Lue keskustelun säännöt.
Entäpä jos ei oikeasti osaa tehdä töitään eikä ainoastaan "huijariajattele"?
02.09.2021 |
Hesarissa oli huijarisyndroomasta juttu. Mielenkiintoista että psykologi laittoi automaattisesti kaikki osaamattomuuden tunteet huijariajattelun piikkiin.
Minä en ihan oikeasti osaa työtäni. Paskasti tehty on toistaiseksi mennyt joten kuten läpi, mutta aika paljon aikaa ja energiaa joutuu käyttämään lopputuloksen silotteluun ja selittelyyn. Ongelmaa pahentaa täydellinen motivaation puute, koska aihepiiri ei kiinnosta eikä minulla ole mitään luontaisia vahvuuksia alalle. Työni edellyttää keskimääräistä parempia matemaattis-loogisia valmiuksia, ja arvosanani lyhyestä matikasta oli vitonen.
Huijariajatus "en tajua miten olen saanut työpaikkani" on minulle ihan aito ja validi hämmästyksen aihe, ei huijarisyndrooman synnyttämää kuvitelmaa. Sain työpaikkani ansioilla, jotka eivät suoraan liity työhöni (paskanpuhumis- ja näyttelytaito).
Kommentit (18)
It-alalla on normaalia jatkuva osaamattomuuden tunne ja ihan aito osaamattomuus myös, koska asiat muuttuvat koko ajan ja uutta pitää jatkuvasti opetella. Toki uudet asiat pitää pystyä jollain tasolla oppimaan ja omaksumaan, joten oppimiskyky on yksi tärkeimmistä "taidoista".
Nykyään vallalla tuntuu olevan ajatus, että kuka tahansa voi oppia mitä tahansa, kunhan vain opettelee ja "haluaa". Niin, varmaan jollain tasolla kuka tahansa oppii esimerkiksi laulamaan, mutta kai osaamisella jotkit järkevämmät kriteerit täytyisi olla- vai riittääkö osaamisen mittariksi työelämässä, että asiakas maksaa laskun eikä ainakaan hirveästi valita? Eihän random googlettelu tee kenestäkään koodaria. Eikä sahan heiluttelu vasemmalla kädellä tee kenestäkään puuseppää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten vaan alanvaihto paskanlapiointihommiin. Sitä osaa jokainen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirvein muoto huijarisyndroomasta on sentään se, että luulee osaavansa muttei osaa. Siinä ei ole oikein mitään tehtävissä.
Sä pystyt opettelemaan vaikka aikaa menisi. Tai toisaalta ihan myöntää, että apua tarvitsee ja paljon. Pahin mitä tapahtuu on potkut. Uutta työpaikkaa etsimään ehdottomasti, sillä jonkun muun niskaan se sun huonosti tehty tai tekemätön työ kaatuu ja kohta olet toimiston vihatuin tyyppi.
.
Työllistymisen vaikeus on yksi olennainen syy, miksi olen edelleen nykyisessä työpaikassani - ja miksi alun perinkin valehtelin tieni sinne. Oli akuutin rahapulan takia pakko venyttää näyttelijäntaitonsa äärimmilleen. Nykyiselle työlleni ei ole mitään realistista vaihtoehtoa, joten pakko vaan sinnitellä. Toki olen samalla työhakemuksia koko ajan lähetellyt. Olet ihan oikeassa, että paskasti tehty kaatuu muiden (oikeiden) asiantuntijoiden niskaan. Onneksi olen etätöissä eikä tarvitse katsoa kollegoita silmiin.
Vierailija kirjoitti:
It-alalla on normaalia jatkuva osaamattomuuden tunne ja ihan aito osaamattomuus myös, koska asiat muuttuvat koko ajan ja uutta pitää jatkuvasti opetella. Toki uudet asiat pitää pystyä jollain tasolla oppimaan ja omaksumaan, joten oppimiskyky on yksi tärkeimmistä "taidoista".
Nykyään vallalla tuntuu olevan ajatus, että kuka tahansa voi oppia mitä tahansa, kunhan vain opettelee ja "haluaa". Niin, varmaan jollain tasolla kuka tahansa oppii esimerkiksi laulamaan, mutta kai osaamisella jotkit järkevämmät kriteerit täytyisi olla- vai riittääkö osaamisen mittariksi työelämässä, että asiakas maksaa laskun eikä ainakaan hirveästi valita? Eihän random googlettelu tee kenestäkään koodaria. Eikä sahan heiluttelu vasemmalla kädellä tee kenestäkään puuseppää.
Ai miten niin kuka tahansa ei voi olla aivokirurgi? Siinähän sitä oppii tekemällä.
Käsittämätöntä ettei voida myöntää ihmisten sopivan erilaisiin tehtäviin. Kaikki ei ole kaikille, mutta jokaiselle varmasti löytyy oma juttu, kun vain tarkasteltaisiin millaista osaamista ihmisellä on. Itse osaan nimetä vaikka kuinka monta ammattia mihin en voisi ruveta, koska minulta puuttuu tietty taito (esim en osaa laulaa ollenkaan) tai sitten luonteeni vuoksi en vain pystyisi tekemään jotain tiettyä työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirvein muoto huijarisyndroomasta on sentään se, että luulee osaavansa muttei osaa. Siinä ei ole oikein mitään tehtävissä.
Sä pystyt opettelemaan vaikka aikaa menisi. Tai toisaalta ihan myöntää, että apua tarvitsee ja paljon. Pahin mitä tapahtuu on potkut. Uutta työpaikkaa etsimään ehdottomasti, sillä jonkun muun niskaan se sun huonosti tehty tai tekemätön työ kaatuu ja kohta olet toimiston vihatuin tyyppi.
.
Työllistymisen vaikeus on yksi olennainen syy, miksi olen edelleen nykyisessä työpaikassani - ja miksi alun perinkin valehtelin tieni sinne. Oli akuutin rahapulan takia pakko venyttää näyttelijäntaitonsa äärimmilleen. Nykyiselle työlleni ei ole mitään realistista vaihtoehtoa, joten pakko vaan sinnitellä. Toki olen samalla työhakemuksia koko ajan lähetellyt. Olet ihan oikeassa, että paskasti tehty kaatuu muiden (oikeiden) asiantuntijoiden niskaan. Onneksi olen etätöissä eikä tarvitse katsoa kollegoita silmiin.
Tämä siis ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pärstäkertoimella voidaan valita hyvin moneen paikkaan. Todennäköisesti Ap on saanut sellaisen paikan. Kaipa muuten olisi vaadittu vaikka teknillistä tai tilastotieteen koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Pärstäkertoimella voidaan valita hyvin moneen paikkaan. Todennäköisesti Ap on saanut sellaisen paikan. Kaipa muuten olisi vaadittu vaikka teknillistä tai tilastotieteen koulutusta.
Toinen tutkinnoistani on sellainen, että sen voi helposti selittää teknilliseksi. Olihan se nimellisesti tietojenkäsittelytiedettä. Pari toisella yrittämällä rimaa hipoen läpäistyä ohjelmointikurssia ei kuitenkaan tee minusta insinööriä. Vasta hiljattain tajusin, että normaali ajatteluni ei ylipäätään ole mitenkään lineaarisen ratkaisukeskeistä vaan "fiilispohjaisesti" assosioivaa. Olen siis oikeastaan arkkityyppisen insinöörin vastakohta (mikä ei yllätä).
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
It-alalla on normaalia jatkuva osaamattomuuden tunne ja ihan aito osaamattomuus myös, koska asiat muuttuvat koko ajan ja uutta pitää jatkuvasti opetella. Toki uudet asiat pitää pystyä jollain tasolla oppimaan ja omaksumaan, joten oppimiskyky on yksi tärkeimmistä "taidoista".
Nykyään vallalla tuntuu olevan ajatus, että kuka tahansa voi oppia mitä tahansa, kunhan vain opettelee ja "haluaa". Niin, varmaan jollain tasolla kuka tahansa oppii esimerkiksi laulamaan, mutta kai osaamisella jotkit järkevämmät kriteerit täytyisi olla- vai riittääkö osaamisen mittariksi työelämässä, että asiakas maksaa laskun eikä ainakaan hirveästi valita? Eihän random googlettelu tee kenestäkään koodaria. Eikä sahan heiluttelu vasemmalla kädellä tee kenestäkään puuseppää.
Olen it-alalla ja joo, koska tosiaan tekniikat projekteissa vaihtuu koko ajan, jatkuvasti on kokeneellaki tilanne että opettelee jotain alusta eikä siiis vielä osaa. Silti pitää tehdä laskutettavaa työtä sillä tekniikalla heti. Itse nautin tästä kovasti!
Itse uskon, että kuka tahansa keskivertoälykäs pystyy näiden hommien tapaisia oppimaan ihan ammattilaiseksi asti, jos on motivaatiota. Ei nämä vaadi mitään erityisiä fyysisiä eikä psyykkisiiä ominaisuuksia tyyliin laulaminen jossa ihan äänihuulten ja kurkun rakenne voi tehdä sen ettei esim. koskaan saa tuotettua riittävää äänialaa ammattilaulajaksi. Koodatessa riittää että on sellaista perusälyä tavanomaisen verran, ja sitten motivaation myötä sitkeyttä opetella kuivia teknisiä asioita huolella, jotta niitä osaa soveltaa.
Itse olen esimerkki siitä että kaikkea voi tällä alalla oppia. Olin aina huono koulussa ja erityisen vaikeaa oli matematiikka. En edes harrastanut tietokoneita. Ajauduin alalle kun en tiennyt mitä opiskella ja aloin seurustelemaan alaa opiskelevan kanssa. Mutta minä päätin että minä opin, ja niin tein. Taistelin maisterintutkinnon tietojenkäsittelyopista, vaikka lyhyen matematiikan pohjalta monet kurssit oli hiton vaikeita. Sitten opettelin alusta asti monia asioita joita lapsesta harrastuneet oli osannnneet jo kauan kuten linux, tietoliikennejuttuja yms. Ja joo, olin ns. huono ehkä ekat 5 vuotta, hidas ja sellainen jolle ei niitä vaativimpia hommia annnettu, mutta sinnikäs yrittäminen auttoi ja kyllä opin. Nykyään minua pidetään varsin hyvänä ja pyydetään projekteihin tutkimaan ongelmia, joita muut ei ole saaneet ratkaistua. En ole erityisen älykäs enkä mitään, vain perusteellinen ja sinnikäs.
Mulla on samanlainen ajatus siitä, että en vain oikeasti osaa tehdä työtäni kunnolla. Kun kouluttauduin alalle niin tuntui, että aika helposti sitä pääsi kursseista ja tenteistä läpi, joten oppiminen oli mitä oli. Sitten töihin päästyäni perehdytys oli ihan surkeaa, joten en siis ole oppinut kunnolla oikein mitään. Ja nyt monen työvuoden jälkeen on jotenkin todella korkea kynnys kysyä neuvoa joihinkin perusasioihin... On noloa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmaan alasta, meillä tulee usein eteen tilanteita joita ei edes mun työkokemuksella yli 20v aina ratkaista heti, vaan pitää soveltaa ja miettiä mitä tehdään, miten tehdään ja millä tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pärstäkertoimella voidaan valita hyvin moneen paikkaan. Todennäköisesti Ap on saanut sellaisen paikan. Kaipa muuten olisi vaadittu vaikka teknillistä tai tilastotieteen koulutusta.
Toinen tutkinnoistani on sellainen, että sen voi helposti selittää teknilliseksi. Olihan se nimellisesti tietojenkäsittelytiedettä. Pari toisella yrittämällä rimaa hipoen läpäistyä ohjelmointikurssia ei kuitenkaan tee minusta insinööriä. Vasta hiljattain tajusin, että normaali ajatteluni ei ylipäätään ole mitenkään lineaarisen ratkaisukeskeistä vaan "fiilispohjaisesti" assosioivaa. Olen siis oikeastaan arkkityyppisen insinöörin vastakohta (mikä ei yllätä).
ap
Insinöörinhommia muuten voi tehdä noinkin. Itse teen - olen MBTI tyypiltäni INFJ joten se ei ole yllättävää. En minä osaisi tehdä näitä niin, että mielessäni ikään kuin sisäisenä puheena etenisin loogisesti lähtökohdista kohti ratkaisua. Minä opiskelen pohjatiedot asiasta jota minun täytyy tehdä, sitten haahuilen aja annan asian sulautua osaksi aivojeni tietomäärää, ja sen jälkeen istun hiljaa ja odotan. Kyllä se sieltä alitajunnasta alkaa pulputa se koodi tai muu ratkaisu, mutta en tiedä yhtään miten olen päätynyt ratkaisuihin, koska tosiaan itse ajatteluprosessi tapahtuu tietoisuuden alapuolella eikä sanallisesti.
- 9
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ite tunnen yhden joka sanoo että hänellä on huijarisyndrooma. No, hän on PAHIN HUIJARI jonka oon ikinä tuntenut. SIis aivan patologinen valehtelija, ei mitään moraalia, joku psyykkinen häiriö ehkä, varas ja tehtailee jatkuvia rikoksia. Aivan järkyttävä tapaus. Kaiken kritiikin mitä saa esim hänen ryöstön uhreilta, sanoo häneen kohdistuvaksi "kiusaamiseksi", ja kääntää päälaelleen että hän on niiden oikeiden uhriensa uhri. Varokaa näitä jotka väittää kärsivänsä tästä! Eivät kestä lähempää tarkastelua missään kohtaa elämässään. Menny läpi kaiksessa siitä missä aita on matalin.
...edellinen jatkaa. Voisiko tuo tapaus esim. olla että henkilö on oikeasti alkanut näkemään omat toimensa väärinä, ja sen sijaan että myöntäisi omia virheitä ja rikoksia sellaisina kun ne on itselleen, mielummin keksisi että hei, mulla varmaankin on tämä uusi huijarisyndrooma, kun kerran on lehdestä lukenut uudesta asiasta! Ja näin välttyy kokemasta syyllisyyden tunteita mitä normaali ihminen tuntee teoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
It-alalla on normaalia jatkuva osaamattomuuden tunne ja ihan aito osaamattomuus myös, koska asiat muuttuvat koko ajan ja uutta pitää jatkuvasti opetella. Toki uudet asiat pitää pystyä jollain tasolla oppimaan ja omaksumaan, joten oppimiskyky on yksi tärkeimmistä "taidoista".
Nykyään vallalla tuntuu olevan ajatus, että kuka tahansa voi oppia mitä tahansa, kunhan vain opettelee ja "haluaa". Niin, varmaan jollain tasolla kuka tahansa oppii esimerkiksi laulamaan, mutta kai osaamisella jotkit järkevämmät kriteerit täytyisi olla- vai riittääkö osaamisen mittariksi työelämässä, että asiakas maksaa laskun eikä ainakaan hirveästi valita? Eihän random googlettelu tee kenestäkään koodaria. Eikä sahan heiluttelu vasemmalla kädellä tee kenestäkään puuseppää.
Olen it-alalla ja joo, koska tosiaan tekniikat projekteissa vaihtuu koko ajan, jatkuvasti on kokeneellaki tilanne että opettelee jotain alusta eikä siiis vielä osaa. Silti pitää tehdä laskutettavaa työtä sillä tekniikalla heti. Itse nautin tästä kovasti!
Itse uskon, että kuka tahansa keskivertoälykäs pystyy näiden hommien tapaisia oppimaan ihan ammattilaiseksi asti, jos on motivaatiota. Ei nämä vaadi mitään erityisiä fyysisiä eikä psyykkisiiä ominaisuuksia tyyliin laulaminen jossa ihan äänihuulten ja kurkun rakenne voi tehdä sen ettei esim. koskaan saa tuotettua riittävää äänialaa ammattilaulajaksi. Koodatessa riittää että on sellaista perusälyä tavanomaisen verran, ja sitten motivaation myötä sitkeyttä opetella kuivia teknisiä asioita huolella, jotta niitä osaa soveltaa.
Itse olen esimerkki siitä että kaikkea voi tällä alalla oppia. Olin aina huono koulussa ja erityisen vaikeaa oli matematiikka. En edes harrastanut tietokoneita. Ajauduin alalle kun en tiennyt mitä opiskella ja aloin seurustelemaan alaa opiskelevan kanssa. Mutta minä päätin että minä opin, ja niin tein. Taistelin maisterintutkinnon tietojenkäsittelyopista, vaikka lyhyen matematiikan pohjalta monet kurssit oli hiton vaikeita. Sitten opettelin alusta asti monia asioita joita lapsesta harrastuneet oli osannnneet jo kauan kuten linux, tietoliikennejuttuja yms. Ja joo, olin ns. huono ehkä ekat 5 vuotta, hidas ja sellainen jolle ei niitä vaativimpia hommia annnettu, mutta sinnikäs yrittäminen auttoi ja kyllä opin. Nykyään minua pidetään varsin hyvänä ja pyydetään projekteihin tutkimaan ongelmia, joita muut ei ole saaneet ratkaistua. En ole erityisen älykäs enkä mitään, vain perusteellinen ja sinnikäs.
Koodaamista yritin, mutta kun jo peruskurssien läpäiseminen oli lähes ylivoimaista, vaikea siitä on uraa itselleen lähteä rakentamaan. Olio-ohjelmoinnin peruskurssin lopputyötä väkersin kolme kuukautta yliajalla, ja kävin viikoittain opettajan luona tukiopetuksessa ihmettelemässä ilmeisen yksinkertaisia else-iffejä. Lopulta oli pakko "palkata" kaveri hoitamaan se loppuun, koska koko tutkintoni oli kurssin läpäisemättömyyden vuoksi uhattuna. Tämä oli elämäni stressaavimpia ajanjaksoja.
Oma stressinsietokykyni ei riitä siihen, että laskutetaan asiasta, jota en osaa (vielä/koskaan) tehdä. Vaikka ymmärrän hyvin, miksi niin täytyy yrityksissä toimia. On paljon asioita, joissa olen lahjakas, ja niihin minulla riittää myös motivaatiota. Sen vuoksi asiat, joista tiedän etten voi tulla niissä hyväksi, lähinnä turhauttavat.
ap
Vierailija kirjoitti:
...edellinen jatkaa. Voisiko tuo tapaus esim. olla että henkilö on oikeasti alkanut näkemään omat toimensa väärinä, ja sen sijaan että myöntäisi omia virheitä ja rikoksia sellaisina kun ne on itselleen, mielummin keksisi että hei, mulla varmaankin on tämä uusi huijarisyndrooma, kun kerran on lehdestä lukenut uudesta asiasta! Ja näin välttyy kokemasta syyllisyyden tunteita mitä normaali ihminen tuntee teoistaan.
Enpä tullut ajatelleeksi, että joku voisi määritellä "huijarisyndrooman" tarkoittavan tahdosta riippumatonta huijaamistaipumustaan. "Huijaan koska en muuta voi - mulla kun on tää huijarisyndrooma!"
"Hui, Jari!"
Ainakin pikkulapselle kehittyy siitä kohtaamisesta jonkinasteinen syndrooma. Kamera käy, Jartsa painaa.
Tämä on just tätä nykyaikaa:
Koettu osaamattomuus on "vain pään sisällä" (eikä konkreettista osaamisen puutetta).
Työssä jaksamattomuus "vain pään sisällä" (eikä esim. organisaation toiminnasta tai rakenteista johtuvaa).
Työssä motivoitumattomuus "vain pään sisällä", koska mindfulnessin ja oikean asenteen avullahan introverttikin saa loihdittua itsestään luontevan myyntitykin!
Kaikki on (muka) ratkaistavissa nimenomaan yksilötasolla. Ei ihme että niin moni romahtaa tai keikkuu vähintään romahtamisen partaalla.
Kaikkein hirvein muoto huijarisyndroomasta on sentään se, että luulee osaavansa muttei osaa. Siinä ei ole oikein mitään tehtävissä.
Sä pystyt opettelemaan vaikka aikaa menisi. Tai toisaalta ihan myöntää, että apua tarvitsee ja paljon. Pahin mitä tapahtuu on potkut. Uutta työpaikkaa etsimään ehdottomasti, sillä jonkun muun niskaan se sun huonosti tehty tai tekemätön työ kaatuu ja kohta olet toimiston vihatuin tyyppi.
.