olen niin rikki ton teinityttöni kanssa
On todella tulistuva, kiihtyessään saattaa heittää tavaroita, tätä ollut kyllä vähemmän viime aikoina. Joissai tilanteissa oppinut hillitsemään itseään. Kerran tosi paha tilanne kun avasi kovassa vauhdissa auton ovea raivotilassa. Ei kestä negatiivista palautetta. Ulkopuolisille antaa itsessään pääasiassa miellyttävän kuvan, tutustuu nopeasti ja on sosiaalinen. Muut lapsemme eivät ole tuollaisia. Nyt kun koulu taas jatkuu niin sekin tulee olemaan hankalaa, vaikea lähtä aamulla kun on ai a jotain vaivaa muka. Onko masennusta vai luonnehäiriö vai mikä? Ikää 16v.
Kommentit (16)
Voiko kyseessä olla vain murrosikä? Toisten lasten kans ei ollu tällästä. Kiitos kuitenkin toivon näkökulmasta neloselle.
Itse olin samanlainen pahimpina murkkuvuosina. Nyt alkaa olla ohi, vaikka tulisuus kuuluu luonteeseen edelleen. Ikää nyt 19vuotta.
Vanhempien kanssa välit olleet aina kuitenkin läheiset, ja käytöksestä on puhuttu. Ihan hirvittää ajatella millainen on joskus tuittupäissään ollut... Siitä oli apua pitämään mua kurissa, että vanhemmat olivat samoilla linjoilla ja pitivät yhtä vaikka kuinka vänkäsin asioihin vastaan. Ja se, että asioista saatiin aina lopulta keskusteltua. Teinit on herkkiä pienellekkin provosoinnille joten suosittelen olemaan joka asiassa mahdollisimman neutraali. Kun tyttöä kiukuttaa niin älä lähde siinä tilanteessa enemmän jauhamaan asiasta. Jätä omaan arvoon ja oot että rauhoittuu.
Olin ton ikäsenä myös samanlainen, helposti suuttuva ja en osannut hillitä itseäni. Ja muille ihmisille en tietenkään äkkipikaisuuttani näyttänyt kuin perheelleni. Murrosikää se vain on, se menee ohi :D
Tulistumiset varmaan murkkuikää, mutta tuo että aamuisin keksii itselleen sairauksia ettei tarvitse mennä kouluun kuulostaa huolestuttavalta. Koita puhua, tai pyydä jotain hänelle läheistä aikuista puhumaan hänen kanssaan, että mikä on, miksi hänellä on paha olla ja mitä sille voisi tehdä.
[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 00:37"]On todella tulistuva, kiihtyessään saattaa heittää tavaroita, tätä ollut kyllä vähemmän viime aikoina. Joissai tilanteissa oppinut hillitsemään itseään. Kerran tosi paha tilanne kun avasi kovassa vauhdissa auton ovea raivotilassa. Ei kestä negatiivista palautetta. Ulkopuolisille antaa itsessään pääasiassa miellyttävän kuvan, tutustuu nopeasti ja on sosiaalinen. Muut lapsemme eivät ole tuollaisia. Nyt kun koulu taas jatkuu niin sekin tulee olemaan hankalaa, vaikea lähtä aamulla kun on ai a jotain vaivaa muka. Onko masennusta vai luonnehäiriö vai mikä? Ikää 16v.
[/quote]
Anna riehua.
Todennäköisesti keskusteluyhteys on jo katkennut. :(
Keskity rauhallisesti omaan elämääsi, Tee olosi mukavaksi.
Voithan käpertyä sohvan nurkkaan ja lukea.
Ehkä se mietti miksi isä jätti meidät kahdestaan asumaan. Se on vihainen sinulle
[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 00:56"]Lyö sitä
[/quote]
Tämä on hyvä neuvo. Vedät sitä pataan apinan raivolla, se tepsii taatusti.
Minä keksin samoin teininä itselleni usein vaivaa ja sairautta aamuisin, tai kesken koulupäivän jotta sain lähteä kotiin. Vihasin (ja edelleen vihaan) aikaisia herätyksiä, varsinkin jos on pimeää ja kylmää. Lisäksi koulussa oli usein kuolettavan tylsää, joko liian helppoa, tai sitten vain tajusin, että tätä en tule ikinä tarvitsemaan missään, eikä ihan yleissivistykseenkään kuulu. Enkä ole (vielä) tarvinnutkaan. Arvosanani eivät kuitenkaan kärsineet paljoista poissaoloista (keskiarvo oli aina about 8,5), olin kiltti ja kohtelias, joten opettajat katsoivat myös poissaoloni ts. lintsaukseni läpi sormien.
Mutta tottakai kysele tytöltäsi, mikä kouluun menossa painaa?
[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 01:23"]
[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 00:56"]Lyö sitä
[/quote]
Kersat, nukkumaan!
Tämä on hyvä neuvo. Vedät sitä pataan apinan raivolla, se tepsii taatusti.
[/quote]
Kuulostaa ihan multa 16-vuotiaana. Paitsi, että kouluunmenossa ei ollut ongelmia. Voisiko olla ahdistunut, masentunut? Tuskin itsekään nauttii tunteenpurkauksistaan.
Mä muutin omilleni 17-vuotiaana, oli vaan pakko päästä pois kotoa ja oli kyllä parhain ratkaisuni ikinä! Vanhemmat tukivat, en ollut yksin, mutta sain kasvaa ottamaan vastuuta itsestäni ja asioistani. Sain myös psyk kontaktin ja lääkkeet ja elämä tuntui helpottuvan. Ihan hyvä musta lopulta tuli, hyvät suhteet vanhempiin. Nykyään 30-v perheellinen nainen.
Tukekaa siis lastanne, menkää vaikka tk keskustelemaan jos tuntuu vaikealta keskenään. Kysykää miltä tuntuu, miksi on paha olla. Pitäkää omat hermot kasassa. Todennäköiseati kasvaa ihan normaaliksi aikuiseksi, vain vähän haastavammalla teini-iällä :)
Mitä on sun negatiivinen palaute? Jätä senuori rauhaan.
Uppista.... Kohtalo on tainnut heittää käsiisi kusipääihmisen. Otan osaa.