Onko kukaan katunut kilpaurheilemistaan?

No itelläni meni aikalailla koko nuoruus treeneissä, jäi tanssiaiset ja kaverisynttärit väliin kun oli sitovaa kilpaurheilua tilalla. Treenejä 5x viikossa ja vapaapäivisin ei jaksanut edes kavereita nähdä. Ne kaverit muodostui oman joukkueen sisältä. Mietin usein millainen se nuoruus ois ollut ilman MM-ja SM-kilpailuja ja kisamatkoja. Paljon erilaisempi kuin muilla samanikäisillä luokkatovereillani.

En ole katunut enkä kadu. Pelasin nuorena lentopalloa ja ikävuodet 19-26 pelasin SM-tasolla ja mulla on jokunen SM-mitalikin. Pelasin myös nuorten maajoukkueessa ja aikuisissakin olin mukana 4 maaottelussa. Parasta mitä elämään siitä ajasta jäi, on hirveä määrä ystäviä ja tuttavia. Mun ura loppui lukuisiin polvivammoihin ja tiedostin jo silloin, että edessä voi viisikymppisenä olla nivelongelmia. Olin nähnyt kuinka entisillä pelaajilla oli rappeuttavia kulumia sekä sormissa että polvissa ja monella oli jo silloin tekonivel polvessa alle viisikymppisenä. Mä en ole vielä viittäkymmentä, mut polvikivun kanssa oon sinnitellyt kohta 3 vuotta. Kulumahan se ja lisäksi nivelkierukka hioutunut olemattomiin. Silti ei kaduta.

Ketuttaahan se, kun ei erittäin kovasta panostuksesta ja omasta halusta huolimatta vaan kehity. Vaikka vaihtaa lajiakin sopivampaan pariin kertaan. Ei paljon  mieltä ylennä kun tietää ja näkee että moni muu pääsee puolet vähemmän harjoittelemalla puolet parempiin tuloksiin, kuin vasemmalla kädellä tehden.

Silti urheilu jatkuu vielä 30 vuoden kieppeilläkin.