Arvostatko oikeasti kumppaniasi vai vain silloin, kun sinulle sopii?

Ihan itsekö keksit?

Minusta otsikko ja sisältö ovat kaksi Eri asiaa. Ei arvostus ja vastavuoroisuus ole sama asia. Voin arvostaa toista, mutta silti arvostaa itseäni enemmän ja haluta, että minun ehdoillani mennään. Tai voin halveksia toista, mutta silti mennä hänen ehdoillaan.

Ihminen on pohjimmiltaan itsekäs ja lopulta kaikki lähtee omasta halusta. Olen ollut suhteessa, jossa minua ei huomioitu, kun mies ei kokenut tarpeelliseksi ja toisinaan sain sitä enemmän kuin koin tarpeelliseksi. Jos olen stressaantunut ja epävarma, en ehkä itse halua olla lähellä tai puhua. Tekee mieli olla ilkeä ja tehdä vain omia asioita. Kun haluan läheisyyttä, pyydän sitä ja voin olla aivan ihana luontaisesti toiselle.

Lopulta siis ratkaisee se, kuinka hallitsen omaa käytöstäni tilanteissa, joissa ei tunnu hyvältä. Arvostanko muita ylipäätään niin paljon, että toimisin vastoin omaa tunnetta heidän vuokseen. Itse odotan toiselta kultaista keskitietä eli saa olla vihainen ja inhottava olo, mutta se pitäisi sanoittaa ja pyytää tilaa sekä kuunnella toisen näkemys. Itse yritän oppia mieheltäni, miten hän toivoo minun niinä hetkinä toimivan ja haluan, että hän pyrkii toimimaan minua arvostaen.