Miksi pienluokkia syrjitään?
Lapseni aloittaa huomenna seiskan pienluokalla ja olen aika harmissani siitä miten epäreilusti koulu pienluokkalaisia kohteleen.
He eivät ole saaneet omia Wilma tunnuksia, normaaliluokkalaiset on
He eivät ole saaneet uutta lukujärjestystä, normaaliluokka on.
He eivät tiedä minkä niminen opettaja heille tulee, normaaliluokkalaiset tietävät omansa.
Heille ei ole kerrottu mihin mennä ekana päivänä, normaaliluokkalaiset tietävät oman luokkansa.
Kuudennen luokan päättötodistuksessa lukee, että uusi lukuvuosi alkaa 12.8 klo 9.00 , mutta se alkaakin klo 8.00
Siitä sain tiedon monen mutkan kautta enkä ole varma onko sekään tieto oikea, mutta lapsi haluaa mennä kahdeksaksi niin menköön.
Muutenkin jännittää koko yläaste ja sit vielä tämä, että tarvittavaa infoa ei voida kertoa. Ei ne lapset mitään idiootteja ole ettei vois kertoa näitä asioita ja nyt joutuvat ihmettelemään koulun pihalla minne mennä kun muut suuntaavat omiin luokkiinsa. Ihan kuin ekaluokalla kun opettaja huusi nimellä pihalta lapsen sisään.
Ei mikään ihme, että pienluokkalaisia kiusataan ja syrjitään kun jo koko kouluhallitus pitää niitä tyhminä.
Heti kun saan tietää lapseni opettajan nimen, otan häneen yhteyden ja vaadin että lapseni pääsee normaaliluokalle vaikka paha lukihäiriö onkin. Mä tsemppaan sitten kotona lukemista ja olenkin sanonut että oma asenne on tärkein. En vaadi enkä odota kymppejä, kunhan koulussa on kivaa.
Kommentit (8)
[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 19:20"]
Ai, mun lapsi taas pääsi pienluokalle ja opettaja tiedottaa tekstiviesteillä wilman ja s-postin lisäksi.
[/quote]Good for you!
Tämä on varmasti koulusta ja opettajasta kiinni. Meidän koulussa info toimii melko hyvin, mutta yhtäkään retkeä luokka ei tehnyt, eikä mitään muutakaan mitä ns normaaliluokat tekivät. Uusi luokka (ja opettaja)on kuulemma parempi, joten opettajan saamattomuuden piikkiin laitoimme viime vuodet. Harmittaa lapsen puolesta, kun huomaa että he eivät osallistuneet mihinkään ja on myös hirveästi jäljessä monessa aineessa.
Minulla on täysin erilaiset tuntemukset pienluokasta ja en ymmärrä miksi et itse ole voinut ottaa selvää ajoissa mm. kouluajoista. Olisit saanut ne yhdellä soitolla. Teet ihan itse asian vaikeaksi ja harmi kyllä tämä sinun suuttumuksesi vaikuttaa ihan varmasti myös lapseesi. Ja siitä sinun vastimuksestasi normaaliin luokkaan pääsemisestä on ihan uskomattoman typerä ja toivottavasti et ole sitä lapsesi kuullen räyhännyt... Nyt pidät tästä eteenpäin turhat mölyt mahassasi ja keskityt olennaiseen. Anna lapsen hoitaa itse kouluasiat, mutta autat tarvittaessa, se sinun pitäisi aikuisena ihmisenä osata.
[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 19:26"]

[/quote]Nuo retket ovat myös vanhempien aktiivisuuden varassa... Eli kanavoikaa harmituksenne mielummin paremmin. Lapseni erityisluokka teki viime vuonna ainakin 10 pientä retkeä ja mukavaa oli kaikilla. Opettaja ja avustaja ovat koko sydämmellään kaikessa mukana ja minä saan koulun vanhempainyhdistyksen kautta myös kanavoitua luokalle mm. retkikuljetuksiin apua. Tehkää mielummin jotakin hyödyllistä sen sijaan, että valitatte täällä.
[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 19:30"]

[/quote]Ala-aste pienluokalla on mennyt todella loistavasti. Mahtava opettaja joka infosi kaikesta ja lapsi piti koulunkäynnistä. Olen vasta tänä iltana saanut tietää että koulu ei välttämättä alakaan ysiltä niin kuin aikaisemmin kerrottiin, vaan ehkä jo kasilta. Sain myös tänään tietää nuo muutkin asiat, että muille koululaisille kaikki on selvää pässinlihaa ja heille on tiedoitettu uudet lukujärjestykset, wilma tunnukset ym.
Nousi todellakin kiukku tästä epäreiluudesta ja lapsellekin sanoin, että hänen ei ole pakko pienluokalla olla. Ja ikävä kyllä lapseni näki hermostumiseni ja hän itsekin on ihmeissään miksi hänelle ei ole kerrottu mistään mitään yläasteeseen liittyen. Tosi kivaa aloittaa yläaste kun jo ennen alkua on päähänpotkittu olo.
[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 19:35"]
[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 19:26"]
Tämä on varmasti koulusta ja opettajasta kiinni. Meidän koulussa info toimii melko hyvin, mutta yhtäkään retkeä luokka ei tehnyt, eikä mitään muutakaan mitä ns normaaliluokat tekivät. Uusi luokka (ja opettaja)on kuulemma parempi, joten opettajan saamattomuuden piikkiin laitoimme viime vuodet. Harmittaa lapsen puolesta, kun huomaa että he eivät osallistuneet mihinkään ja on myös hirveästi jäljessä monessa aineessa.
[/quote]Nuo retket ovat myös vanhempien aktiivisuuden varassa... Eli kanavoikaa harmituksenne mielummin paremmin. Lapseni erityisluokka teki viime vuonna ainakin 10 pientä retkeä ja mukavaa oli kaikilla. Opettaja ja avustaja ovat koko sydämmellään kaikessa mukana ja minä saan koulun vanhempainyhdistyksen kautta myös kanavoitua luokalle mm. retkikuljetuksiin apua. Tehkää mielummin jotakin hyödyllistä sen sijaan, että valitatte täällä.
[/quote]
Ei näin ole aina. Lapsen luokka ei päässyt mukaan mihinkään ihan normiretkille, mitä muu koulu teki. Opettaja tässä oli se apaattinen puoli. Toinen erityisluokka kyllä teki retkiä.
Sitäpaitsi on melko vaikea järjestää mitään, kun luokalla on 8 oppilasta, joista suurin osa on maahanmuuttajalapsia, joiden vanhemmat eivät puhu suomea ollenkaan, eivätkä osallistu mitenkään luokan toimintaan. Toisen lapsen luokka on ns normaaliluokka, jossa on se normimäärä lapsia. Sen luokan kanssa järjestimme esim erilaisia tapahtumia.
Olen itsekin vanhempaintoimikikunnassa, useimmat siinä eivät edes tienneet että koulussa on erityisluokkia. No nyt tietävät.