Tajusin että en ole onnellinen :(

Itkettää niin kovin koska en oikeasti ole yhtään onnellinen. Miehen kanssa ollut todella vaikeaa, mies miettinyt eroa ja minä olen vikissyt jatkamista. Nyt eropuheet on hetkeksi unohdettu ja meillä menee paremmin kuin moneen kuukauteen. Ei jokapäiväistä tappelua enää. Vaikka tilanne on epävakaa, minun pitäisi olla maailman onnellisin, kun mies ei halunnutkaan erota.
Mutta en ole. Elämä on paskaa. Minua on kohdeltu niin huonosti ja mies on muuttunut etäisemmäksi, vaikka ei erota halunnutkaan loppuenlopuksi. Hän juo 1-2kertaa viikossa ja polttaa joskus pilveä. Hän ei kuuntele jos sanon että en tykkää siitä. Häntä ei kiinnosta. Hän saattaa vain ilmoittaa että "ylihuomenna menen muuten taas ryyppäämään" ja jos se ei ole minulle ok niin olen pirttihirmu ja kahta kauheammin mies vain dokaa, ikään kuin kiusatakseen. Joku mies varmasti jäisi joskus kotiinkin, jos nainen pyytää.
Kuitenkin, en ole yhtään onnellinen. Toivoin ja rukoilin jatkoa, mutta jos se tarkoittaa tällaista elämää, niin ei kiitos. Nyt pitäisi vielä tehdä se raskain päätös. Erota ja lähteä. Jään kyllä sitten ihan yksin :( mieskin kovasti vakuuttelee että muuttuu vielä paremmaksi mieheksi, kunhan usko meihin kasvaa pikku hiljaa. Mutta en pysty luottamaan siihen.
Minulla ei ole mitään. Ei hyvää miestä, ei hyvää isoa ystäväporukkaa, ei läheisiä välejä perheeseen. Ei mitään muuta kuin muisto miehestäni, joka joskus oli minulle niin hyvä <3 mutta joka nykyään saa minut tuntemaan itseni turhaksi roskaksi.