Miten kissa pärjää tähän aikaan vuodesta irtolaisena Suomessa?
Mistä koditon kissa löytää lämpöisen kolon yöpyäkseen?
Saako kissa saalistettua tarpeeksi syötävää tähän aikaan vuodesta Suomen luonnosta?
ilmoitettu on lähellä olevalla varastorakennuksen liepeillä lymyilevästä maatiaiskissasta, joka kyttäilee ympäristössä lintuja kaiket päivät.
Eivät vaan saapuneet loukottamaan sitä näin vapun aikaan, vaikka ilmoitettu on eläinsuojeluyhdistykseen. Samasta paikasta on haettu jo talvella irtolaiskissoja turvaan eläinsuojeluyhdistyksen turvakotiin.
Rakastan kissoja yli kaiken, vaikka ei itselläni tällä hetkellä kissaa ole, mutta säälittää katsella yksinäistä kissaa päivisin ja iltaisin, kun ei tiedä varmaksi, että onko sillä koti jossakin sittenkin, mutta ei ilmeisesti ole. Toivottavasti tulevat piakkoin loukuttamaan kyseisen yksinäisen kisulin.
Kommentit (6)
Kissa on melkolailla lainsuojaton eläin vielä tänäkin päivänä, ja sitä se on ollut jo aikapäiviä sitten. Miksi ei kissoille voisi määrätä samaa lakia kuin koirillekin ensi vuoden alusta myös sekarotuisille koirille rekisteröintipakko ja sirutus, mutta nähtäväksi jää, kuinka lähtee toimimaan?
No hyvinhän se nyt pärjää. Ruokaa yllin kyllin ja aina löytää jonkun nukkumapaikan jostain rakennuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Sinä voit hakea heiltä loukun ja loukuttaa itse.
Ap. vastaa, kissa ei ole minun tontillani, ja emmehän me likellä asuvat kerrostalojen asukkaat voida tietää, onko kyseinen kissa jonkun omistuksessa, joka asuu lähitienoolla, ja kissa on vain ulkoileva kissa, mutta mitä kuulin kyseisen liikerakennuksen myyjältä tänään, niin kertoi havainnostaan, ja olivat myyjät jo kyselleet liikkeen yhteydessä asuvilta henkilöiltä, että onko kissa heidän, mutta ei ole.
Itse soitin kaupungin eläinsuojeluyhdistykseen, ja lupasivat vasta vapun jälkeen paneutua asiaan. No, ihmettelin kyllä vastausta, mutta tavallaan ymmärrän, koska nyt on vappu, mutta jos ovat jo viime talvena hakeneet samasta paikkaa muita kissoja, niin tietävät varmasti paikan, ja eikö vielä öiden ollessa kylmiä, pitäisi toimia ripeästi loukotuksessa. Joka tapauksessa asia kuuluu tuon yrityksen ja kiinteistön vastaaville henkilöille ilmoittaa ja loukotella kyseinen katti, eikä kylläkään minulle.
Poliisi vastaa meidän kaupungissa pyhinä ja ei-arkiaikaan eläinsuojeluasioista, mutta tuskinpa meidän kaupungin pollareilla on kiinnostusta edes lähteä yhtä kattia jahtaamaan, en usko, tai sitten se on ihme, jos ehtivätten asiaan paneutumaan, eiköhän tämän kaupungin seriffit jätä asian vaan arkipäivään eläinsuojeluyhdistyksen hommikseen.
Noh, eipä tuo kissa onneksi hieman kauempaa katsoen miltään kovin huonolta ja laihalta näyttänyt, mutta eihän sitä tiedä, vaikka olisi tiinenä. Toivottavasti ei, ja pykää niitä pentujaan jo ensi yönä varastorakennuksen alle tai johonkin muuhun paikkaansa, jos ja ei ole sitten lähitienoon jonkun kotikisuli, joka nyt tykkää päivisin liikkua hieman kauempana kotoaan.
Up. Jottain tarttis tehrä eläinsuojelulain muutoksia kissojenkin suhteen, jotta kaikki Suomen kissat saisivat hyvää hoivaa ja huolenpitoa ihmisiltä, jotka niitä kissoja lemmikikseen ottavat.
Sinä voit hakea heiltä loukun ja loukuttaa itse.