On varmaan hienoa, että on ollut äiti, jonka kuolemaa surra

Minä en mennyt äidin hautajaisiin enkä isän hautajaisiin. Äidin haudalla olen käynyt yhden ainoan kerran, kun psykoterapeuttini vaati käymään, että pääsen traumojeni käsittelyssä eteenpäin.

Isän haudalla en ole käynyt kertaakaan. Isän kuolemasta tulee tänä syksynä 5 vuotta.

Kaikki vanhemmat vaan eivät ole hyviä vanhempia, jotka olisivat ansainneet lastensa rakkauden ja luottamuksen.

Psykoterapia auttoi. Olen hyväksynyt sen, että minulle sattui hirveä lapsuus. En ole antanut sen pilata loppuelämääni.

Mun äitini oli mielisairas ja olen aina miettinyt, että johtuiko ne kaikki ilkeilyt hänen sairaudestaan vai olikohän vain ilkeä ihminen? ap