Eiikös kaikki kauniita rakkaustarinat ala loppujenlopuksi pettämisellä kun löytää paremman kuin että on epätoivoisena ikisinkkuna jota kukaaan ei ole huolinut kumppanikseeen?

Huonosta suhteesta erotaan ensin. Eron jälkeen voi sitten alkaa etsiskellä uutta kumppania. Suhteesta suoraan toiseen siirtymisessä ei ehdi ottaa opikseen edellisen suhteen virheistään, joten ne todennäköisesti toistuvat uudessa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Huonosta suhteesta erotaan ensin. Eron jälkeen voi sitten alkaa etsiskellä uutta kumppania. Suhteesta suoraan toiseen siirtymisessä ei ehdi ottaa opikseen edellisen suhteen virheistään, joten ne todennäköisesti toistuvat uudessa suhteessa.

Mitä yleiisiä teemoja niitä on: rajattu aika, stressi, palset, talouus, energian vähyyys, jatkuvat tavanmukaiset riiidat, asennnoituminen, suhtautuminen, rakkkaus vain sammmuu, elämä onkin jotaiin muuta kuiin elokuvissa, liian teennäistä, tunteeetonta, pakoiilua, naljailua, ei puhuta tarpeeksi tunteista, ei vaihdeta kuuulumisia, on yksinäiinen olo parisuhteessa, ei ole rauhaaa, toinen on liiikaa töissä, pelkkäää haistattelua kommunikointi, ihan tukosssa.

Todellinen rakkaus harvoin löytyy etsimällä. Se vain tulee jostain. Niin kävi minullekin, vaikka olin naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Todellinen rakkaus harvoin löytyy etsimällä. Se vain tulee jostain. Niin kävi minullekin, vaikka olin naimisissa.

Tai sitten ei. Puoliso erosi minusta, kun rakastui opiskelutoveriinsa. Teki tälle 2 lasta ja rakastui seuraavaksi 17-vuotiaaseen lukiolaistyttöön. Ero ja avoliitto teinitytön kanssa, ikäeroa 16 vuotta. Saivat lapsen, menivät naimisiin ja sinnittelivät yhdessä, koska kumpikaan ei halunnut asua erossa lapsesta.

Nyt ovat eronneet ja mies lähettelee minulle sähköpostiviestejä siitä, miten hirveitä nuo meidän avioliittoamme seuranneet avioliitot olivat ja että molemmat vaimot nyt vihaavat häntä. Tämäkö oli sitä suurta suurta rakkautta, vai menikö mies vain peniksensä osoittamaan suuntaan?