Minulla oli ennen 4 ystävää, nyt vain yksi! Missä vika?

Elämä vie erilleen, ei ystävyys ole ikuista vaan niitä tulee ja menee. Hanki uusia

Vierailija kirjoitti:

Elämä vie erilleen, ei ystävyys ole ikuista vaan niitä tulee ja menee. Hanki uusia

Tuntuu hölmöltä että olen ajatellut itse kavereistani tosi lojaalisti ja pitänyt heitä tärkeänä. Ajatellut että ollaan kavereita vielä vanhuksina. Ei taidakaan mennä niin.

Kyllä se juuri noin menee. Ihmisistä kasvaa erilleen. Muutto, uudet ihmiset ympärill, kenties perheen perustaminen - ei vaan ole AIKAA ja energiaa hoitaa  vanhoja ystävyyssuhteita, koska niiden hoitoon menee entistä enemmän aikaakin, jos asuu toisella paikkakunnalla. Pelkkä chättäily tai soittelu ei ole sama asia kuin IRL tapaaminen.

Ei siis sussa välttämättä mitään vikaa ole. 

Minulla on mies ja kaksi aikuista lasta, jotka ovat minusta maailman parasta seuraa. Lisäksi pidän yhteyttä kälyn perheeseen ja pariin muuhun sukulaiseen. Ystäviä on yksi, hänkin työn kautta ja näemme nykyään vähemmän. Ei vaan kiinnosta tai jaksa - sosiaaliset tarpeeni täyttyvät perheellä jo pitkälti.

Ei siinä minusta ole mitään surullista, pääasia ettei ole yksinäinen olo. On joku jonka kanssa jutella ja tehdä asioita.

Sinulla ei ilmeisesti ole perhettä, joten sulla se sosiaalinen seuran tarve taas kohdistuu enemmän ystäviin. Eri elämäntilanne siis!

Uusia ystäviä saa silti kyllä vanhemmalla iälläkin. Kokeile vaikka jotakin harrastusta, jossa tehdään jonkinlaista tiimityötä. Harrastajateatteria, kuoroa, jalkapalloa tai kimppalenkkeilyä? Vesijuoksua tai kielten opiskelua?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se juuri noin menee. Ihmisistä kasvaa erilleen. Muutto, uudet ihmiset ympärill, kenties perheen perustaminen - ei vaan ole AIKAA ja energiaa hoitaa  vanhoja ystävyyssuhteita, koska niiden hoitoon menee entistä enemmän aikaakin, jos asuu toisella paikkakunnalla. Pelkkä chättäily tai soittelu ei ole sama asia kuin IRL tapaaminen.

Ei siis sussa välttämättä mitään vikaa ole. 

Minulla on mies ja kaksi aikuista lasta, jotka ovat minusta maailman parasta seuraa. Lisäksi pidän yhteyttä kälyn perheeseen ja pariin muuhun sukulaiseen. Ystäviä on yksi, hänkin työn kautta ja näemme nykyään vähemmän. Ei vaan kiinnosta tai jaksa - sosiaaliset tarpeeni täyttyvät perheellä jo pitkälti.

Ei siinä minusta ole mitään surullista, pääasia ettei ole yksinäinen olo. On joku jonka kanssa jutella ja tehdä asioita.

Sinulla ei ilmeisesti ole perhettä, joten sulla se sosiaalinen seuran tarve taas kohdistuu enemmän ystäviin. Eri elämäntilanne siis!

Uusia ystäviä saa silti kyllä vanhemmalla iälläkin. Kokeile vaikka jotakin harrastusta, jossa tehdään jonkinlaista tiimityötä. Harrastajateatteria, kuoroa, jalkapalloa tai kimppalenkkeilyä? Vesijuoksua tai kielten opiskelua?

Kiitos! Olen parisuhteessa joten teen aika paljon miehen kanssa asioita nykyään. Mutta lapsia meillä ei ole. En varsinaisesti koe itseäni yksinäiseksi mutta kaipaan kai silti noita vanhoja ystäviä. Se juna on kuitenkin jo ilmeisesti mennyt. Ehkä tämäkin on ihan hyvä tilanne.

Pitää omata samantasoinen sosioekonominen konteksti ja tietyn rajapyykin jälkeen olla vakiintuneet kuviot, sekä riittävästi varalla vanhuudenpäiville jolloin ei enää uusia ihmissuhteita solmita muutoin kuin ostamalla.  

Minulla kaverisuhteet kärsivät pahasti lapsen sairastelun vuoksi... en tiedä miten näitä edes jatkaisi ihan yhtäkkiä. M

Ap, jos sä kaipaat ystäviä - joitain asioita ON tosiaan kivempi jutella ja tehdä toisen naisen kanssa, esimerkiksi - niin hanki niitä. Ei ne sua kotoa hae, sun pitää itsesi olla aktiivinen. Harrastuksissa ainakin näkee muita, samanhenkisiä.

Mutta siis älä nyt lannistu tapahtuneesta, tuollainen erilleen ajautuminen on täysin normaalia, sitä tapahtuu kaikille. Enemmänkin on poikkeus, jos ystävyys kestäisi vuosien etäällä asumisen ja ihan uudet elämänkuviot.

Se, että ylipäänsä kuvittelet, että "oikea" ystävyys kestää polkujen erilleen kääntymisen panee kysymään, oletko asunut aina lapsuuden asuinsijoillasi? Et ole itse muuttanut minnekään tai vaihtanut työpaikkaa tms.? En kysy tätä keljuillakseni ollenkaan, se vaan on niin, että kun ITSE muuttaa ja vaihtaa uraa, niin sitä ei pidä niin outona, että muut sen tehdessään ajan mittaan vieraantuvat vanhoista ystävistään.

3

Normaali asia, ei johdu susta. Maailmanmeno, ihmiset kiireisiä, ajatukset muualla jne jne. Hanki elämä, olis klassinen neuvo

Meillä vanha kaveripiiri tapaa kerran vuodessa illallisella. Se riittää janon kiva tavata kuitenkin joululounaalla. Muuten elämä on niin kiireistä

Jotkut elää ruuhkavuosia vielä pitkään... laitat viestiä sitten kun siltä tuntuu -911

Ihan kuin minun kirjoittama. Mutta en kyllä kovin paljon ystäviä kaipaakaan, aika kun menee työ, lapset, mies ja isovanhemmat, joskus sisaruksetkin...

Valitettavasti tuo on ihan normaalia. Siksi on niin paljon yksinäisiä. Joillakin on vain se taito, että löytyy aina uusia ja taas uusia kavereita vanhojen tilalle. Itsellänikään ei ole sitä taitoa. Olen vain yrittänyt kynsin hampain pitää kiinni niistä vanhoista, mutta kun ihmiset muuttuu ja muuttaa, elämäntilanteet ja elämänarvot muuttuu kaikilla.. eikä voi väkisinkään tyrkyttää itseään heille, jos selvästi ei heitä enää kiinnosta. Sitten lopulta sitä vaan ihmettelee, että kuinka tässä näin kävi?

Vierailija kirjoitti:

Pitää omata samantasoinen sosioekonominen konteksti ja tietyn rajapyykin jälkeen olla vakiintuneet kuviot, sekä riittävästi varalla vanhuudenpäiville jolloin ei enää uusia ihmissuhteita solmita muutoin kuin ostamalla.  

Olin juuri tuosta sosioekonomisesta kirjoittamassa mutta vaatauksessasi on kaikki oleellinen.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti tuo on ihan normaalia. Siksi on niin paljon yksinäisiä. Joillakin on vain se taito, että löytyy aina uusia ja taas uusia kavereita vanhojen tilalle. Itsellänikään ei ole sitä taitoa. Olen vain yrittänyt kynsin hampain pitää kiinni niistä vanhoista, mutta kun ihmiset muuttuu ja muuttaa, elämäntilanteet ja elämänarvot muuttuu kaikilla.. eikä voi väkisinkään tyrkyttää itseään heille, jos selvästi ei heitä enää kiinnosta. Sitten lopulta sitä vaan ihmettelee, että kuinka tässä näin kävi?

Hyvä ruoka, parempi mieli.

Niin se vaan on, että välillä sitä ystävysten kesken etäännytään. Mutta jos välejä ei ole kummankaan puolelta laitettu poikki, se ystävyys elpyy kyllä, jos tilanne sen sallii.

Minulla on useita ystäviä, joihin pidän harvakseltaan yhteyttä, en edes joka vuosi. Mainitsemasi 5v tauko on ihan normaali.

Eräs tällainen etääntynyt ystävä asuu järven rannalla. Pari vuotta sitten olimme kyseisellä järvellä melomassa puolisoni kanssa. Aloin siinä miettimään, että mikähän noista taloista on se n.n.:n talo? Puolisoni käski minun soittaa hänelle ja kysyä. Ystäväni oli kotona, ja pyysi kylään. Hän tuli rannalle vastaan, jotta osasimme meloa oikeaan laituriin. Olipa mukava pitkästä aikaa rupatella, ja kuulla vanhan ystävän kuulumisia, ja kertoa omia kuulumisiani hänelle.

Sellaista se on, kun ei oteta ystävyyttä liian vakavasti.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti tuo on ihan normaalia. Siksi on niin paljon yksinäisiä. Joillakin on vain se taito, että löytyy aina uusia ja taas uusia kavereita vanhojen tilalle. Itsellänikään ei ole sitä taitoa. Olen vain yrittänyt kynsin hampain pitää kiinni niistä vanhoista, mutta kun ihmiset muuttuu ja muuttaa, elämäntilanteet ja elämänarvot muuttuu kaikilla.. eikä voi väkisinkään tyrkyttää itseään heille, jos selvästi ei heitä enää kiinnosta. Sitten lopulta sitä vaan ihmettelee, että kuinka tässä näin kävi?

Minusta tämä on juuri se virhe, jolla karkotat lopullisesti ne vanhat ystäväsi. Ystävyyden pitää perustua molemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen kaikissa tilanteissa. Kun ottaa rennosti luovia taukoja ystävyyksiin, eikä laske sitä, kuinka kauan siitä on, kun viimeksi oltiin yhteyksissä, on mahdollista taas olla ystäviä sitten kun siihen on aikaa ja mahdollisuuksia.

Minulla on yksi ystävä, jonka luulin jo menettäneeni, kun emme jaksaneet pitää yhteyksiä tilanteessa, jossa kummallakin oli eri tavalla raskas elämänvaihe. Sitten tuli syy olla yhteyksissä, ja huomasimme, että toinen on se sama vanha kuin ennenkin, kaikista elämänmuutoksista huolimatta. Puhuimme pitkän puhelun, ja sen jälkeen olemme vierailleet toistemme luona harvakseltaan. Emme muutenkaan mitenkään tiiviisti pidä yhteyksiä, mutta somessa seuraamme toisiamme, ja sitä kautta joskus jotain viestiäkin laitamme. Pääasia on, että se toinen on olemassa, ja yhteyttä voi ottaa, jos/kun siltä tuntuu.

Yksi asia, mikä pitää muistaa, kun ottaa yhteyttä ystävään, jonka kanssa ei ole vuosiin ollut tekemisissä. Kysy: "Mitä sinulle nykyisin kuuluu?" Ja sitten kuuntelet. Kun hän on kertonut sen, minkä haluaa kertoa, on sinun vuorosi. Kerro omasta elämästäsi suunnilleen yhtä laajasti tai suppeasti kuin hän kertoi omastaan. Esim. jos jommallakummalla tai molemmilla oli lapsia jo silloin kun viimeksi tapasitte, voi olla helppo aloittaa siitä, että kumpikin kertoo, minkä ikäisiä omat lapset ovat nyt. Vaikka se periaatteessa onkin itsestäänselvyys, auttaa sen kuuleminen hahmottamaan toisen elämäntilannetta jollain tasolla. Siitä on sitten helppo jatkaa siihen, mitä muuta elämään kuuluu kuin ne lapset.

Jos suku ei ole ihan mahdoton, kannattaa ystävien lisäksi olla välit muutamaan kivaan sukulaiseen. Se vaatii säännöllistä, mutta kevyttä otetta. Ne suhteet kestää yleensä pitkään ja jopa ylisukupolvisina.

Pitää vain katsoa, ettei ole liian vaatelias toisten ajan suhteen, toisaalta ettei suostu hyväksikäytettäväksi.

Myös jokin harrastus kannattaa olla: vaikka ihmiset vaihtuis niin harrastus jää.