Kumpi eroperheen lapselle parempi asumisratkaisu?

Miksi ei joka toinen viikonloppu ÄIDIN luona?

Lapsi on joka viikonloppu isänsä luona perjantai-illasta sunnuntai-iltaan.

Meillä päädyttiin joustavaan vuoroasumiseen, eli lapset ovat vuorotellen kummankin vanhemman luona, mutta kun asutaan lähekkäin, voi toisen vanhemman viikolla nähdä myös sitä toista vanhempaa. Ja jaksotus ei tarvitse olla juuri viikko-viikko.

Miksi automaattisesti niin että äiti saa lähihuoltajuuden? Luulisin, että erityislapselle ja vielä noin pienelle pysyvyys olisi se tärkein juttu eli siksi niin että lapsi asuu pääsääntöisesti yhdessä kodissa. Paras olisi varmaan niin lapsi asuisi koko ajan omassa kodissaan ja vanhemmat vaihtavat viikon välein paikkaa. Minusta on muutenkin tavallistenkin erolasten kohdalla todella ikävää, että joutuvat jatkuvasti ravaamaan paikasta toiseen. Tähän tulee varmasti heti kommentteja että eihän aikuinen voi/jaksa joka viikko pakata kamojaan ja asua kahdessa eri paikassa mutta silti nämä samat aikuiset edellyttävät sitä pieniltä lapsiltaankin. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei joka toinen viikonloppu ÄIDIN luona?

Kyllä varmasti tämäkin sopii jollekin lapsille. Meillä tuottaisi lapselle varmasti kovempaa ikävää, sillä on vielä niin pieni, että on hyvin kiinni äidissä. Tässä nyt ei ole kyse siitä, kumpi vanhempi joutuu olemaan lapsen kanssa enemmän vaan siitä, mikä on lapselle paras.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei joka toinen viikonloppu ÄIDIN luona?

Kyllä varmasti tämäkin sopii jollekin lapsille. Meillä tuottaisi lapselle varmasti kovempaa ikävää, sillä on vielä niin pieni, että on hyvin kiinni äidissä. Tässä nyt ei ole kyse siitä, kumpi vanhempi joutuu olemaan lapsen kanssa enemmän vaan siitä, mikä on lapselle paras.

Ap

Aika karulta kuulostaa tuo "kumpi joutuu olemaan lapsen lanssa enemmän". Taisteletteko siis siitä kumpi joutuu ottamaan lapsen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei joka toinen viikonloppu ÄIDIN luona?

Kyllä varmasti tämäkin sopii jollekin lapsille. Meillä tuottaisi lapselle varmasti kovempaa ikävää, sillä on vielä niin pieni, että on hyvin kiinni äidissä. Tässä nyt ei ole kyse siitä, kumpi vanhempi joutuu olemaan lapsen kanssa enemmän vaan siitä, mikä on lapselle paras.

Ap

Kun teet kyselyn laita vaihtoehdoksi kaikki variaatiot tai kyselysi on tynkä ja johdatteleva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei joka toinen viikonloppu ÄIDIN luona?

Kyllä varmasti tämäkin sopii jollekin lapsille. Meillä tuottaisi lapselle varmasti kovempaa ikävää, sillä on vielä niin pieni, että on hyvin kiinni äidissä. Tässä nyt ei ole kyse siitä, kumpi vanhempi joutuu olemaan lapsen kanssa enemmän vaan siitä, mikä on lapselle paras.

Ap

JOUTUU olemaan lapsen kanssa enemmän? Jos ajattelet sitä joutumisena, niin tee kaikille palvelus ja anna lähihuoltajuus isälle.

Tarkennan vielä, että tässä ei ollut tarkoitus tehdä yleiskattavaa kyselyä kaikista asumisratkaisuista. Kyseessä meidän perheelle kyseeseen tulevat vaihtoehdot. Ihan varmasti jotkut ovat läheisempiä isänsä kanssa ja silloin voi hyvin olla viikonloppuasuminen äidin luona. Meillä ei voi lasta riistää äidin luota niin pitkäksi aikaa, lapsi kärsisi vielä lisää.

Ap

Todennäköisesti viikko-viikko systeemi on erityislapselle raskasta. Ei noihin ole hyvää ratkaisua. Kaikki ratkaisut on jotain kompromisseja. Yrität vaan selvittää mikä on vähiten rasittavaa lapselle. Aikuisten tarpeet pitäisi laittaa sivuun kun tuota miettii.

Vierailija kirjoitti:

Miksi automaattisesti niin että äiti saa lähihuoltajuuden? Luulisin, että erityislapselle ja vielä noin pienelle pysyvyys olisi se tärkein juttu eli siksi niin että lapsi asuu pääsääntöisesti yhdessä kodissa. Paras olisi varmaan niin lapsi asuisi koko ajan omassa kodissaan ja vanhemmat vaihtavat viikon välein paikkaa. Minusta on muutenkin tavallistenkin erolasten kohdalla todella ikävää, että joutuvat jatkuvasti ravaamaan paikasta toiseen. Tähän tulee varmasti heti kommentteja että eihän aikuinen voi/jaksa joka viikko pakata kamojaan ja asua kahdessa eri paikassa mutta silti nämä samat aikuiset edellyttävät sitä pieniltä lapsiltaankin. 

Miksi koetaan,. että pysyvyys tarkoittaa tuttuja seiniä eikä tuttuja perheenjäseniä? Luulisi, että kenelle tahansa lapselle olisi kovempi pala menettää melkein kokonaan toinen vanhempi kuin se, että joka toinen viikko on eri seinät - kun kuitenkin ne molemmat seinät tulevat aika pian tutuiksi.

Tuo vanhempien siirtyminen asunnosta toiseen on usein käytännön syistä mahdoton. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että kummallakin vanhemmalla olisi oma asuntonsa, jonka lisäksi he yhdessä ylläpitäisivät lapsen omaa asuntoa, ja harvalla on tällaiseen varaa. 

Itse en ymmärrä niitä argumentteja, että ei jaksaisi tai haluaisi asua kahdessa paikassa, kun itselleni juuri se olisi ihannetilanne. Haaveilen kakkosasunnosta toisella paikkakunnalla, ja nimenomaan tykkäisin siitä, että voisin asua viikon tai kahden sykleissä vuorotellen kahdessa eri paikassa. Lasten vuoroasumisessa tämä voi tuntua omituiselta ratkaisulta sen vuoksi, että varmasti jokainen aikuinen haluaa lasten kokevan, että heidän kotinsa on vanhemman luona. Mutta tässä tapauksessahan vanhemmilla olisi jokin oma koti, jossa he eläisivät ikäänkuin omaa elämäänsä, jossa lapsi ei ole osallinen, ja voi olla, että tämän vuoksi se ei tuntuisi oikein kenestäkään luontevalta. Mutta jos lapset ovat jo teinejä, tyyliin yläasteella tai lukiossa, voi tuollainen ratkaisu joillekin olla toimiva ja rahatilanteesta riippuen ehkä jopa mahdollinen ratkaisu. Tosin käytännössä se tarkoittaa, että lasten muutettua pois kotoa, menee lapsuudenkoti myyntiin - monihan voi haluta estää tällaisenkin tilanteen sillä, että toinen vanhemmista jää tuttuun kotiin asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Tarkennan vielä, että tässä ei ollut tarkoitus tehdä yleiskattavaa kyselyä kaikista asumisratkaisuista. Kyseessä meidän perheelle kyseeseen tulevat vaihtoehdot. Ihan varmasti jotkut ovat läheisempiä isänsä kanssa ja silloin voi hyvin olla viikonloppuasuminen äidin luona. Meillä ei voi lasta riistää äidin luota niin pitkäksi aikaa, lapsi kärsisi vielä lisää.

Ap

Voisiko olla viikko-viikko, niin että isän viikolla voi kerran tai pari nähdä äitiäkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei joka toinen viikonloppu ÄIDIN luona?

Kyllä varmasti tämäkin sopii jollekin lapsille. Meillä tuottaisi lapselle varmasti kovempaa ikävää, sillä on vielä niin pieni, että on hyvin kiinni äidissä. Tässä nyt ei ole kyse siitä, kumpi vanhempi joutuu olemaan lapsen kanssa enemmän vaan siitä, mikä on lapselle paras.

Ap

JOUTUU olemaan lapsen kanssa enemmän? Jos ajattelet sitä joutumisena, niin tee kaikille palvelus ja anna lähihuoltajuus isälle.

Olen eri, mutta sulla taitaa olla luetun ymmärtämisessä ongelmia...?

Herkkä erityislapsi voi kaivata pysyvää rutiinia. Eri kodeissa rutiinit ovat erilaiset, voisin kuvitella että viikottain vaihtuva rutiini voi kuormittaa erityislasta liikaa? En tiedä, tämä on vain mutua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi automaattisesti niin että äiti saa lähihuoltajuuden? Luulisin, että erityislapselle ja vielä noin pienelle pysyvyys olisi se tärkein juttu eli siksi niin että lapsi asuu pääsääntöisesti yhdessä kodissa. Paras olisi varmaan niin lapsi asuisi koko ajan omassa kodissaan ja vanhemmat vaihtavat viikon välein paikkaa. Minusta on muutenkin tavallistenkin erolasten kohdalla todella ikävää, että joutuvat jatkuvasti ravaamaan paikasta toiseen. Tähän tulee varmasti heti kommentteja että eihän aikuinen voi/jaksa joka viikko pakata kamojaan ja asua kahdessa eri paikassa mutta silti nämä samat aikuiset edellyttävät sitä pieniltä lapsiltaankin. 

Miksi koetaan,. että pysyvyys tarkoittaa tuttuja seiniä eikä tuttuja perheenjäseniä? Luulisi, että kenelle tahansa lapselle olisi kovempi pala menettää melkein kokonaan toinen vanhempi kuin se, että joka toinen viikko on eri seinät - kun kuitenkin ne molemmat seinät tulevat aika pian tutuiksi.

Tuo vanhempien siirtyminen asunnosta toiseen on usein käytännön syistä mahdoton. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että kummallakin vanhemmalla olisi oma asuntonsa, jonka lisäksi he yhdessä ylläpitäisivät lapsen omaa asuntoa, ja harvalla on tällaiseen varaa. 

Itse en ymmärrä niitä argumentteja, että ei jaksaisi tai haluaisi asua kahdessa paikassa, kun itselleni juuri se olisi ihannetilanne. Haaveilen kakkosasunnosta toisella paikkakunnalla, ja nimenomaan tykkäisin siitä, että voisin asua viikon tai kahden sykleissä vuorotellen kahdessa eri paikassa. Lasten vuoroasumisessa tämä voi tuntua omituiselta ratkaisulta sen vuoksi, että varmasti jokainen aikuinen haluaa lasten kokevan, että heidän kotinsa on vanhemman luona. Mutta tässä tapauksessahan vanhemmilla olisi jokin oma koti, jossa he eläisivät ikäänkuin omaa elämäänsä, jossa lapsi ei ole osallinen, ja voi olla, että tämän vuoksi se ei tuntuisi oikein kenestäkään luontevalta. Mutta jos lapset ovat jo teinejä, tyyliin yläasteella tai lukiossa, voi tuollainen ratkaisu joillekin olla toimiva ja rahatilanteesta riippuen ehkä jopa mahdollinen ratkaisu. Tosin käytännössä se tarkoittaa, että lasten muutettua pois kotoa, menee lapsuudenkoti myyntiin - monihan voi haluta estää tällaisenkin tilanteen sillä, että toinen vanhemmista jää tuttuun kotiin asumaan.

Kyllä sillä fyysisellä paikallakin on osansa pysyvyydessä, et voi olla niin tyhmä ettet sitä ymmärrä. Totta kai lapsen pitää saada pitää molemmat vanhemmat mutta on typerää väittää ettei jatkuva kodin vaihtaminen, eri tavarat, eri ympäristö, eri lelut ja eri säännöt aiheuta pienille lapsille turvattomuutta. Ja kyllä, ne säännöt on erit kun asutaan eri osoitteissa eikä paikalla ole sitä toista vanhempaa niin yhtäkkiä toinen joustaakin tietyissä asioissa ja toinen antaa omilla viikoillaan löysää jostain toisesta säännöstä. 

Meillä lapset jäi asumaan isän luo virallisesti. Mutta ovat äidin luona aina joka toinen viikko ke illasta ma aamuun. Eli suunnilleen rytmillä 9 päivää isällä, 5 päivää äidillä. Ja minä äitinä maksan elatusmaksut. 

Ei kukaan tämän palstan ihmisistä voi tietää teidän perheelle sopivinta ratkaisua . Se selviää, kun alatte elää tuota uutta arkeanne ja näette sitten mikä parhaaksi on. 

Mutta sen uskallan sanoa yleispätevänä asiana, että mitä paremmat vanhempien välit ovat ja mitä yhteistyökykyisemmin hoitavat asioita, sitä parempi aina lapselle 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi automaattisesti niin että äiti saa lähihuoltajuuden? Luulisin, että erityislapselle ja vielä noin pienelle pysyvyys olisi se tärkein juttu eli siksi niin että lapsi asuu pääsääntöisesti yhdessä kodissa. Paras olisi varmaan niin lapsi asuisi koko ajan omassa kodissaan ja vanhemmat vaihtavat viikon välein paikkaa. Minusta on muutenkin tavallistenkin erolasten kohdalla todella ikävää, että joutuvat jatkuvasti ravaamaan paikasta toiseen. Tähän tulee varmasti heti kommentteja että eihän aikuinen voi/jaksa joka viikko pakata kamojaan ja asua kahdessa eri paikassa mutta silti nämä samat aikuiset edellyttävät sitä pieniltä lapsiltaankin. 

Miksi koetaan,. että pysyvyys tarkoittaa tuttuja seiniä eikä tuttuja perheenjäseniä? Luulisi, että kenelle tahansa lapselle olisi kovempi pala menettää melkein kokonaan toinen vanhempi kuin se, että joka toinen viikko on eri seinät - kun kuitenkin ne molemmat seinät tulevat aika pian tutuiksi.

Tuo vanhempien siirtyminen asunnosta toiseen on usein käytännön syistä mahdoton. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että kummallakin vanhemmalla olisi oma asuntonsa, jonka lisäksi he yhdessä ylläpitäisivät lapsen omaa asuntoa, ja harvalla on tällaiseen varaa. 

Itse en ymmärrä niitä argumentteja, että ei jaksaisi tai haluaisi asua kahdessa paikassa, kun itselleni juuri se olisi ihannetilanne. Haaveilen kakkosasunnosta toisella paikkakunnalla, ja nimenomaan tykkäisin siitä, että voisin asua viikon tai kahden sykleissä vuorotellen kahdessa eri paikassa. Lasten vuoroasumisessa tämä voi tuntua omituiselta ratkaisulta sen vuoksi, että varmasti jokainen aikuinen haluaa lasten kokevan, että heidän kotinsa on vanhemman luona. Mutta tässä tapauksessahan vanhemmilla olisi jokin oma koti, jossa he eläisivät ikäänkuin omaa elämäänsä, jossa lapsi ei ole osallinen, ja voi olla, että tämän vuoksi se ei tuntuisi oikein kenestäkään luontevalta. Mutta jos lapset ovat jo teinejä, tyyliin yläasteella tai lukiossa, voi tuollainen ratkaisu joillekin olla toimiva ja rahatilanteesta riippuen ehkä jopa mahdollinen ratkaisu. Tosin käytännössä se tarkoittaa, että lasten muutettua pois kotoa, menee lapsuudenkoti myyntiin - monihan voi haluta estää tällaisenkin tilanteen sillä, että toinen vanhemmista jää tuttuun kotiin asumaan.

Kyllä sillä fyysisellä paikallakin on osansa pysyvyydessä, et voi olla niin tyhmä ettet sitä ymmärrä. Totta kai lapsen pitää saada pitää molemmat vanhemmat mutta on typerää väittää ettei jatkuva kodin vaihtaminen, eri tavarat, eri ympäristö, eri lelut ja eri säännöt aiheuta pienille lapsille turvattomuutta. Ja kyllä, ne säännöt on erit kun asutaan eri osoitteissa eikä paikalla ole sitä toista vanhempaa niin yhtäkkiä toinen joustaakin tietyissä asioissa ja toinen antaa omilla viikoillaan löysää jostain toisesta säännöstä. 

Eiväthän ne tutut huoneetkaan mihinkään katoa. Eihän koti vaihdu viikoittain, vaan ne kaksi tuttua kotia ovat koko ajan olemassa. Kyllähän nekin ovat pysyviä paikkoja. En itse usko hetkeäkään, että eri lelut näissä kodeissa aiheuttavat tutrvattomuutta. Myös ydinperheessä välillä "vaihdellaan" leluja, eli välillä viedään osa vaatehuoneeseen - jotkut tekevät tätä, jotta huoneessa ei olisi kaaos, ja jotta välillä vaatehuoneessa olevat lelut taas jaksavat kiinnostaa, kun ne otetaan esiin. Ja tärkeimpiä lelujahan voi aina kuljettaa mukana kodista toiseen. Omille lapsilleni ei ole tuottanut ongelmia ymmärtää, että äidin ja isän luona voi olla vähän eri käytännöt - ihan samalla lailla ydinperheessö lapset tajuavat, että kumpikin vanhempi voi tehdä asiat vähän eri tavoin. Miksi se on ongelma, jos toisen viikolla on jonkin asian suhteen löysempää joissain säännöissä? 

Eihän tällaiseen ole mitään yhtä oikeaa vastausta. Riippuu ensinnäkin vanhemmista ja heidän kyvyistään huolehtia itsestään, lapsistaan ja sopia lapsiin liittyvistä asioista vaikeassa erotilanteessa. Ja riippuu se vähän lapsistakin. Aikuiset kuitenkin tekevät ratkaisut pienten lasten kohdalla.