Miten kummajainen voisi saada ystäviä?
Jostain syystä eilinen ketju on poistettu...
Olen siis 21v poika jolla ei ole ollut yhtään ystävää kolmeen vuoteen. En osaa ylläpitää ystävyyssuhteita enkä myöskään osaa/uskalla tehdä aloitetta ystävyyden, saati sitten parisuhteen eteen. Olen vähän erilainen kuin suurin osa ikäisistäni ja pidänkin sitä suurena syynä yksinäisyydelleni. Minä en käytä alkoholia, olen hyvin ujo ja harrastan ei niin yleisiä juttuja. Yhden harrastuksen kautta varmasti saisin pelikavereita, mutta koska en osaa tyrkyttää itseäni mukaan mihinkään porukkaan niin sekin on aika vaikeaa, koska aina pitäisi olla ensimmäisenä paikalla, että muut pyytäisivät minut mukaan. Koulussa ollessani minulla oli kyllä kavreita, mutta kun menimme eri kouluihin niin yhteydenpito loppui enkä itse jaksanut tyrkyttää seuraani muille. Tiedän kyllä, että kaltaisiani ihmisiä, mutta heitäkin on kovin vaikea tavata, koska hekään eivät juuri liiku sellaisissa merkeissä joissa heihin voisi tutustua.
Miten kaltaiseni ihminen voisi saada ystäviä? Eniten minua harmittaa se, että Suomessa juominen ja irtosuhteet on nuorille niin yleisiä ja ns "pakollisia" juttuja, koska itseäni eivät kummatkaan kiinnosta pätkääkään ja näin ollen monesti käy niin, että keskustelun ja kiinnostuksen aiheet eivät kohtaa.
Kommentit (12)
En minä ainakaan ole saanut mitenkään. Mutta iän myötä siihen on tottunut eikä niitä ystäviä enää kaipaakaan. t. naiskummajainen 40 v.
Jospa ap ja nro 3 sopisitte treffit jonnekin? Ei kai se ikä ole esteenä kaveruudelle?
Jos tykkäät pelata, koita soluttautua fffin.com palstalle. Jos tykkäät kirjoittaa, koita ensi vuonna Naniwrimoa. Tapaamisia joudut tosin odottamaan marraskuuhun, mutta jos ei muuta siihen mennessä ilmaannu.
Tämmösiä tuli mieleen.
Nro 4, mun erakoituminen on jo sen verran pitkällä etten enää edes halua tavata ihmisiä ;) Viihdyn ihan oikeasti valtavan hyvin erakkomaisessa elämässäni missä voi mennä viikkoja että sanon kellekään mitään.
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 22:43"]
Nro 4, mun erakoituminen on jo sen verran pitkällä etten enää edes halua tavata ihmisiä ;) Viihdyn ihan oikeasti valtavan hyvin erakkomaisessa elämässäni missä voi mennä viikkoja että sanon kellekään mitään.
[/quote]
Tämän siis kirjoitti vastaaja nro 3.
Laita netin kirjeenvaihtopalstalle ilmoitus, jossa kuvailet itseäsi tarkasti ja etsit samanhenkistä ystävää.
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 22:57"]
Laita netin kirjeenvaihtopalstalle ilmoitus, jossa kuvailet itseäsi tarkasti ja etsit samanhenkistä ystävää.
[/quote]
Olisiko vinkata jotain sivustoa?
Ap vaikuttaa yhdeltä poikani kaverilta ja tosiaan, poika on nyt eripaikkakunnalla, joten voin kuvitella, että on yksin. Jos olet, näette ilmeisesti lomilla, mutta vain muutaman kerran vuodessa. Pelifoorumeilta on tuo meidänkin vähän kaltaisesti, mutta vähän rohkeampi nörttipoika löytänyt kavereita, joita näkee livenäkin paria.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:41"]
Missä päin Suomea asut?
[/quote]
Keski-suomessa.
olin itsekin yksinäinen ja jo totuin siihen, eihän kukaan näin oudon tyypin kanssa haluausi ruveta tekemisiin. päätin sitten ruveta taas opiskelemaan ja etsin huolella mukavalta tuntuvaa alaa. hain, pääsin sisään, ja eikös koko porukka siellä ollut ihan samanlaisia kummajaisia <3
Eikö ole muilla kokemusta?