalia. Toiseksi mitä tulee sun menetettyyn työpaikkaan, aika harmi juttu, mutta sä olet vasta 18-vuotias ja sulla on vielä aikaa löytää töitä ja tehdä vaikak mitä. Mikään ei siinäkään ole menetetty.
On tosi hyvä juttu, että soittelet kavereille ja tutuille. Yritä myös nähdä heitä, se on vieläkin parempi.
Ja se mies, yritä unohtaa se. Kaikilla meillä on ollut rakkaussuruja, me tiedetään miten paljon ne sattuu, mutta nekin menee ajan kanssa ohi, usko pois. Sä löydät jonkun vieläkin ihanamman. Sen sijaan sun suhtautumisessasi poikaystävääsi on parantamisen varaa. Sun pitäisi löytää keinoa ajatella myös jotakin muuta. Sen takia ehdottaisin sulle tosiaan jotain terapiaa tai vastaavaa, että saisit purettua tuon tarpeen ripustautua toiseen. Ota tosiaan huomenna se puhelin käteen ja rimpauta vaikka terveyskeskukseen, jos et muuta keksi. Kerrot nää samat asiat. Kyllä se siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ammattilainen enkä osaa enempää auttaa, mutta sun kannattais harkita jotain terapiaa. Puhu perheesi kanssa tästä, sekin auttaa ihan varmasti. Ja samoin ystäville voi aina puhua. Joku auttava puhelinkin on olemassa johon voi soittaa. Kyllä se apu löytyy varmasti :)
Mäkin suosittelen yhteydenottoa lääkäriin. Sitä kautta saat myös keskusteluapua. Voimia! <3
Varaa aika terveysasemalle ja kerro tuntemuksesi. Jos tulee oikein paha olo, käy vaikka päivysyksessä. Kyllä, tarvitset apua saadaksesi elämäsi uuteen alkuun. Älä ajattele valmiiksi mitä kukakin voisi ehkä sanoa, vaan mene paikanpäälle kokeilemaan. Tsemppiä ja parempaa vointia!
Hei nyt muutat vähintään pariks kuukaudeks takas kotia.Tartet läheisten ihmisten apua ja myös lääkärin apua.Terveyskeskukseen soittoa.Mutta oikeesti,takas kotiin,sun pitää pää saada kuntoon.Oon ollu samassa tilanteessa aikoinaan.Ei ole häpeä mennä kotiin,sun pitää saada levätä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.nuortenelama.fi/tuki-ja-kriisipalvelut?field_kriisipalvelu_tyyppi_tid=312
Löysin tollaisen, siellä on joku auttava puhelin.
Varaa aika lääkärille ja kerro, että haluat keskuteluapua. Kerro, että nyt et halua lääkkeitä. On psykologeja, joille voit mennä keskustelemaan asiassasi.
se tunne, että sinulle nauretaan on ihan luonnollinen sellaiselle, joka on ollut vahva ja ehkö eläneet perheessä, jossa vahvuutta arvostetaan ja heikkoutta ei. Ja heikkous on jotenkin noloa ja naurettavaa?
minusta on vahvuutta uskaltaa huomata ja myöntää olevansa heikko. Se on se vahvuus ja siitä alkaa uusi aika elämässä.malkaa uudella tavalla tunnustella ja katsella maailmaa, itseään ja muita ihmisiä.
sinä et sille mahda mitään millaisessa yhteisössä olet elänyt. Nyt voit itse alkaa vaikuttamaan ominkin valintoihisi.
se, että sait paniikkikohtauksen ei ole katastrofi. Onhan se hurja tunne ja tila. Sinä olet siitä selvinnyt. Hieno juttu.
ihmisuhteet ovat toisinaan ikäviä, mutta niistä voi oppia. Siksi ne ovat tärkeitä kokea. Erilaiset ihmissuhteet. Sitten voi löytyä se kestäviäkin, kun kokeilee. Ja välillä on hyvä olla yksin
rohkaise itsesi ja hae apua. Se on sinulle tärkeää. Kysy psykologilta myös kirjoja, joita kannatta lukea. Toivo, että pääset juttele,aam usea,,am kerran. Ja aina voi hakea uudellen apua samasta tai eri paikasta. Ei tarvitse jäädä yksin. Vertaistukeakin on. Olet hieno jja arvokas juuri omana itsenäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mä sinne sanon kun soitan? Tuntuu jotenkin niin nololta soittaa tälläisesta asiasta.. Terveydenhoitajalle? Kenelle? Ahdistaa ajatuskin että kertoisin perheelleni tästä. Heillä ei ole mitään hajua miten mä voin ja missä tilanteessa oon. En ole edes pystynyt kertomaan että olen jäänyt työttömäksi. Ehkä ne alkaa kohta ihmetteleen kun käyn jatkuvasti siellä syömässä kun ei ole rahaa ostaa ruokaa. Ja jos on rahaa, tuhlaan kaiken heti vaatteisiin yms joista on iloa hetkeksi.. Vanhempani ajattelevat että elän täydellistä elämää.. Paljon kavereita, työ ja ihana mies. Vaikka kaikki on nykyään päinvastoin. En uskalla ottaa asiaa puheeksi. Olen pettäny ne täysin. Miehenikin ajattelee että sopimukseni vain loppu töissä.. Ja se luulee että mulla on rahaa yms.. Oltiin viimeviikolla kahvilla ja se halus syömään. Maha oikein kurni kovaa kun oli kauhee nälkä ja heikotti koska en ollut koko päivänä syönyt mitään. Sanoin kun saavuttiin ravintolaan että mulla ei ole nälkä vaikka todellisuudessa mulla on 0,73 cnt rahaa tilillä enkä vain kehdannut sanoa sitä sille. Siinä mä melkein tunnin verran katsoin kun se söi ison pihviannoksen.. Se lähti käymään vessassa niin otin siitä nopeesti siltä ranskalaisen niin ettei se huomannut. Elän täydessä valheessa. AP
Uskon, että pahinta on tuo salailu. Kerro vanhemmillesi ja miehelle että et ole töissä ja sinulla ei ole rahaa. Siitä asiat lähtevät selviämään. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota lapulle ylös tai tulosta tuo eka viestisi ja anna/lue se sille ihmiselle jolle menet puhumaan. Tai jos soitat johonkin auttavaan puhelimeen, voit lukea sen ääneen.
Hirvisaari: "Somalipojat voivat siis käytännössä ilman kummempia seuraamuksia työntää sormensa vastentahtoisten suomalaisten teinityttöjen pilluihin. Saavatko siis myös perunanenät ilman seuraamuksia työntää sormensa vastentahtoisten somalityttöjen pilluihin? Tai tuomareiden tyttärien pilluihin?"
t.ääliömusupatjamoderaattori
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ekana ota puhelu äidillesi. Olet vielä todella nuori eikä ihme et itsenäistyminen on haastavaa. Oletko hakenut sossusta rahaa? Tee itsellesi suunnitelma millaista haluat elämäsi olevan ja sitten lähdet pikkuaskelin sitä toteuttamaan. Tuo poikaystävä heitä pois. Et voi olla tasapainoisessa suhteessa ellet ole itse vielä itsenäistynyt. Jos olisit mun lapseni, haluaisin kuulla miten sulla oikeasti menee...
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 00:41"]Ihan ekana ota puhelu äidillesi. Olet vielä todella nuori eikä ihme et itsenäistyminen on haastavaa. Oletko hakenut sossusta rahaa? Tee itsellesi suunnitelma millaista haluat elämäsi olevan ja sitten lähdet pikkuaskelin sitä toteuttamaan. Tuo poikaystävä heitä pois. Et voi olla tasapainoisessa suhteessa ellet ole itse vielä itsenäistynyt. Jos olisit mun lapseni, haluaisin kuulla miten sulla oikeasti menee...
[/quote] en ole voinut hakea. Äitini on sosiaalityöntekijä ja käsittelee näitä toimeentulotukihakemuksia yms.. Kiitos paljon rohkaisevista ja kannustavista kommenteista <3 taidan huomenna aamulla rohketa ja soittaa tuossa linkissä olevaan numeroon. Jospa sen jälkeen seuraava askel olisi että rohkenisin kertomaan miehelleni ja perheelleni tilanteen. En haluaisi jättää miestäni, mutta rakastan häntä ja haluan hänelle vain parasta kaiken tämän jälkeenkin. Ja mä en sitä sille tällä hetkellä ole..
Ammattilaiselta apua. Nyt.