Voiko yksinäisen lapsen kaverintarvetta korvata tai lievittää
sillä, että vanhemmat vievät häntä erilaisiin rientoihin (kylpylään, teatteriin, huvipuistoihin)? Mitä mieltä olette?
Kommentit (7)
En tiedä tarvitseeko siihen välttämättä mitään kovin erikoisia rientoja. Meidän pojalla vähän vaihtelevasti kavereita. Käydään yhdessä luistelemassa, mäkeä laskemassa tai pelataan säbää tai jotain konsolipeliä tai sit vaan hengaillaan.
Pitäähän sitä lasta jotenkin aktivoida. Vielä parempi on jos pyytää noihin rientoihin aina jonkun omanikäisen mukaan.
Sehän se juuri on että ei ole oman ikäisiä serkkuja tai kavereita joiden kanssa voisi olla yhteydessä tai joita voisi pyytää mukaan. Kavereiden puute surettaa lasta ja käy itsetunnon päälle. Sisarus kyllä on, mutta hänkin on usein omien kavereidensa kanssa (ja ikäeroa sen verran että tämä yksinäinen ei oikein järkevästi mahdu mukaan).
Ajattelin vain, että voiko vanhemman ekstrapanostus lapsensa kanssa olemiseen korvata mitenkään kavereiden puutetta? -ap.
Itse olin lapsena yksin, ja vanhemmat yritti aina keksiä juuri tuollaista tekopirteää piristystä. Ei se korvannut kavereita.
Sanoisin että ei... Yhteistä aikaa ja rientoja vanhempien kanssa tulisi lapsella olla muutenkin, sellaisellakin jolla on kavereita. Jos kavereita ei ole, ja vanhempi sen vuoksi panostaa lapsen kanssa vietettyyn aikaan oikein erityisesti, auttaahan se vähän tylsyyteen ja yksinäisyyteen, mutta ei korvaa kavereita.
Mielummin käyttäisin sen leffa- ja huvipuistoajan johonkin sellaiseen harrastukseen, josta kavereita voisi löytyä. Tai jos toisella lapsella on kavereita, eikö voisi keksiä jotain sellaista tekemistä, johon mahtuisi mukaan monen ikäisiä, tai kysellä, olisiko näillä kavereilla sopivan ikäisiä sisaruksia joita ottaa mukaan?
Lievittää, mutta mikään ei voi korvata vertaistensa ystävyyttä ja hyväksyntää.
Voi. Ja kavereita voi olla myös serkut jne. joiden kanssa voi hengata skypen kautta!