Munasarja kystan puhkeaminen
Minulla todettiin vasemmassa munasarjassa 7,5cm kysta tiistaina. Menin lääkäriin koska oli kipuja vasemmalla alavatsassa.
Eilen (keskiviikko) klo 12 tuli äkillinen viiltävä kipu alavatsaan joka kesti noin 20min ja sitten hävisi. Tänään aamulla huomasin että turvotus oli laskenut alavatsan alueelta ja vähän vaan nipisteli alavatsaa. Onkohan kysta puhjennut ja täytyykö lähteä lääkäriin?
Kommentit (4)
Noin vuosi sitten olin kotona ja olin kärsinyt 3 päivää epämääräisestä maha kivusta, oli pahoinvointia, heikotusta ja suurta väsymystä. 4 päivänä aikaisin aamulla mahakivut paheni mahani oli turvoksissa. Järkyttävät kivut, maha yhtäkkiä sekaisin, olin kalpea kuin lakana. Kivut yltyivät niin kovaksi että menin sängyyn makaamaan ja huusin kivusta en pystyny liikkumaan koska se aiheutti enemmän kipua mahaan. Mies soitti lanssin he siinä sitten jonkin aikaa minua tutkivat ja aika reippaasti sairaalaan lähdettiin. Siellä minulta otettiin kokeita ja ultratessa huomattiin että mahaontelossa on verta. Jouduin välittömästi leikkaus saliin. Ja lopulta kaiken jälkeen sain kuulla että kysta oli puhjennut ja verisuoni oli siinä samalla katkennut ja verta mennyt mahaonteloon. Olin menettänyt paljon verta.
Hurja kokemus oli.
Okei, kiitos paljon vastauksista.
Kuulostaa aika hurjalta mutta monilta olen kuullut että ei ole edes huomannut kun kysta puhjennut ja joillain saman kaltaisia oireita kun sinulla.
Huh no entiedä ehkä tämäkin selviää ensi viikolla gynekologi käynnillä!
Monilla kysta puhkeaa ilman mitään ongelmia.
Voi olla puhjennut. Ei tarvi lääkärikäyntiä.