Yksi vuotiaan uniongelmat
Meillä vuoden ikäisellä lapsella nukahtaminen illalla tosi vaikeaa. Ei suostu nukahtamaan kuin rinnalle. Jos isä nukuttaa pinnasänkyyn, itkee hän hysteerisenä.
Nukahdettuaan nukkuu muutaman tunnin hyvin. Ennen puoltayötä herää, ja siirtyy vanhempien huoneeseen ja sänkyyn. Loppu yön haluaisi nukkua vain rinta suussa. Jos yritän irroittaa imuotetta, hän herää heti itkemään.
Päivisin nukkuu yleensä vielä kahdet päiväunet, josta toiset noin 1.5 t ja toiset vajaan tunnin. Kiinteitä hän syö vaihtelevalla menestyksellä. Välillä vain pari lusikallista koko päivänä. Iltapuuroa syö hyvin lähes aina. Aamupala ja lounas ei juuri maistu.
Olemme mieheni kanssa välillä aika väsyneitä aamulla. Miehelläni on vaativa työ ja minulla kolme lasta kotona. Päivisin lapsemme on reipas ja hyväntuulinen ihanuus.
toivoisin kovasti neuvoja kuinka lempeni keinoin voisimme opettaa lapsellemme nukahtamista ja nukkumista ilman yösyöttöjä.
Kommentit (2)
Hei!
Kuvauksesi lapsesi unitavoista tuo esille yleisimpiä pikkulasten unen haasteita eli nukahtamiseen liittyvän uniassosiaation sekä sen aiheuttamat heräämiset yöllä. Lapsesi kokee, että hänen kuuluukin nukahtaa vain rinnalle. Tämä opittu tapa luo hänelle samaa käytäntöä ruokkivan tarpeen saada paljon tukea imetyksen kautta myös yöheräämisiin. Tapa voi myös ruokkia yöheräämisten määrää. Lohdullista kuitenkin on se, että opittuihin tapoihin voimme vaikuttaa.
Jatkossa voit alkaa erottaa imetyksen ja nukkumisen yhteyttä lapsellesi. Eli imetät eri huoneessa kuin makuuhuoneessa ja viet lapsesi sänkyyn hereillä olevana. Voitte tukea lastanne harjoittelemaan itsenäisen nukahtamisen taitoa esim. tassuttelun avulla. Ideana olisi vastata lapsen itkuun aina samalla, rauhoittavalla tavalla ja sitten antaa hänen nukahtaa yksin. Näin lapselle muodostuu vähitellen varmuus siitä, että yksin nukahtaminen on turvallista ja vanhempi on turvallisesti läsnä, vaikkei autakkaa häntä uneen saakka. Yöllisiin itkuihin voit vastata samalla tavalla kuin illalla yöunille käydessä. Monet yösyötöt varmasti heikentävät ruokahalua päivästä. Lisäksi ne pitävät yllä yöheräämisen tapaa ja tottumusta lapsellasi. Lapset ovat temperamentiltaan niin kovin erilaisia, joten toinen tarvitsee enemmän tukea ja ohjausta uniasioissakin kuin taas toinen.
Uskon, että yöunirytmin parantuessa lapsesi on mahdollista jättää toiset päiväunet pois, koska päiväunen tarve vähenee lapsesi iässä. Lounaan jälkeen olisi sopiva uniaika yli vuoden ikäiselle.
Toivotan teille vanhemmille paljon tsemppiä ja johdonmukaista asennetta muutoksiin, mitkä tukevat teidän koko perheen parempaa unta!
Lisätietoja voit kysyä http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/ensikodit-ja-muu-vauvaperhetyo/baby_blues/
yst.terv. Sari Lampinen, baby blues-työntekijä / Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ry
Lapsella on varmaan nälkä.
Antaisin nukkua toistaiseksi tissi suussa ja nukahtaakin siihen, kunnes ruoka alkaa maistua paremmin. Pääsette helpommalla. Ei ole selvästikään valmis tuollaiseen mitä yritätte huudattamalla. ????
Oma ei olisi kyennyt 1v luopumaan yösyönnistä ja rinnalle nukahtamisesta, mutta 1v 4kk oli jo ihan eri juttu, silloin se loppui. Imetän ison iltaruoan päälle 45min, nukkuu 6 asti hyvin.