Ehdotuksia kouluturvallisuuden lisäämiseksi?
Moottoripyöräilijät koulussa jakoivat näköjään mielipiteitä. Itse en oikein osaa muodostaa kantaani, mutta pidän selvänä että tarvitaan ihan uusia ja radikaalejakin ideoita kouluväkivallan suitsimiseksi.
Ehdotan:
-jokainen huoltaja kouluun avustaviin tehtäviin 3 pv/lukukausi palkallisena. Valtio maksaa kompensaation työnantajalle.
- järjestö, joka ylläpitää vapaaehtoisten koulu"turva-aikuisten" tai apureiden pankkia. Ehtona rikosrekisteriotteen toimittaminen. Tämän vapaaehtoistyön tulisi olla palkallista työttömille ja eläkeläisille ja sen kuuluisi täyttää työttömien altivointiehtoja. Valtion kuuluisi maksaa palkkio.
- kaikille avoin tietokanta, jonne huoltajat tai opiskelijat itse voivat merkitä millaisia kiusaamis/kouluväkivalta-tapauksia milläkin koululla on esiintynyt. Kumuloituvan datan pitäisi olla avointa kaikille kansalaisille.
Kommentit (7)
Riittävät kurinpitovaltuudet opettajille ja koulun muulle henkilökunnalle. Esimerkiksi samat kuin 1950-luvulla.
Myös karsserien rakentaminen kouluihin tulisi selvittää.
Riittävät kurinpito oikeudet henkilökunnalle ja mahdollisuus siirtää ongelmatapaukset heille paremmin sopivaan ympäristöön (tarkkis, koulukoti). Luovutaan päänsilittelystä ja ymmärtämisestä, kun se nyt ei johda mihinkään. Palataan aikaan, jolloin muiden oikeus oppia ylitti yhden oikeuden häiriköidä.
En minäkään ymmärrä, että tätä asiaa ei saada korjattua! Pitääkö opettajia kuormittaa sillä, että erityislapset ovat samassa ryhmässä toisten kanssa, jos ei ole varaa pitää jokaiselle erityiselle omaa avustajaa konttaamaan heiteltyjen kynien perässä ja pitämässä erityislaista kurissa? Vaan siis opettajan on kallisarvoista aikaa tuhlattava näihin lapsiin? Millä välillä se opettaja kerkeää viemään tavallisia lapsia aineessa kuin aineessa eteenpäin, ja millä välillä hän voisi puuttua kiusaamiseen? Miksi ei ole tarkastajia jotka voisivat katsoa miten luokassa asiat ovat? Pitääkö vanhempien todellakin alkaa tehdä rikosilmoituksia kiusaajista, ennenkuin asiat muuttuvat? Kieltäytyä viemästä lapsia kouluun, koska se on vaarallinen paikka? Olla lastensa asianajajia tässä? Koska koulu ei tee mitään?
Huutavat aikuiset pois henkilökunnasta. Menee tärykalvot ja tulee burn out. Luodaan epäitsenäisiä aikuisia, joilla on huono itsetunto.
Vierailija kirjoitti:
Nee ke rit pois kouluista.
Hölmö! Mene pois!
Mikä niiden moottoripyöräkerholaisten tehtävä siis olisi . Vetää turpaan kiusaajaa vai ?