Kuinka moni muu EI tee laatikoita täksi jouluksi
Olen joka hitsin vuosi väkertänyt jouluksi perheelle laatikot, joita kukaan ei varsinaisesti syö kuin vähäsen. Lusikallinen otetaan jokaista aterialla, nuorempi lapsi ei ota ollenakan, joten kolme syömässä. Joulupäivän iltana kaikista tuntuu, että jo riittää jouluruoka. Tapaninpäivän lounaalla vielä syödään, sit meillä on ollut perinteenä, että tehdään jotain tosi mausteista ruokaa illaksi.
Laatikoita jää AINA syömättä, ja niissä on ihan hirveä homma. Tänä jouluna ajattelin ostaa valmiit laatikot, Kokkikartanoa on tälläkin palstalla kehuttu vuodesta toiseen.
Mutta nyt kun äitini kuuli, että aion ostaa, niin on jo kahdesti puhelimessa äimistellyt, että miten et tee itse laatikoita, nehän on parasta joulupöydässä, kaupan laatikot on niin esanssisia ja täynnä lisäainetta, miten voit olla tekemättä, eikö sulla riitä enää aikaa ja hermoja blaa blaa.
Mieluummin leivon herkkuja kaikessa rauhassa ja kokkaan vaikka jotain kivoja lisukkeita ja salaatteja samalla vaivalla kuin keittelen kasviksia ja mössään ja imellytän.
Onko muita valmislaatikko-tyyppejä linjoilla?
Kommentit (16)
En ole koskaan tehnyt. Juuri noista syistä; kukaan ei tykkää - vaikka olisi itse tehtyä. Ne on vaan perinteen vuoksi pöydässä: yksi peruna- ja yksi porkkanalaatikko. Lanttulaatikkoa kukaan ei halua. Maksalaatikkoa ei todellakaan.
Perunalaatikon teen, muut ostan, koska muita menee juuri tuo lusikallinen 3-henkinen perhe olemme. Ostan porkkana- ja lanttulaatikot.
Ihan viisasta.
Alan olla sitä mieltä, että laatikot on jo vähän menneen maailman juttu. En tiedä ketään, joka pitäisi muusta kuin pottuloorasta.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tehnyt. Juuri noista syistä; kukaan ei tykkää - vaikka olisi itse tehtyä. Ne on vaan perinteen vuoksi pöydässä: yksi peruna- ja yksi porkkanalaatikko. Lanttulaatikkoa kukaan ei halua. Maksalaatikkoa ei todellakaan.
Syön laatikoita vain kerran vuodessa ja juuri lanttulaatikkoa. Kuuluu jouluun. Peruna- ja porkkanalaatikot ovat hömpötystä. Ja maksalaatikkoa jouluna? Kas kun ei makaronilaatikkoa? :D
Aina olen tehnyt ja teen jatkossakin, vaikkei kukaan söisikään. Se on osa jouluun valmistautumista. Teen hyvissä ajoin, laitan pakkaseen, sit aattoa varten sulatan ja uunissa lämmitän ja ah sitä omatekoisten laatikoiden tuoksua ja makua! Se on joulun tuoksu <3 Turha kuitenkaan kantaa syyllisyyttä. Sulla voi olla joku muu juttu, joka tekee "the joulun". Äitisi on eri ikäpolvea, älä piittaa hänen puheistaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tehnyt. Juuri noista syistä; kukaan ei tykkää - vaikka olisi itse tehtyä. Ne on vaan perinteen vuoksi pöydässä: yksi peruna- ja yksi porkkanalaatikko. Lanttulaatikkoa kukaan ei halua. Maksalaatikkoa ei todellakaan.
Syön laatikoita vain kerran vuodessa ja juuri lanttulaatikkoa. Kuuluu jouluun. Peruna- ja porkkanalaatikot ovat hömpötystä. Ja maksalaatikkoa jouluna? Kas kun ei makaronilaatikkoa? :D
Kyllä se osassa suomea on. Joskus ennen muinoin tuota maksalaatikkoa oli tarjolla jouluruokana. Ainakin Hämeessä. Mummo teki ihan ite ja tarjosi. Äiti osti valmiina. Minä en ole tehnyt enkä ostanut.
t. eri kuin tuo lainattu
Hyvin tehdyt laatikot ovat maukkaita. Olen ostanut, jo vuosikausia, tarvitsemani laatikot työpaikkani ruokalasta.
Laatikoissa on kuitenkin aika paljon tekemistä, ja ammattilaiset saavat onnistumaan ne varmemmin.
Kyllä se on naisen mitta, osaako tehdä laatikot vai ei
Kyllä laatikot pitää olla, mutta en itse viitsi edes yrittää tehdä. M35
Jos itse tehtyjä ei arvosteta perheessäsi älä tee ja tee tämä selväksi niille jotka äimistelevät sitä että ostat valmiin laatikon.
Minä teen itse kun on käynyt kaupaksi. mutta tulee niitä valmiitakin ostettua. Kaipaan vain jouluista tekemistä ja se aina liittyy jotenkin ruokaan. Aina tosiaan on niitä valmiitakin ostettu kun on porukkaa ympärillä Jouluisin vaikka itse yksin elänkin.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin tehdyt laatikot ovat maukkaita. Olen ostanut, jo vuosikausia, tarvitsemani laatikot työpaikkani ruokalasta.
Laatikoissa on kuitenkin aika paljon tekemistä, ja ammattilaiset saavat onnistumaan ne varmemmin.
Tämäpä hyvä idea! Täytyy tsekkailla, saisiko meidänkin työmaaruokalasta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on naisen mitta, osaako tehdä laatikot vai ei
Luitko tuota aloitusta taas ollenkaan, mies? Ap osaa tehdä laatikot, mutta koska ne eivät hänen perheensä lempiruokaa ole, eikä niitä joulupöydässä mene, niin aikoo ostaa boxit valmiina. Simppeliä.
Meillä kotona kokki-mieheni tekee laatikot ja paistaa kinkun, minä leivon.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on naisen mitta, osaako tehdä laatikot vai ei
Moni meistä on sitten valmiita alkamaan mieheksi.
En tee yhtikäs yhtään laatikkoa. En keitä kinkkuakaan, koska syöjiä on niin vähän. Karjalan paistin laitan yöksi uuniin, koska siitä on helppo saada aterioita joka päivälle. Marinoudut kreikkalaiset kalliit oliivit, on meillä joulun pääasia. Sen ympärille jotain Alepasta. Jos on bataattilaatikkoa, niin ostan, yleensä se on loppu.
Punajuuri piparjuuri salaatti on myös must. Luomu salaattia ja Nams tomaatteja pitää olla riityävästi. Riisipuuron keitän jossain välissä. Leivonnaisia en osaa tehdä gluteenittomia, kaikki on tähän mennessä epäonnistuneet, joten niitä ei ole. Kahvi ei saa päästä loppumaan.
En ole ikinä tehnyt laatikoita, sillä meillä ei syödä jouluruokaa kotona kuin korkeintaan pari kertaa ja edes pieni rasia ei kulu. Teen uunijuureksia laatikoiden sijaan.
En tee itse laatikoita kun menen aikuisen tyttäreni luo jouluksi. Hän hankkii laatikot valmiina. Kun lapset olivat pieniä, tein laatikot itse.