Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Koulu, kevään kirjaurakat - mikä idea?

Vierailija
21.05.2021 |

Meillä on vitosluokkalainen lapsi, ja ollaan nyt koko lapsen tähänastisen peruskoulun ajan ihmetelty asiaa, joka toistuu joka ikinen kevät.

Koko vuosi himmaillaan ja on hirveän tarkkaa, että tehdään vain esimerkiksi yksi tehtävä tai yksi sivu läksyjä, miten nyt milloinkin. Välillä voi olla toista viikkoa, ettei läksyä jostain aineesta tule lainkaan.

Läksyt tulee meillä aina Wilmaan, joten on varmaa, että näin on.

Keväällä opettaja jotenkin havahtuu, ja toteaa että kirja pitäisi saada tehtyä loppuun. Oppilaat saavat urakan, jota voivat edistää päivittäin omaan tahtiinsa. Tästäkin ilmoitetaan ihan Wilman kautta yhteisesti.

Tehtävää on kaikilla suunnilleen saman verran, tässä tapauksessa yhdestä kirjasta melkein kaksi neljäsosaa.

Meillä ei ole ongelmaa tässä, koska lapsi on motivoitunut, tekee innokkaasti enempikin tehtäviä ja koulu kokonaisuutenakin sujuu kiitettävästi.

Kuitenkin tämä jokakeväinen asia hämmentää, mutta vaikka mieli tekisi, en kehtaa kysyä tästä opettajalta itseltään.

Muutamien vanhempien kanssa on ollut puhetta, että ihan samaa mietitty myös siellä.

Osaisiko joku vanhempi tai opettaja vastata, miksihän tämä menee näin? Eikö olisi järkevämpi antaa koko ajan tasaisesti läksyä, eikä sitten viime hetkellä havahtua että kas, kaksi viikkoa koulua, tehtävää on vielä lähes satakunta sivua?

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisäyksenä vielä, että ihan koko peruskouluaika on menty tällä tavoin.

Aloittaja

Vierailija
2/18 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tunnista, että kummankaan lapsen kanssa olisi ollut tuollaista. Lapset teinejä nyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on varmastikin kiinni tuosta opettajasta. Kaikki opettajat eivät toimi noin.

Vierailija
4/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ok. Ei kuulosta tutulta. Mitä koululta on sanottu, kun olette tuoneet ongelman esille?

Vierailija
5/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole tuttu ilmiö meidän koulussa. Yleensä oppikirjan lopussa on lisätehtäviä/kertausta, niin ei siinä paljon menetä, jos pari vikaa sivua jää tekemättä.

Vierailija
6/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei meilläkään ole ollut tuollaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yläkoulussa ei käytännössä koskaan käy näin.

Vierailija
8/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kuulosta tutulta, mutta sen muistan miten tärkeää kuoulssa oli ettei saanut mennä itsenäisesti eteenpäin kirjassa, vaikka olisi osannut ja ollut kiinnostunut, siitä tuli haukut ja torut. Toisaalta hakkutoru tuli myös siitä jos ei ollut tehnyt kirjaa open mielestä tarpeeksi. Sitten ihmetellään että miksi mukulat ei viihdy koulussa. No ei kait, kun kaikki pitäisi tehdä opettajan määräämällä tavalla, myös oppiminen ja kiinnostus asioihin, vaikka ne ovat todella yksilöllisiä asioita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kuulosta ammattitaitoiselta. Onko niitä asioita edes opetettu, jotka nyt pitäisi huhkia kiireellä kasaan?

Meidän lapsi vasta ensimmäisellä luokalla, mutta tasaisesti on edenneet tehtäväkirjat maaliin. Ei luulisi, että sitä on hankala opettajan laskeskella.

Vierailija
10/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaksi neljäsosaa kannattaa supistaa muotoon yksi kahdesosa, eli puolet 😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kelvoton koulutuspolitiikka on ajanut tilanteen siihen, ettei aika millään riitä opetussuunnitelmiin kirjattujen asioiden käsittelemiseen oppitunneilla. Kuitenkin opettajan pitäisi virkansa puolesta huolehtia opetussuunnitelmien toteuttamisesta. Yksi keino jotenkin hoitaa tilanne on käskeä oppilaita tekemään tehtäviä. Sitten opettaja voi tiukan paikan tullen väittää, että opetussuunnitelmaan liittyvät asiat on käsitelty.

Tässä asiassa ei vika luultavasti ole opettajassa. Eikä monessa muussakaan kohden opettajaa voi syyttää. Suomalainen koulu on pilattu täysin älyttömillä "tehokkuuden" vaatimuksilla, mikä tosiasiallisesti tarkoittaa päätöntä kiireessä hosumista ja sitä, ettei mitään asioita ehdi käsitellä rauhassa eikä omaksua. Kouluista on viety oppimisen rauha pois.

Vierailija
12/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oppikirjat laaditaan opetussuunnitelman pohjalta, mutta tästä huolimatta opetussuunnitelman toteutuminen ei edellytä, että oppikirjoista tehtäisiin jokainen sivu tai edes puoliakaan. Sisältöjen lisäksi nykyisessä opetussuunnitelmassa korostuu taitojen merkitys osana oppimista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Just tuollaista. Nytkin ysiluokkalaisille keksittiin vielä valtava kirjoitelma.

Ensin pelkkää lorvimista ja jakson lopussa kaaos.

Vierailija
14/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oppikirjat laaditaan opetussuunnitelman pohjalta, mutta tästä huolimatta opetussuunnitelman toteutuminen ei edellytä, että oppikirjoista tehtäisiin jokainen sivu tai edes puoliakaan. Sisältöjen lisäksi nykyisessä opetussuunnitelmassa korostuu taitojen merkitys osana oppimista.

Ei tietenkään edellytä. Emme tiedä, millaisista sivuista nyt on kyse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sitä ehditä menemään kuin sivu per oppitunti, koska opettajan aika menee oppilaiden paimentamiseen opettamisen sijaan.

Vierailija
16/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä ehditä menemään kuin sivu per oppitunti, koska opettajan aika menee oppilaiden paimentamiseen opettamisen sijaan.

Kun erityisluokat poistettiin, niin kaikki sekopäät ja häiriökäyttäytyjät tungettiin tavallisiin luokkiin. Opeta siinä sitten, kun työrauhaa ei ole.

Vierailija
17/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En tunnista, että kummankaan lapsen kanssa olisi ollut tuollaista. Lapset teinejä nyt.

En minäkään tunnista ilmiötä. 12- ja 15- vuotiaat peruskoululaiset vielä.

Taitaa olla ap:n koululaisella saamaton opettaja.

Onko sama opettaja ollut koko ajan lapsella?

Vierailija
18/18 |
22.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taidat provoilla. Jos tuo on totta, ilmoita rehtorille, että opettaja tarvitsee työnohjausta. Pitemmän ajan suunnitelma on jäänyt opella tekemättä.