Milloin lapset oppivat ajamaan ilman apupyöriä?
Itse taisin olla jotain 4-6 vuotta. Mutta oma lapseni oppi nyt, eikä vasta kuin 2 v!
Kommentit (7)
Minä luulin, että meidän laps on viimeinen oppija omassa ikäluokassaan. Hän oli lähempänä viittä vuotta kuin neljää oppiessaan.
2
yksi viisivuotiaana ja kaksi kuusivuotiaana.
2-vuotias kyllä ihmetyttää, meillä sen ikäinen ei ede yllä vielä polkemaan pienintäkään pyörää.
lapsi on toki lähempänä 3 vuotta, mutta 2 v silti. Ei olisi itsellä tullut mieleen ottaa apupyöriä pois, mutta mies oli eräänä päivänä ottanut!
Satulan päältä ei ulotu jalat maahan, joten pysähtyessä kaataa itsensä tai hyppää kyydistä tai jotain. Ajanut ehkä 2 km putkeen pysähtymättä, että hyvin kyllä ajaa. Ja kovaa... ;)
Me asuttiin ennen sellasessa paikassa jossa ei voinu pyöräillä kuin niin et me vanhemmat lähdettiin mukaan ja sittenkin se oli tosi vaarallista, kun oli tiet ja ojat yms joita sai koko ajan varoa. Isot oppikin sitten ajamaan vasta joskus 6v paikkeilla. Sit muutettiin tänne, jossa voi pyöräillä vaikka koko päivän omalla pihalla, ilman et kukaan kyttää vieressä, niin 4v oppi muutamassa viikossa ajamaan. 3v ei oo omaansa vissiin edes kokeillu, siinä olis kyllä apupyörät paikallaan, mut sitä ei kiinnosta, mut varmasti sekin joskus oppii...
Muutama minuutti ja ajeli jo joka paikkaan. Olisi ilmeisesti ollut valmis ajelemaan ilmana appareita jo kauan sitten.
Kokeilimme vuosi sitten (3v8kk ikäisenä) ottaa apurattaita pois, mutta pyöräily ei onnistunut, kun jalat eivät yltäneet maahan.
Poika oli oppiessaan 4v8kk. Olen aivan hämmästynyt, että yleensä 5-6-vuotiaana vasta oppivat yleensä! Ihan olin varma, että meidän laiskuuden vuoksi poika oppi vasta lähempänä 5-vuotiaana.
Ap:n lapsi on hurjapää, kun uskaltaa ajaa niin, että jalat eivät yllä maahan ;-)
2
2-vuotias ilman appareita ajava on kyllä jo aika aikainen tapaus :D