Tindermies huijasi ulkonäkönsä
Siis oikeasti luulin että naiset feikkaa omia kuviaan. Mutta ei, ei hitto ukko oli laittanut varmaan 10 v vanhat kuvat sinne ja tuli treffeille muina miehinä.
Huhuh
Kommentit (6)
Tuo vanhojen kuvien laittaminen on miesten bravuuri, monet tosin ihan vilpittömästi uskovat, että näyttävät edelleen ihan samalta kuin 10 vuotta ja 20 kiloa sitten. Naiset taas yleensä muokkaa niitä uusia kuviaan.
Ja ettei menisi yleistämiseksi, tietenkään kaikki eivät tee noista kumpaakaan.
Huijaria ei kannata tavata. Jos on väärä/ vamha/ toisen kuva, on valehdellut ptuuden/painon/ siviilisäädyn, niin sanoo toiselle, että heippa ja estää toisen.
Edelleen näkee profiileissa kuvia, missä Suomi100-kehykset. Osalla saattaa profiili olla vuosia olemassa ja moniko sitä päivittää tai puhelimesta poimitaan mitä sieltä nyt löytyy. Osa toki ottaa tietoisesti vanhat tai väärät kuvat. Saattaa myös minäkuva itsellä heittää. Viime vuonna olisin sanonut olevani normaalivartaloinen, mutta nähtyäni kerran heijastukseni yhden talon ikkunoista tajusin todellisuuden. Ostin vaa'an ja tein elämäntapamuutokset. Ei voi kuin ällistellä omaa sokeuttani.
Olen tän kertonut täällä joskus ennenkin. Yksi ihan kivan näköinen 20v mies piti aina lippistä tai pipoa päässään treffeillä. Syy selvisi vasta kun mentiin ekaa kertaa sänkyyn, hän peitteli päätään, koska oli pälvikalju. Oli pakko pitää silmät kiinni, kun näytti ihan Kalle Palanderilta.
Sellaista se on..