Äidit vs muut naiset

En standardilla ennen lapsen saamista ollut "äitiyttä" hehkuva nainen. Enkä vieläkään. Jos en poikaani taluta mukana, ei minua äidiksi arvaisi millään perusteella.

Mutta: Lapsi menee miehen ja työn ja kaiken muun ohi. Ihan vaan siksi, että lapseni ei maailmaan pyytänyt syntyä, minä sen tänne pykkäsin. On velvollisuuteni huoltaa lapseni ja tarjota turvallinen koti, elämä ja miellyttävä lapsuus. Jos mieheni napsahtaa, mies pihalle. En ole hänen elämäänsä rakentanut tai hänestä vastuussa. Jos työpaikalla tulee kohtuuttomat tunnit, jotka jättävät lapsen orvon olon kanssa, vähennän työaikoja ja vaihdan perheystävällisempään firmaan.

Lapsen kuuluu saada kasvaa "maailmannapana". Sitaateissa siksi, että kaikkea mitä haluaa ei kuulu saadakkaan lapsena, mutta lapsen ei pitäisi joutua miettimään rahahuolia tai aikuistumaan liian aikaisin. Tai ottamaan vastuuta asioista, joihin ei voi itse mitenkään vaikuttaa. Sitä lapsuuden naiivia maailmaa on pakko suojella, koska olet itse valinnut pershedelmän pykätä ulos itsestäsi. Ei niitä lapsia kuulu tehdä jokaiselle vastaantulijalle ja jättää kasvamaan keskenään.

Vaikka asiaa ajattelisi millä tavalla tahansa, niin lapsen kuuluu olla ykkönen. Hänen hyvinvointinsa täytyy tulla ensimmäisenä, koska lapsi kerää siinä lapsuudessaan rakennuspalikoita koko myöhempää elämäänsä varten. Kaikki se hyvä ja paha, mitä lapseen istutat, seuraa häntä koko loppuelämän ja siirtyy helposti seuraavallekin sukupolvelle. Lapsen kasvattaminen on tavallisen ihmisen elämässä suurin ja tärkein asia. Se on myös yhtesikunnallisesti tärkeää; laiminlyödyt ja vahingoitetut, osattomaksi jääneet lapset kasvavat aikuisiksi, jotka eivät voi rakentaa luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaa eivätkä luoda turvallisia, pitkäjänteisiä ihmissuhteita koska heiltä on rikottu luottamus itseen ja toisiin jo lapsina. Eikä se laiminlyönti vaadi mitään fyysistä ja henkistä väkivaltaa, riittää että lapsi oppii että tässä elämässä vanhemmille kaikki muu on tärkeämpää kuin hän itse.

 Tänä päivänä lapset eivät synny vahinkoina, heistä on vieläkin suurempi vastuu kuin sinä aikana, kun lapsia vain "tuli".  

Lapsen saaminen muuttaa ihmistä, koska sitä ennen hyvin harva on ollut täydellisesti vastuussa täysin riippuvaisesta ihmisestä 24/7. Yhtäkkiä siinä on pieni ihminen joka ei voi tehdä mitään, ei edes kääntyä, ilman toisen ihmisen apua. Se herättää monissa voimakkaita tunteita, ja se lapsen pitäminen ajatuksissa aivan ensimmäisenä on vaistotoiminto, joka tuottaa sille äidille useimmiten paljon mielihyvää. Koska niin sen kuuluu toimia. Kun lapsi kasvaa niin napanuora tietenkin pitenee, ja elämään tulee muutakin, mutta lapsi on kuitenkin aina se elämässä ensimmäinen.

Kaikella ystävyydellä kirjoitat asiasta, josta et tunnu mitään tietävän. Olet selvästi suodattanut viesteistä halveksumiasi asioita, joiden sitten katsot koskevan kaikkia äitejä. Hienoa!

"parisuhde saa mennä" ei pidä edes alkuunkaan paikkaansa! Sitten, kun on lapsia, niin tekee kyllä kahta lujemmin töitä sen eteen, että perhe pysyy ehjänä! Itsekin olin tilanteessa, jossa lapsettomana olisin jättänyt mieheni siltä istumalta, mutta lasten takia tehtiin kovasti töitä suhteen pelastamiseksi. Ja hyvä niin - se kannatti ihan ehdottomasti! Vaati vain niin paljon, että ilman lapsia en olisi vaivautunut. Joko ap provoaa nyt tahallaan tai sitten ei kykene vain näkemään asioita kuin omasta ahtaasta näkökulmasta...