Huomenet pöytään. Tämän aamun teema on ihmeelliset häpeän aiheet

Tuossa kun olen ajellut menemään autoineni viime aikoina, olen pohtinut, että tämähän on yleisesti ottaen noloa toimintaa. Ajella huvikseen. Tai no kyllä minä aina yhdistän ajeluun myös tärkeitä asioita: käyn kaupassa, postissa, mitä ikinä. Sen jälkeen ajelen ihan vain ajelemisen ilosta.

Mutta se on noloa. Jälkeenjääneet amispełłet ajelevat ajelemisen ilosta. Normaalit ihmiset eivät nauti sellaisesta.

Siihen päälle musiikin fiilistely kovalla.

Minua hävettää, että nautin päämäärättömästä ajelusta. Että kuuntelen musiikkia kovaa ja että ohikulkijat kuulevat sen. Minun pitäisi tehdä jotain kehittävää ja fiksua. Minun pitäisi lukea kirjaa ja keskustella maailman menosta, ei ajella ympäriinsä.

Mutta minä rakastan vauhtia. Rakastan sitä kun huomaan miten hyvin käsittelen autoa. Olen ollut pikkutytöstä lähtien kiinnostunut autoista. Isän kanssa pyörittiin autokaupoissa ja menin mukaan ihan vapaaehtoisesti. Rakastin katsella kauniisti vahattuja autoja. Haistaa tuliterän auton hajun.

Kaikkea sitä voikin ihminen hävetä. En ole mikään ełämänkoululainen enkä juntti. En ole tyhmä enkä epäsivistynyt. Minä vain rakastan ajella.

Rakastatko sinä ajella? Häpeätkö sitä.