Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Synnytyksen jälkeinen voimakas alakuloisuus ja itkuisuus, kokemuksia?
11.09.2014 |
Minulla on neljä lasta, ja kahden nuorimman kohdalla olen ollut hetimiten synnytyksen jälkeen erittäin alakuloinen ja itkuinen, se on alkanut jo synnärillä ja ollut myös erittäin kiusallista, kun ei ole sellaista yksityisyyttä että voisi rauhassa itkeä herättämättä hieman kiusallista huomiota. Olen itkenytkin suihkussa sitten, mutta varsinkin nuorimman kanssa olin niin itkuinen että itku tuli tämän tästä myös osastolla ollessa. Mistä tämä johtuu? Kotona itkuisuus jatkui, mutta lievempänä, ehkä parin kk:n ajan.
Nyt olen alkanut ihan pelkäämään tuota aikaa, jos vielä lapsia saamme.
Kahden ensimmäisen lapsen kohdalla ei ollut näin voimakasta itkuisuutta, kakkosen synnytyksen jälkeen olo oli suorastaan euforinen ja ylienerginen, keittelin osastolla kahvia iltamyöhällä jne.
Normaalia? Miten tuohon voisi vaikuttaa, ettei olisi niin alakuloinen olo? Voiko mitenkään? Nimittäin, vaikka toisaalta olo on niin ihanakin vauvaa ihastellen, niin alakuloisuus ja itkuisuus on aivan kauheaa. Vanhemmat lapsetkin ihmettelevät ja säikkyvät, mistä on kyse, ja vieraitten kanssa on vaikea olla jne.
Kommentit (18)
Lohduttavaa kuulla, että muillakin on ollut samanlaista... ja se olotila on kyllä tosiaan ahdistava! Nyt kun yöimetys on jäänyt pois, on taas tullut vähän samanlaisia oloja, mutta paljon lievempänä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on varmasti isolta osalta hormonaalista. Voi olla myös väsymys, joka pahentaa sitä - kun on jo niitä edellisiä lapsia ja vauvan lisäksi pitää jaksaa niidenkin hoito. Minusta parasta on hyväksyä se, että minä tunnen nyt näin. Lapsille voi selittää, että äidillä ei ole mitään hätää ja joskus aikuisiakin itkettää. Naisen kuuluu olla herkkänä kun on vauva, jotta voisi aistia sen tarpeet paremmin. Joskus se herkkyys on liiallista.
Tuo energisyys on asian kääntöpuoli, sekin hormonaalinen ilmiö. Saman ilmiön kaksi puolta. Olen itsekin kokenut molempia. Viisi raskautta ja synnytystä, osassa ei masennusta, osassa todella synkkiä jaksoja, jotka menivät sitten ohi. Olisi ehkä kannattanut pyytää apua, puhua neuvolassa, mutten osannut, oli vain paineita esittää että kaikki on hienosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta miksi se minulle tulee niin voimakkaana? Tuntuu ihan, etten kestä sitä oloa!
ap
Ja viimeksi vauvan synnytyksen jälkeen, kun tuli hankaluuksia imetyksen kanssa kun vauva oli keltainen, jouduin käymään vauvan kanssa punnituksilla äitiysneuvolan terkan luona, kun paino ei aluksi meinannut lähteä nousemaan ja kakka oli mustaa jne. Stressi oli valtava. Terkka sanoi yhdellä käynnillä minulle, että "nälässä ei saa vauvaa pitää" (tottakai tuon tiedän, enkä todellakaan nälässä ole lapsia pitänyt koskaan!) ja samalla loi silmäyksen paikalla olleeseen kätilöopiskelijaan (luuli etten huomannut), kyllä tuntui olo todella pahalta tuon jälkeen. Vähän asian vierestä, mutta kuitenkin. Halusin imettää, enkä lähteä korvikkeelle, ja niin myös tein vaikka alku oli hankala ja olo hirveä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa baby bluesilta. Mulla kesti 4 kuukautta toipua siitä. Se on hormonaalisia. Saitko nukuttua välillä pidempiä aikoja? Huolehditaan myös vitamiineista (esim imetys multivita)?
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:45"]Ja viimeksi vauvan synnytyksen jälkeen, kun tuli hankaluuksia imetyksen kanssa kun vauva oli keltainen, jouduin käymään vauvan kanssa punnituksilla äitiysneuvolan terkan luona, kun paino ei aluksi meinannut lähteä nousemaan ja kakka oli mustaa jne. Stressi oli valtava. Terkka sanoi yhdellä käynnillä minulle, että "nälässä ei saa vauvaa pitää" (tottakai tuon tiedän, enkä todellakaan nälässä ole lapsia pitänyt koskaan!) ja samalla loi silmäyksen paikalla olleeseen kätilöopiskelijaan (luuli etten huomannut), kyllä tuntui olo todella pahalta tuon jälkeen. Vähän asian vierestä, mutta kuitenkin. Halusin imettää, enkä lähteä korvikkeelle, ja niin myös tein vaikka alku oli hankala ja olo hirveä.
ap
[/quote]
Sitä on jossain yliherkässä stressitilassa synnytyksen jälkeen. Minäkin itkin ja itkin kun päästiin sairaalasta kotiin. Vauvan paino ei meinannut lähteä nousemaan ja imetin ja imetin mutta ilmeisesti maitoa ei vielä tullut tarpeeksi joten yritin antaa lisämaitoa, jotka vauva kuitenkin puklasi pois. Sitä kun yritin osastolla kätilöille selittää että vauva ei vaan syö enempää vaikka miten syötän, niin sitten loivat toisiinsa pitkiä katseita kun luulivat myös etten huomaa. Tuntui että olen maailman paskin äiti joka ei saa edes lastaan ruokittua. Normaalisti en kenenkään katseista piittaa pätkääkään mutta synnytyksen jälkeen olin niin herkkänä aivan kaikelle ja jokainen pikkujuttukin sai epäilemään osaanko hoitaa lastani ja sitten taas itkemään. Se stressi oli kyllä kamalaa. Kyllä siinä varmaan myös hormoneilla osansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^En tiedä mitä terkka on tarkoittanut, mutta olisiko hänellä voinut olla yritys vähentää sinun stressiäsi ja koittanut sanoa, että korvikkeenkin käyttö on ok (kun imetyksen kanssa hankaluuksia). Monesti raskauden aikana/synnytyksen jälkeen sitä vaan ottaa muiden sanomiset herkästi itseensä, vaikka he eivät tarkoita mitenkään loukata. Ammatti-ihminen voisi tietysti valita sanansa vähän toisin.
Hormoneille ei oikein voi mitään, mutta niin kuin tuolla edellä sanottiin, väsymys saattaa pahentaa alakuloisuutta. Tarjottu apu pitäisi ottaa vastaan ja itsekin pyytää sitä!
Minulla baby blues tuli silloin kun maito alkoi nousta rintoihin. Jotain tekemistä siis hormonien kanssa. Kotona usein sattui niin, että jokaisen imetyskerran alussa, kun maito alkoi herua rinnoista, tuli tippa linssiin. Tässäkin oli varmasti hormoneilla osuutta asiaan, koska en tuntenut itseäni surulliseksi. Tuo itku vain tuli, vaikka kaikki oli ok. Se olo kesti vain sen imetyksen alkuhetken, hyvin lyhyen tovin, ja meni sitten samantien ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No älä nyt enää lisäänny ei sun tartte maapalloa täyttää perillisilläsi.
Mulle se iski vasta kotiuduttua ja kesti viikon. Itkin joka päivä. Pelotti ja ahdisti. Sitten lähdin liikkeelle. Kävimme vauvan kanssa kahvilla, shoppaamassa , tapaamassa kavereita.. Ja se helpotti.
Imetys sattui niin hemmetisti. Itkin ekat 3 vkoa joka kerta. Nännit vuosivat verta. 2 kk jälkeen sattuu myös mutta ei voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:35"]Mutta miksi se minulle tulee niin voimakkaana? Tuntuu ihan, etten kestä sitä oloa!
ap
[/quote]
Se tulee suolistotulehduksesta, loisia. Ei ole keskushermoston infektiosta kyse, kuten MS-taudissa esimerkiksi.
No kyllä siellä synnärillä näkee, että samallakin äidillä voi olla nousuja ja laskuja. Eka vrk laulullaan ja hehkutetaan miten kaikki on niin mahtavaa ja seuraavana aamuna laahustaa ruokahuoneeseen itkuinen punasilmäiben zombi, jota henkilökunta tai puolisokaan ei saa piristettyä.
Eli älä ajattele mustavalkoisesti, että vain sulla on huono fiilis ja kaikki muut pirteitä ja reippaita, voi olla että niille iskee se blues vasta vähän myöhemmin. Toki joillekin lievempänä ja joillekin pahempana. Mutta et siis ole mitenkään "outo" tai "erilainen", vaikka muilla menisikin jonain hetkenä näennäisen hyvin.
Jos tuntuu ettet kestä, hae apua, ehkä jo pelkopolilta uuden raskauden aikana. On olemassa myös imettäjille sopivia psyykelääkkeitä, myös terveyskeskuspsykologille voi päästä neuvolan lähetteellä.
Tsemppiä!
mulla on sellainen perstuntuma että ei lapsiperheen kannata mitään virallista apua hakea, lastensuojelu mukaan tullessaan ylireagointeineen saattaa vasta aiheuttaa ne oikeat ongelmat.
Eiköhän luonto hoida asian kuntoon jos vielä lapsia saat: ja ystävät, miehesi, jokin uusi harrastus...varmasti fiksumpia hoitokeinoja on kuin lääkkeet, joita se virallinen apu ensimmäiseksi tarjoaa asiaan kuin asiaan.
Normaalia. Hormonit heittelee, aiheuttaa kummia fiiliksiä. Jos olo ei ditten tasoitu jonkun aikaa synnytyksestä, kannattaa hommata apua. Mutta alkuun herkistyminen on ihan normaalia. Ja olen myös samaa mieltä 8:n kanssa, että tuolloin ottaa herkästi itseensä ja saattaa tulkita asioita pahemmin kuin ne oikeasti sanotaan.
Alue: Aihe vapaa
Minäkin itkin koko ajan ihan hirveästi. Se oli ihan kamalaa. Ja kiusallista kun naapuripetiläinen soitteli ystäville iloisesti rupatellen. Minä en pystynyt puhumaan kun itkin heti. Kesti joitain viikkoja.