Lue keskustelun säännöt.
Täällä Pohjantähden alla -trilogia. Voi ihmisen kohtaloa, elämää.
29.12.2021 |
Luen sarjaa läpi ehkä kolmatta kertaa ja olen aivan se lumoissa jälleen.
Sydän särkyy muun muasssa Koskelan kiltin Aleksin, hyväntahtoisen peräkammarin pojan kohtaloa. Lipuu kansalaissodan melskeisiin kuin kohtalonaan ilmaan sen enempiä ajatuksia tai vallankumouksellista mieltä. Se teloituskohtaus, kun veljekset menevät kahden. Karut jäähyväiset ilman sanoja, suostumus kuolemaan muitta mutkitta.
Keskustellaan tässä ketjussa aiheesta, vaikka siitä onkin jo aiempia ketjuja. Mutta tämä huikean hieno kirjasarja kestää kyllä useampiakin keskusteluita.
Kommentit (4)
Omalla tavallaan surullinen ja surkea on Leppäsen Valentin kohtalo. Runopoika, joka ei tehnyt kenellekään pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt Pohjantähden naiskuvaa, vastakohtina Leppäsen Aune ja ruustinna Ellen Salpakari. Mitä jos näillä olisi lähtökohdat vaihtaneet paikkaa?
Paras tyyppi koko Pohjantähdessä on räätäli Adolf Halme. Hänen kaltaisensa oikeastaan avasivat tien sääty-yhteiskunnasta nykyaikaan. Asettuessaan työväen asian puolelle Halmeelle kostettiin häpäisemällä häntä murhaajan nimellä ja teloittamalla.
Kivivuoren Otossa ja Jannessa on samaistumispintaa mukavasti.
Laurilan Elman kohtalo oli itkettävä, toiveet tulevaisuudesta katkaistiin Hennalassa rutahautaan, töyryläisten toiveesta: "ei siementäkään siitä sakista."
Opettaja Rautajärvi on kusipää.
Torppari mukamas liittyy punakaartiin kun muutoin oli heille pelättyjä ja vihattujakin.
Hiukan outoa ettei Akselin vanhemmat nostaneet vihan purkausta kun tapatti sitten heidän poikansa Akselin vouhotuksella kun sodan lopputulos jo hyvin pian oli arveltavissa?
Ja sitten vielä Koskelan Villekin, hiljainen mutta luotettava, kaatuu jatkosodassa. Se tosin kerrotaan Tuntemattoman sotilaan puolella.