Saako koululaisesi sairaanlapsen hoitotukea?
Meillä poika saanut tukea (astma) jo monta vuotta. Nyt tuli tarkastus, tai siis se jatkohakemus ja sairaalasta epäilivät ettei ehkä enää jatku tuo tuki, kun poika on jo koulussa.
Miten muilla??
Kommentit (4)
ainakin 18-vuotiaaksi asti eli vielä 10 vuotta. Meidän tytöllä D1
saada mutta ei enää ekalla luokalla. Silloin kyllä samaan aikaan just tiukennettiin niitä myöntöperusteita. Kannattaa kuitenkin hakea ja hyvin perustella omin sanoin miten vaiva vaikuttaa vanhempien ja lapsen elämään käytännössä.
Olenkin jo hakenut siihen tukeen jatkoa, mutta mielenkiinnosta vain kyselin miten muilla on.
Ja tietenkin teen sen valituksen, mikäli siitä tulee kieltävä päätös.
Ihan vaikka valittamisen ilosta :)
-ap-
Myöntämisperusteet muuttuivat tässä jokunen aika sitten tiukemmiksi, mutta niistä voi aina valittaa.
En kyllä ymmärrä miten koulunkäynti vaikuttaisi astmalapsen hoitotukeen? Kannattaa kysyä syitä ja sittenkin vielä epäillä ennen kuin luottaa vastauksiin.
Meillä sanottiin aikoinaan, että kouluun meneville ei enää anneta terapioita, koska koulu riittää korvaamaan puhe- toiminta- ja fysioterapian. Tällaisen päätöksen sain KELAltakin, mutta kun tein valituksen oli vastaus yllättäen myönteinen kaikkiin terapioihin =/