Ymmärtäiaitkö miestä, joka traumaattisen taustan takia puhuu loukkaavasti?
Kommentit (22)
En. En kauaa sellaista katselisi. Aika päästä sellaisesta traumasta jo yli.
Mulla oli just tollanen uhri mies. En jaksanut.
En. Mikä hänelle on trauman aiheuttanut?
Siis onko kyse nyt traumaperäisestä aivovauriosta?
Riippuu siita traumasta. Pitää hakea apua jos on tapahtunut jotain sellaista jonak voi selvästi mieltää traumaksi.
Mun miehelleä on sellainen tausta, mutta hän haki siihen apua. On joutunut lapsena tapon yrityksen kohteeksi, tuntematon tekijä joka ei jäänyt kiinni koskaan. mieheni ei koskaan ole kuitenkaan ollut väkivaltainen.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 08:59"]
Siis onko kyse nyt traumaperäisestä aivovauriosta?
[/quote]
Ei ole.
Ymmärtäisin, mutta en rupeaisi sellaisen kanssa parisuhteeseen.
Mun mies on loukkaantunut pommi- iskussa. Joskus se tulee uniin. Mutta ei muuta.
Käykö miehesi terapiasss tms? Jos ei niin kannattaisi. Tiedän omakohtaisesti että esim traumaattinen lapsuus ja nuoruus voi hyvinkin vaikuttaa tuolla tavalla ihmiseen esim. Heikon itsetunnon myötä ja vaikka ihminen kuinka haluaisi olla hyvä toiselle, ne asiat mitkä painaa siellä menneisyydessä vaikuttavat koko elämään. Parasta olisi päästä puhumaan jollekkin oli se trauma mistä vaan.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:04"]
Käykö miehesi terapiasss tms? Jos ei niin kannattaisi. Tiedän omakohtaisesti että esim traumaattinen lapsuus ja nuoruus voi hyvinkin vaikuttaa tuolla tavalla ihmiseen esim. Heikon itsetunnon myötä ja vaikka ihminen kuinka haluaisi olla hyvä toiselle, ne asiat mitkä painaa siellä menneisyydessä vaikuttavat koko elämään. Parasta olisi päästä puhumaan jollekkin oli se trauma mistä vaan.
[/quote]
Kuka sanoi, että avauksen kirjoitti miehen puoliso eikä mies itse?
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:06"][quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:04"]
Käykö miehesi terapiasss tms? Jos ei niin kannattaisi. Tiedän omakohtaisesti että esim traumaattinen lapsuus ja nuoruus voi hyvinkin vaikuttaa tuolla tavalla ihmiseen esim. Heikon itsetunnon myötä ja vaikka ihminen kuinka haluaisi olla hyvä toiselle, ne asiat mitkä painaa siellä menneisyydessä vaikuttavat koko elämään. Parasta olisi päästä puhumaan jollekkin oli se trauma mistä vaan.
[/quote]
Kuka sanoi, että avauksen kirjoitti miehen puoliso eikä mies itse?
[/quote]
Aivan joo tosiaan, tein tyhmän oletuksen. Pahoittelen.
Ymmärrän sellaista miestä. Mieheni on rikospoliisi, asumme erillään koska hän ei siedä kovin paljoa ihmisiä lähelleen. Pidämme kuitenkin jonkin verran yhteyttä hänen töykeydestään huolimatta. Traumoja on varmaan useita, sekä psyykkisiä että fyysisiä. Kuuluu tuon ammatin varjopuoliin.
Ei käy. Enkä voi pakottaa tai järjestää asiaa hänen puolestaan. En tajunnut sitä, millainen hän on, ennen kuin oli lapsia. Ehkä hän siihen asti pystyi hillitsemään itsensä paremmin. Ap
No jaa a, olen kokenut samaa. Traumaattisia tapahtumia useampi ja suuri osa herkimmällä kehitysvaiheella. Mutta kuitenkin täytynee sanoa että tuosta käytöksestä on mahdollista päästä eroon, traumat on kohdattava, työstettävä jos käyttäytyy muille ja itselle vahingollisesti sanojenkin muodossa. Traumalla ei sitä käytöstä puolusteta loppuun asti vaan ihmisen tulee olla halukas ja kykenevä muutokseen johon tarvitsee ammattiauttajaa. Tuota käytöstä ei siis tule vain niellä.
Miehellä on dg joten tiedän, ettei hän ole terve. Mutta totaalisen ristiriitainen suhtauminen itseeni alkaa käydä liian repiväksi. En silti voi lasten takia erota ja mies pyytää vain ymmärtämään. Ap
Tunenkohan hänet...Tapahtumasta jo yli 20-30 vuotta?
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:04"]
Mun mies on loukkaantunut pommi- iskussa. Joskus se tulee uniin. Mutta ei muuta.
[/quote]
Ymmärrän sikäli, että itselläni on negatiivisen kasvuympäristön vaikutuksesta myös taipumusta stressitilanteissa puhua tosi loukkaavasti ja käyttäytyä jopa väkivaltaisesti. Mut en silti hyväksyisi, koska taistelen itse ihan helvetisti joka ikisessä arkipäivässä noita selkärangasta eri tilanteissa tulevia impulsseja vastaan (esim. jos vauva itkee, mun ensimmäinen luontainen tunnereaktio ei olisi mennä hellästi lohduttamaan vaan huutaa "nyt helvetti pää kiinni" ja ehkä läppäistäkin - mut järjellä tajuan että se on äärimmäisen vahingollista vauvalle enkä halua että siitä tulee samanlaista sekopäätä kuin äidistään, joten tarvittaessa menen vaikka toiseen huoneeseen rauhoittumaan ja kasaamaan itseni ennenkuin teen tai sanon yhtään mitään ja sit yritän pakottaa itseni toimimaan oikealla tavalla).
Ja jos joku ihmettelee, miksi tällainen hullu on tehnyt lapsen, niin tää paska on lähtenyt kunnolla nousemaan pintaan vasta oman äitiyden myötä. Parisuhteista oon aina lähtenyt menemään ensimmäisten vaikeuksien myötä enkä niissä ole ehtinyt kilahtaa kunnolla tai lyödä kuin kerran. Mut tiedän, että mulla on aika voimakas alttius ristiriitatilanteissa käyttäytyä väkivaltaisesti joko toista osapuolta tai itseäni kohtaan. Vauvaa vaan ei niinvaan jätetäkään.
Kelan tukema terapia ei ole kallista. Miehen oma tiedostaminen ei riittänyt tähänkään asti.