Muistatteko hyvin lapsuutenne tapahtumia ja arkipäivän elämää?

Onnellinen lapsuus takana, mutta jos siitä pitää kertoa jotain, niin ei tule mitään mieleen. Eri tapahtumia kyllä muistan sieltä täältä, mutta en kuitenkaan kovin hyvin.



Olen huomannut, että olen muutenkin ihminen, joka ei juuri menneitä ajattele, sama siis tuoreemmissakin muistoissa. Aika harvoin niitä tulee ajateltua ja siksi varmaan painuvat pois mielestä.



Menneet asiat ei vaan ole mulle niin tärkeitä, olen enemmän sellainen hetkessä kiinni -ihminen. En nimittäin mieti tulevaisuuttakaan kovin paljoa.

Jouduin muutaman kerran pakenemaan omasta kodistani äidin kanssa yön selkää johonkin naapuriin kun isä ja silloin jo aikuiset isoveljet riehuivat humalassa. Olin 5-12 -vuotias kun tätä oli. Haluaisin pikemminkin unohtaa koko jutun. Pelkoa, ahdistusta, huutoa ja väkivaltaa, sitä se oli.

jostain syystä pysty muistamaan minulle sattuneita tosi ikäviä tapahtumia lainkaan. Ikäviä muistoja vaan ei ole. Sisko joskus niistä puhuu ja äitikin, he myös muistavat kaiken tapahtuneen, minä en mitään.

En muista oasta lapsuudesta oikeastaan mitään. lähiaikoina olen käynyt ihmettelemään, että miksi näin. Mun tyttö on vasta 2, joten hänen syntymän muistan vielä hyvin, mutta en kyllä mitään tunnetiloja siitä tapahtumasta.

Muuten muistini on hyvä, muitan kaikkien läheisien syntymäpäivät yms. En sitten tiedä mistä tuo johtuisi.

Yksittäisiä tapauksia, ja sitten sellaisia yleisiä juttuja. En mitään sen kummempaa arkipäivän elämää taida muistaa niiltä ajoilta, kun äitini oli kotona (meni töihin kun olin 3), mutta sen jälkeen kyllä. Ja osaan sanoa aikalailla tarkkaan monessa tapauksessa, miltä vuodelta mitkäkin muistot ovat, sen mukaan missä olin hoidossa ja missä vaiheessa pikkusisko oli, ja missä talossa asuttiin :)



Muistan ikävät hoitopaikat ja ne ihan kamalilta tuntuneet vääryydet, kun pph syytti ja rankaisi minua oman lapsensa tekosista (mun oikeudentuntoani haavoitettiin ikuisesti, nyyh). Muistan äidin laittamat ruoat ja taikinakulhon nuolemiset (ja sen kerran kun tungin pääni taikinaan ja se ei millään meinannut lähteä shampoolla hiuksista) ja sen kuinka äiti oli ärtynyt usein ilman syytä ja oli vähän sellainen tunne usein kotona, että mitä tässä nyt uskaltaa tehdä, ettei se vaan suutu. Muistan reissut Puuhamaahan ja Lintsille isän kanssa, ja isän laittamat paistorasvankäryiset ruokaviritelmät. Ja muistan naapurin kaverit ja meidän majat ja mielikuvitusihmiset ja muut. Yms.

Jännä huomata miten muistiin on jäänyt jotain tosi pieniä juttuja =)

Usein mietinkin, onko lapsuudessani tapahtunut jotain jolta suojelen itseäni alitajuisesti enkä tahdokkaan muistaa. Isäni on alkoholisti-sovinisti ja äiti kai jonkinlainen narsisti.