Miksi osan hiukset tummenevat vanhetessa?
Kommentit (9)
Tämä on jännä ilmiö. Mieheni on ollut vaalea koko ikänsä, mutta nyt kun pitäisi harmaantua, niin hiukset ovat tummuneet.
Ja sitten monilla lapsilla on pienenä ihan vaaleat hiukset, mutta jossain vaiheessa muuttuvat tummiksi. Minulla oli pienenä ihan vaaleista vaaleimmat hiukset ja jossain vaiheessa muuttuivat ihan tummiksi.
Perinnöllistä, joillain vain sattuu elimistö tuottamaan sitä melaniinia tietyissä elämänvaiheissa samalla siis kun tulee jotain muita hormonaalisia muutoksia. Osa ei sitä ala sitten niin paljon tuottamaan niissä muutoksissa/kehittyessä. Jotkut ovat aivan kyvyttömiä tuottamaan melamiinia ja heitä kutsutaan albiinoiksi. Se on siis perinnöllistä, perimän sanelemaa. Itselläni oli taaperon pellavan valkoinen tukka ja 12-vuotiaaksi mennessä hieman tummempi kuin keskiruskea, punertavaksikin muuttui.
Isälläni oli vielä 16-vuotiaana täysin pellavapää, mutta aikuisena lähti tummenemaan tummanruskeaksi (nykyään harmaa). Itselläni myös oli noin kaksivuotiaana täysin platinablondit hiukset, mutta lähtivät siitä tummenemaan. Nyt oma hiusväri on tummanruskea.
Punapignentti…. Heillä tummuu.
Anoppi, jolla lli punertavat hiukset nuorena halusi mummohiukset yli kahdeksankymppisenä. Värjäytti tummentuneet hiuksensa sellaisiksi harmahtavan vaaleanruskeaksi.
Näin tapahtuu varsinkin vaaleilla ja maantienvärisille. Se vaihe kun hiukset tummuvat - itselläni alkoi noin kolmikymppisenä - kestää pitkään kunnes sitten harmaantuvat. Inhosin tuota välivaihetta, sillä tummuessaan vaalea tukka on kirjaimellisesti maantienvärinen, sellainen vähän likaisen vaalea. Harmaa tukka, varsinkin kun vaihtuu valkoiseen, näyttää paljon paremmalta.
Yksi syy (ehkä) on se, että ulkona ei enää ehdi olla samalla tavalla. Omat hiukset vaalenevat PALJON kun (kesällä/etelässä) on auringossa.
Nyt koronan aikana ei etelään ole päässyt, ja kesälläkin vain vähän kesälomalla ehti olla auringossa --> hiukset todella tummat aiempaan verrattuna.
Hormonimuutokset yms vaikuttaa. Itse olin lapsena kullanvaaleatukkainen. Murrosiässä alkoi tummua mutta jäi sellaiseen tummaan maantienvaaleaan, sellainen harmahtava maantienväri joka ei ole kunnolla vaalea eikä tumma. Sellaisena pysyi nelikymppiseksi asti, kunnes alkoi tummua taas. Nykyään kasvava hius on kunnolla tummanruskeaa, melkein samanväristä millaiseksi olen värjännyt useimmiten. Harmi kun varmaan pian alkaa harmaantuminen, ei saa kauaa nauttia luonnollisesta tummuudesta.
Mulla on myös muuttunut silmien väri samaan tyyliin. Pikkulapsena oli siniset silmät. Muuttuivat vähitellen vihreiksi. Viime vuonna tajusin että nykyään silmäni ovat ruskeat, kun treffikumppani ihmetteli kun olin sanonut silmienvärikseni vihreä, että miten niin, ruskeat ne on. Eikä ne kyllä enää missään valossa näytä edes vähää alusta vihertävältä.
Minulla eivät hiukset ole ainoastaan tummenneet, vaan myös paksuuntuneet nelikymppisenä. Tämä ei kuitenkaan koske jokaikistä hiuskarvaa, vaan osa hiuksista kasvaa aivan samanvärisinä ja -paksuisina kuin ennenkin.
Alkavat värjäämään haraat piiloon, mutta sitten jossain vaiheessa kyllästyvät ja alkavan harmaan kasvaa.