Haluatko hyvän miehen? Lue tämä.

Miehen valinta elämän tärkein päätös? Mitä hevonhelkkaria nyt? Mies, ihminen, on tunteva tiedostava elävä olento, eikä niitä vain valita niinkuin jotain tahdotonta muovinukkea. Heillä on itselläänkin sanansa sanottavana aiheeseen. Ja yksikään ei ole ollut kanssani samaa mieltä. Minun halullani vakituisesta parisuhteesta ei ole mitään merkitystä, koska kukaan ei halua sitä kanssani. Parisuhde on kahden kauppa. Uskomatonta että sitä pitää alkaa selventää aikuiselle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä traumat?

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Jne jne jne.

Mielenkiintoista, ettei yhtään negatiivista tai kierouttavaa traumaa äidin puolelta otettu keskustellun. Esim arvostiko äitisi isääsi? Kohteliko äitisi isääsi väkivaltaisesti? Nämä parisuhdemallit helposti periytyvät, jos ei niitä tiedosta ja korjaa ja väittäisin melkein, että äidin vaikutus näissä on suurempi kuin isän, koska nainen kopioi tai vastustaa

äitinsä antamaa mallia.

Tämä! Aika moni lukija huomaa saman asenteellisuuden.

Olen silti sitä mieltä, että molemmilla vanhemmilla on suuri vaikutus sekä parisuhdemalleihin että psyykkiseen hyvinvointiin. Riippumatta siitä, ovatko he läsnä lapsen elämässä vai eivät. Äiti täyttää repun ja isä näyttää suunnan.

Joka ainoa tuntemani 2- kymppisenä avioitunut tai lapsiperheen perustanut on 4- kymppisenä eronnut.

Mitäs sanot siihen?

Eli ei kestä, eikä kannata. Yks ainoa 29v yhteen mennyt toistaseksi vielä elää susiparina mutta avoimesti puhuu ettei heillä ole mitään siinä suhteesa ( romantiikkaa jne) eivätkä aio ikinä avioitua toistensa kanssa.

Parempi siis elää sinkkuna. Mistään ei jää paitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä traumat?

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Jne jne jne.

Kaikki ikävät tapahtumat EIVÄT aiheuta traumoja. On paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään traumoja.

Traumoja, tai sisäistä puhetta, ajattelumalleja, käyttäytymismalleja tms. Voisin väittää, että jokaisella ihmisellä on menneisyyden tapahtumien aiheuttamaa painolastia, joka vaikuttaa vielä nykyhetkessä.

Se on silti eri asia kuin trauma! On PALJON ihmisiä, joilla ei ole mitään traumoja!

Trauma = psyykkinen tai fyysinen haava tai vaurio. Toistuva psyykkinen traumatisoiva asia aiheuttaa trauman.

On paljon ihmisiä, jotka eivät tunnista traumoja itsessään tai muissa. Kaikki traumatisoituneet ihmiset eivät istu maassa ja lattioilla hyperventiloiden kylmän nihkeinä kunnes taju lähtee.

Jos akuutti trauma jää käsittelemättä, se aiheuttaa muutoksia sisäiseen puheeseen, ajatelumalleihin, käyttäytymismalleihin ja ihmissuhteisiin. "Pienet", kasautuvat asiat tekevät saman, osa on niin kaukana varhaislapsuudessa, että mieli ei tietoisesti muista. Kasautuessaan asiat tekevät helposti sen "pas kãã sataa niskaan"- ilmiön. Ajattelumalli > käyttäytyy tietyllä tavalla (välttelee jotain, hakeutuu johonkin, vaatii kohtuuttomia, ei osaa sanoa mitä haluaa, ei arvosta itseään..) > valitsee aina väärän kumppanin, sattuu koko ajan arvaamattomia ikävyyksiä, draamaa ihmissuhteissa..

Tämä heikentää resilienssiä ja johtaa monenlaisiin fyysisiin ja psyykkisiin häiriötiloihin, joiden syy ei aina ole edes tunnistettavissa.

On helppo syyttää stressiä/eroa/liiallista kuormitusta työssä siitä, kun lihoo/masentuu/sairastuu paksusuolen syöpään tai verenpainetautiin. Tai vääriä valintoja, joita tekee toistuvasti tajuamatta miten ja miksi.

Miksi osa pystyy käsittelemään elämän ikäviä asioita masentumatta ja sairastumatta verenpainetautiin / lihavuuteen / sydänongelmiin / alkoholismiin yms? (Asiayhteys on lääketieteessä tutkittu ja todettu).

Ihminen ON kokonaisuus, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki ihmiset eivät sairastu trauman takia, jos psyykkinen palautumuskyky on hyvä. Psyykkinen palautumiskyky muodostuu niistä asioista, joista langan ensimmäisessä viestissä oli esimerkkejä. Myönteiset ja kielteiset tapahtumat, joita koemme, vaikuttavat meihin. Jos kielteisiä asioita tapahtuu liian usein, ihminen traumatisoituu. Toimintakyky voi säilyä, tai sitten ei. Pienetkin asiat heikentävät tai vahvistavat resilienssiä.

Kiitos tästä! Osasit pukea taitavasti sanoiksi ajatukset, joita itsekin pyörittelin ja mietin jaksaisinko yrittää esittää ne vastaväittäjille. Kiitos paljon!

Ap

Haluatko hyvän mielen?

Älä mene naimisiin. Pysy ystävyyssuhteissa ja sinkkuna vahvalla itsetunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä traumat?

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Jne jne jne.

Mielenkiintoista, ettei yhtään negatiivista tai kierouttavaa traumaa äidin puolelta otettu keskustellun. Esim arvostiko äitisi isääsi? Kohteliko äitisi isääsi väkivaltaisesti? Nämä parisuhdemallit helposti periytyvät, jos ei niitä tiedosta ja korjaa ja väittäisin melkein, että äidin vaikutus näissä on suurempi kuin isän, koska nainen kopioi tai vastustaa

äitinsä antamaa mallia.

Tämä! Aika moni lukija huomaa saman asenteellisuuden.

Olen silti sitä mieltä, että molemmilla vanhemmilla on suuri vaikutus sekä parisuhdemalleihin että psyykkiseen hyvinvointiin. Riippumatta siitä, ovatko he läsnä lapsen elämässä vai eivät. Äiti täyttää repun ja isä näyttää suunnan.

》Isään liittyvät kysymykset:

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava?

》Äitiin liittyvät kysymykset:

Saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa?

》Molempiin vanhempiin tai muihin ihmisiin liittyvät kysymykset:

Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Asenteellisuus voikin olla lukijan mielessä. Suurin osa kysymyksistähän liittyi molempiin vanhempiin tai muihin ihmisiin. Muutama kysymys kohdistui tietoisesti erityisesti isään, koska isän antama miehen malli on tyttärelle erityisen merkityksellinen tulevaa puolisoa ajatellen. Äitiin liittyviä kysymyksiä voisin keksiä lisää vaikka kuinka. Esim. oliko äitisi marttyyri? Jouduitko ottamaan vastuuta, joka olisi kuulunut äidillesi? Saiko äitisi hallitsemattomia raivokohtauksia? Jne jne jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä traumat?

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Jne jne jne.

kyllä mutta en ole traumatisoitunut millään lailla. Miksi? Koska en ole uhriutunut ikinä. Traumoja hakevat traumatisoituu itikan pistostakin, näin olen huomannut, niitä syitä kyllä löytää, kun haluaa, ja sitten itketään koko loppuelämä kun se ja se...niin mä en sitä ja tätä.

Ja en, en piilottele vaikeita tapahtumia, mutta en myöskään vello niissä. Elän oman elämäni nyt niin kuin haluan, muut ei siihen pysty vaikuttamana. Salailet traumojasi? En, vaan en muistele ja märehdi menneitä. Jos ei tunnista traumoja, toistaa niitä? Ei, vaan, tunnistan ja menen eteenpäin. Jos isä oli jollain juoppo, se ei tarkoita että tytär alitajuisesti hakee juoppoa miestä, päinvastoin, hakee raitista. Ja eroaa jos  mies alkaa juopoksi.

Pakkotraumatisoituminen on psykoosi

Mun mielestä olet oikeilla jäljillä. Psyykkinen sopeutumiskyky. on toisilla parempi ja toisilla huonompi. Siihen vaikuttaa sekä ihmisen omat ominaisuudet että ympäristö ja tapahtumat.

Sinä ajattelet, että trauman kokenut ja siitä traumatisoinut on uhriutuja. Traumatisoitunut ajattelee, että sinä olet tunnekylmä.

Ajattelenko minä, että toinen teistä on rikki, ja häneltä puuttuu jokin tarpeellinen ominaisuus? En, ajattelen että molemmat on rikkinäisiä. Toinen ei ole oppinut yhtä asiaa, ja toinen ei ole oppinut toista juttua. Kumpaa se haittaa? Voi olla, että se vaikuttaa molempien ihmissuhteisiin. Keskivertoihminen haluaa varmasti, että kumppani kohdistaa arvostusta ja myötätuntoa muihinkin kuin itseensä. En näe, että kumpikaan teistä pystyisi ajattelemaan asioita muiden kuin itsensä kannalta. Kumpi voi oppia? Mun mielestäni se, jolla on tarve oppia. Se on aika sama, onko sairastunut vahvuuteen vai heikkouteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä traumat?

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Jne jne jne.

kyllä mutta en ole traumatisoitunut millään lailla. Miksi? Koska en ole uhriutunut ikinä. Traumoja hakevat traumatisoituu itikan pistostakin, näin olen huomannut, niitä syitä kyllä löytää, kun haluaa, ja sitten itketään koko loppuelämä kun se ja se...niin mä en sitä ja tätä.

Ja en, en piilottele vaikeita tapahtumia, mutta en myöskään vello niissä. Elän oman elämäni nyt niin kuin haluan, muut ei siihen pysty vaikuttamana. Salailet traumojasi? En, vaan en muistele ja märehdi menneitä. Jos ei tunnista traumoja, toistaa niitä? Ei, vaan, tunnistan ja menen eteenpäin. Jos isä oli jollain juoppo, se ei tarkoita että tytär alitajuisesti hakee juoppoa miestä, päinvastoin, hakee raitista. Ja eroaa jos  mies alkaa juopoksi.

Pakkotraumatisoituminen on psykoosi

Mun mielestä olet oikeilla jäljillä. Psyykkinen sopeutumiskyky. on toisilla parempi ja toisilla huonompi. Siihen vaikuttaa sekä ihmisen omat ominaisuudet että ympäristö ja tapahtumat.

Sinä ajattelet, että trauman kokenut ja siitä traumatisoinut on uhriutuja. Traumatisoitunut ajattelee, että sinä olet tunnekylmä.

Ajattelenko minä, että toinen teistä on rikki, ja häneltä puuttuu jokin tarpeellinen ominaisuus? En, ajattelen että molemmat on rikkinäisiä. Toinen ei ole oppinut yhtä asiaa, ja toinen ei ole oppinut toista juttua. Kumpaa se haittaa? Voi olla, että se vaikuttaa molempien ihmissuhteisiin. Keskivertoihminen haluaa varmasti, että kumppani kohdistaa arvostusta ja myötätuntoa muihinkin kuin itseensä. En näe, että kumpikaan teistä pystyisi ajattelemaan asioita muiden kuin itsensä kannalta. Kumpi voi oppia? Mun mielestäni se, jolla on tarve oppia. Se on aika sama, onko sairastunut vahvuuteen vai heikkouteen.

Mielestäni totuus löytyy sydämen avaamisesta. Eteenpäin porskuttavat ihmiset eivät vaikuta olevan "auki" elämälle. En kylläkään osaa sanoa, voisiko avautuminen olla heille edes biologisesti mahdollista. Ihmiset ovat erilaisia. Mutta jotain perustavanlaatuista elämään liittyvää menettää, jos ei pysty avaamaan sydäntään. Se on ehkä se kaikkein tärkein asia, elämän tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä traumat?

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Jne jne jne.

Mielenkiintoista, ettei yhtään negatiivista tai kierouttavaa traumaa äidin puolelta otettu keskustellun. Esim arvostiko äitisi isääsi? Kohteliko äitisi isääsi väkivaltaisesti? Nämä parisuhdemallit helposti periytyvät, jos ei niitä tiedosta ja korjaa ja väittäisin melkein, että äidin vaikutus näissä on suurempi kuin isän, koska nainen kopioi tai vastustaa

äitinsä antamaa mallia.

Tämä! Aika moni lukija huomaa saman asenteellisuuden.

Olen silti sitä mieltä, että molemmilla vanhemmilla on suuri vaikutus sekä parisuhdemalleihin että psyykkiseen hyvinvointiin. Riippumatta siitä, ovatko he läsnä lapsen elämässä vai eivät. Äiti täyttää repun ja isä näyttää suunnan.

》Isään liittyvät kysymykset:

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava?

》Äitiin liittyvät kysymykset:

Saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa?

》Molempiin vanhempiin tai muihin ihmisiin liittyvät kysymykset:

Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Asenteellisuus voikin olla lukijan mielessä. Suurin osa kysymyksistähän liittyi molempiin vanhempiin tai muihin ihmisiin. Muutama kysymys kohdistui tietoisesti erityisesti isään, koska isän antama miehen malli on tyttärelle erityisen merkityksellinen tulevaa puolisoa ajatellen. Äitiin liittyviä kysymyksiä voisin keksiä lisää vaikka kuinka. Esim. oliko äitisi marttyyri? Jouduitko ottamaan vastuuta, joka olisi kuulunut äidillesi? Saiko äitisi hallitsemattomia raivokohtauksia? Jne jne jne.

1. Kaikkien kysymysten pitäisi liittyä sekä isään että äitiin. Isän hallitsemattomat raivokohtaukset ovat lapselle yhtä vaarallisia kuin äidinkin. Tunnen sekä marttyyrimiehiä että -naisia. Isä tukee tai vahingoittaa lapsen kasvua ihan niin kuin äitikin. Sellainen asenteellisuus on mielessäni. Täsmennän vielä, että tarkoitan lapsella sekä tytärtä että poikaa. Ymmärrän aloituksen ja jatkojen asenteellisuuden, koska molempia sukupuolia ja molempia vanhempia koskevat asiat oli rajattu naiseen ja tyttäreen. Muuten ei olisi voinut antaa käyttäytymisneuvoja ja terapiaan ohjausta naisillne jotka eivät osaa valita itselleen sopivaa kumppania .

Vierailija kirjoitti:

Mä olen pärjännyt yhden kohdan ohjeella. Valitse empaattinen mies.

Ei auta jos sillä miehellä on erilaiset elämänarvot kuin sulla, täysin erilainen elämäntapa ja kiinnostuksen kohteet, vääränlainen persoona tai jos aiheutat itse suhteeseen niin isoja ongelmia että useimmat täyspäiset miehet lähtävät käpälämäkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä traumat?

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Jne jne jne.

Mielenkiintoista, ettei yhtään negatiivista tai kierouttavaa traumaa äidin puolelta otettu keskustellun. Esim arvostiko äitisi isääsi? Kohteliko äitisi isääsi väkivaltaisesti? Nämä parisuhdemallit helposti periytyvät, jos ei niitä tiedosta ja korjaa ja väittäisin melkein, että äidin vaikutus näissä on suurempi kuin isän, koska nainen kopioi tai vastustaa

äitinsä antamaa mallia.

Tämä! Aika moni lukija huomaa saman asenteellisuuden.

Olen silti sitä mieltä, että molemmilla vanhemmilla on suuri vaikutus sekä parisuhdemalleihin että psyykkiseen hyvinvointiin. Riippumatta siitä, ovatko he läsnä lapsen elämässä vai eivät. Äiti täyttää repun ja isä näyttää suunnan.

》Isään liittyvät kysymykset:

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava?

》Äitiin liittyvät kysymykset:

Saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa?

》Molempiin vanhempiin tai muihin ihmisiin liittyvät kysymykset:

Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Asenteellisuus voikin olla lukijan mielessä. Suurin osa kysymyksistähän liittyi molempiin vanhempiin tai muihin ihmisiin. Muutama kysymys kohdistui tietoisesti erityisesti isään, koska isän antama miehen malli on tyttärelle erityisen merkityksellinen tulevaa puolisoa ajatellen. Äitiin liittyviä kysymyksiä voisin keksiä lisää vaikka kuinka. Esim. oliko äitisi marttyyri? Jouduitko ottamaan vastuuta, joka olisi kuulunut äidillesi? Saiko äitisi hallitsemattomia raivokohtauksia? Jne jne jne.

1. Kaikkien kysymysten pitäisi liittyä sekä isään että äitiin. Isän hallitsemattomat raivokohtaukset ovat lapselle yhtä vaarallisia kuin äidinkin. Tunnen sekä marttyyrimiehiä että -naisia. Isä tukee tai vahingoittaa lapsen kasvua ihan niin kuin äitikin. Sellainen asenteellisuus on mielessäni. Täsmennän vielä, että tarkoitan lapsella sekä tytärtä että poikaa. Ymmärrän aloituksen ja jatkojen asenteellisuuden, koska molempia sukupuolia ja molempia vanhempia koskevat asiat oli rajattu naiseen ja tyttäreen. Muuten ei olisi voinut antaa käyttäytymisneuvoja ja terapiaan ohjausta naisillne jotka eivät osaa valita itselleen sopivaa kumppania .

Pitääkö vielä erikseen mainita, että tietysti jokainen kysymys voi liittyä kumpaankin vanhempaan. Ne olivat esimerkkejä, joiden tarkoitus oli herätellä mahdollisia muistoja.

Ap

Entäpäs jos vanhemmat ovat lähes täydellisiä, mutta lapsi psykopaatti? Ihan itse siis, ilman vanhempien syytä. Näitä on vankilat pullollaan, hyvistä perheostä lähteneitä. Joku sanoi psykopaatiksi synnytään.

Ted Bundy, hyvät vanhemmat, sarj ....haaja silti.

Nyt varmaan apn pää räjähti ja joutuu hoitoon...

Vierailija kirjoitti:

Entäpäs jos vanhemmat ovat lähes täydellisiä, mutta lapsi psykopaatti? Ihan itse siis, ilman vanhempien syytä. Näitä on vankilat pullollaan, hyvistä perheostä lähteneitä. Joku sanoi psykopaatiksi synnytään.

Ted Bundy, hyvät vanhemmat, sarj ....haaja silti.

Nyt varmaan apn pää räjähti ja joutuu hoitoon...

Mistä tiedät, että psykopaattilasten vanhemmat ovat olleet lähes täydellisiä? Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ja jos lapsella on neuropsykologisia ongelmia, vanhempien tehtävä on hakea hänelle apua ja ulkopuolista tukea, jos omat voimat eivät riitä.

20) älä kuuntele typeriä nettipalstaneuvoja

Vierailija kirjoitti:

En osaa danoa noista muista neuvoista, mutta kaksi ihan konkreettista (ja myös tutkittua faktaa) neuvoa minullakin on. Olen omien ja lähipiirin pariutumisen perusteella myös havainnut näiden olevan erittäin paikkansapitäviä:

1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ne miehet jotka ovat pitkän ja sitoutuneen parisuhteen kannalta parhaita (eli parisuhde- ja perhekeskeisiä) yleensä rakastuvat ja lähtevät parisuhteeseen jo nuorena, koska se on se asia mitä he elämältä haluavat. (Eikä esim. Biletys ja sekoilu) He myös sitoutuvat ja pysyvät näissä suhteissaan sekä panostavat niihin, joten he ovat sitten poissa markkinoilta. Kun ikä lähestyy kolmeakymppiä, niin alkaa vapailla miesmarkkinoilla olla jäljellä enimmäkseen jännämiehiä tai muuten onnellisen parisuhteen kannalta ongelmaisia.

2. Älä ota liian komeaa ja haluttua miestä, varsinkaan jos tämä on ekstrovertti. Tämäkin on todeksi havaittu, että ne liian hyvännäköiset ja menevät miehet pettävät paljon helpommin ja herkemmin myös vaihtavat vaimon uuteen. Ei tietenkään tarvitse ottaa omaan silmään rumaa tai epäviehättävää miestä, mutta se on vaan niin, että jos mies näyttää ja vaikuttaa kuin elokuvatähdeltä ja myös juoksee vaikka baareissa ja bileissä sen mukaan, niin kyllä niitä naisia pyörii hänen ympärillään vaikka olisi varattukin. Mahdollisuuksia ja houkutuksia parisuhteen rikkomiseen on siis paljon enemmän. Komeakin mies on hyvä, jos on rauhallinen introvertti eikä biletys niin kiinnosta. Varmin valinta on normiviehättävä mies, joka viehättää omaa silmää mutta ei ole kuitenkaan mikään naismagneetti.

Mietipä jos mies ottaisi keskivertonaisen vain koska pelkää tulevansa petetyksi? Niinpä. Tuo kakkoskohtasi on oikein hyvä vinkki hyvin epävarmoille naisille. Muiden kannattaa valita sellainen joka itseään miellyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä traumat?

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Jne jne jne.

Mielenkiintoista, ettei yhtään negatiivista tai kierouttavaa traumaa äidin puolelta otettu keskustellun. Esim arvostiko äitisi isääsi? Kohteliko äitisi isääsi väkivaltaisesti? Nämä parisuhdemallit helposti periytyvät, jos ei niitä tiedosta ja korjaa ja väittäisin melkein, että äidin vaikutus näissä on suurempi kuin isän, koska nainen kopioi tai vastustaa

äitinsä antamaa mallia.

Tämä! Aika moni lukija huomaa saman asenteellisuuden.

Olen silti sitä mieltä, että molemmilla vanhemmilla on suuri vaikutus sekä parisuhdemalleihin että psyykkiseen hyvinvointiin. Riippumatta siitä, ovatko he läsnä lapsen elämässä vai eivät. Äiti täyttää repun ja isä näyttää suunnan.

》Isään liittyvät kysymykset:

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava?

》Äitiin liittyvät kysymykset:

Saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa?

》Molempiin vanhempiin tai muihin ihmisiin liittyvät kysymykset:

Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Asenteellisuus voikin olla lukijan mielessä. Suurin osa kysymyksistähän liittyi molempiin vanhempiin tai muihin ihmisiin. Muutama kysymys kohdistui tietoisesti erityisesti isään, koska isän antama miehen malli on tyttärelle erityisen merkityksellinen tulevaa puolisoa ajatellen. Äitiin liittyviä kysymyksiä voisin keksiä lisää vaikka kuinka. Esim. oliko äitisi marttyyri? Jouduitko ottamaan vastuuta, joka olisi kuulunut äidillesi? Saiko äitisi hallitsemattomia raivokohtauksia? Jne jne jne.

1. Kaikkien kysymysten pitäisi liittyä sekä isään että äitiin. Isän hallitsemattomat raivokohtaukset ovat lapselle yhtä vaarallisia kuin äidinkin. Tunnen sekä marttyyrimiehiä että -naisia. Isä tukee tai vahingoittaa lapsen kasvua ihan niin kuin äitikin. Sellainen asenteellisuus on mielessäni. Täsmennän vielä, että tarkoitan lapsella sekä tytärtä että poikaa. Ymmärrän aloituksen ja jatkojen asenteellisuuden, koska molempia sukupuolia ja molempia vanhempia koskevat asiat oli rajattu naiseen ja tyttäreen. Muuten ei olisi voinut antaa käyttäytymisneuvoja ja terapiaan ohjausta naisillne jotka eivät osaa valita itselleen sopivaa kumppania .

Pitääkö vielä erikseen mainita, että tietysti jokainen kysymys voi liittyä kumpaankin vanhempaan. Ne olivat esimerkkejä, joiden tarkoitus oli herätellä mahdollisia muistoja.

Ap

Ok, kiva että täsmensit, koska moni ajattelee oikeasti niin, että asiat rajoittuvat jompaan kumpaan. Aloitus on hyvä, ainoat mitkä siinä minua häiritsi, oli tämä ja se, että ohjeet olivat suunnattu naisille.

Vaikka naiset ja miehet ovat erilaisia, ja tunnistan että on olemassa (hyvin) karkea naisnäkökulma ja miesnäkökulma, ajatusta kannattaisi miettiä sekä miehen että naisen. Muuten käy helposti niin, että stereotypiat eivät kohtaa.

En näe parannuksena pariutumisen onnistumisessa sitä, että vain nainen käsittelisi traumojaan, opettelisi itsetuntemusta ja toisen huomioimista. Hän "pääsisi" varmasti parisuhteeseen, mutta haluaisiko hän?

Yleensä elämässä olen törmännyt enemmän naisiin, jotka käsittelevät traumojaan mutta jumittuvat uhrin asemaan, ja miehiin, joilla "ei ole mitään traumoja", mutta on sosiaalisia vaikeuksia vähänkin läheisemmissä suhteissa, alkoholismia tms.

Se (kärjistetty) asetelma ei muutu parisuhteessakaan, jos vain nainen ymmärtää jotain. Molemmat ovat ihmisiä, joilla on yhtäläiset mahdollisuudet kehittyä.

Toki aloituksen näkökulmaa pystyy laajentamaan paljon tätäkin pidemmälle, joten oli ehkä ihan hyväkin rajata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.

Olen aika lailla eri mieltä. 18-25 -vuotiaissa miehissä on paljon keskenkasvuisia, jotka eivät osaa käyttäytyä, ottaa vastuuta teoistaan tai tunne itseään kunnolla. Moni on kavereiden vietävissä ja ne parisuhteeseen hinkuvat haluavat monesti sitä vain siksi, että saa seksiä ja että tosimiehellä kuuluu olla nainen. Toisaalta ne hyvät ja kypsät miehet varmasti ovat kysyttyjä tuossa iässä ja heidän parisuhteensa todennäköisesti kestävätkin pitkään.

Kaipaisin myös linkkiä tutkimukseen ja tilastoihin siitä, että juuri tuon ikäisenä solmitut parisuhteet ja avioliitot kestävät pisimpään. Pakko vielä vääntää rautalangasta, että pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin HYVÄ parisuhde. Moni nuorella iällä jonkun kanssa yksiin mennyt ja perheen perustanut kipuilee kolmekymppisenä negatiiviseen suuntaan muuttuneen kumppaninsa ja olemattoman itsetuntemuksensa kanssa. 18-vuotias on eri ihminen kuin 28-vuotias, saati 38-vuotias. Jotkut pariskunnat toki onnistuvat kasvamaan suhteellisen samaa tahtia ja täten parisuhdekin pysyy onnellisena. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille varhain solmituille parisuhteille kävisi näin. Ero on ikävä kyllä aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.

Ja ihana, että kakkoskohdassa neuvottiin taas välttelemään komeita miehiä. Itselläni on ikäviä kokemuksia nimenomaan rumista miehistä: mustasukkaisia, katkeria ja pettävät aina, kun siihen tilaisuus aniharvoin tulee. Jos kiva komea mies joskus pettää, siitä silti puuttuu ne jokapäiväistä elämää ankeuttavat katkeruus ja mustasukkaisuus.

No jopas oli yleistys. Se on varmaan ihan ok jos joku mies sanoo noin rumista naisista? Naiset vaan yläpeukuttaisi sellaista viestiä kilpaa. Ai eikö? No mites nyt näin? :D

Vierailija kirjoitti:

Entäpäs jos vanhemmat ovat lähes täydellisiä, mutta lapsi psykopaatti? Ihan itse siis, ilman vanhempien syytä. Näitä on vankilat pullollaan, hyvistä perheostä lähteneitä. Joku sanoi psykopaatiksi synnytään.

Ted Bundy, hyvät vanhemmat, sarj ....haaja silti.

Nyt varmaan apn pää räjähti ja joutuu hoitoon...

Kuin kukaan ihminen olis täydellinen? Koskaan kuullutkaan sellaisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäpäs jos vanhemmat ovat lähes täydellisiä, mutta lapsi psykopaatti? Ihan itse siis, ilman vanhempien syytä. Näitä on vankilat pullollaan, hyvistä perheostä lähteneitä. Joku sanoi psykopaatiksi synnytään.

Ted Bundy, hyvät vanhemmat, sarj ....haaja silti.

Nyt varmaan apn pää räjähti ja joutuu hoitoon...

Mistä tiedät, että psykopaattilasten vanhemmat ovat olleet lähes täydellisiä? Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ja jos lapsella on neuropsykologisia ongelmia, vanhempien tehtävä on hakea hänelle apua ja ulkopuolista tukea, jos omat voimat eivät riitä.

Mistäkö tiedän Ted Bundyn vsnhemmat ei olleet psykopaatteja?vaan huolehtivia, rakastavia kunnon ihmisiä? Siitä että olen lukenut ja katsonut asiasta tehtyjä lukemattoja tutkimuksia, dokumentteja, psykiatrien haastatteluja, hänen itsensä antamia haastatteluja vanhemmistaan, jne. Jopa kirjoja. Näitä löytyy netistä Youtubesta pilvin pimein. Itseäni aihe kiinnosti vuosia sitten. Joten perehdyin asiaan. Mm suomenkin tv stä tuli sarja sarjamurhaajan äiti. Aihe on erittäin kiinnostava, miksi ns normaalista tulee sarjamur haaja.

Syitä voi olla joskus vsnhemmissa, mutta usein ei ole. Ted oli psykopaatti eikä hänen tekoihin vaikuttaneet vanhemmat. Muut perheen lapsista täysin normaaleja kansalaisia niin kuin usein psykopaateilla on.

Eri juttu sitten jotkut gangsterisuvut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäpäs jos vanhemmat ovat lähes täydellisiä, mutta lapsi psykopaatti? Ihan itse siis, ilman vanhempien syytä. Näitä on vankilat pullollaan, hyvistä perheostä lähteneitä. Joku sanoi psykopaatiksi synnytään.

Ted Bundy, hyvät vanhemmat, sarj ....haaja silti.

Nyt varmaan apn pää räjähti ja joutuu hoitoon...

Kuin kukaan ihminen olis täydellinen? Koskaan kuullutkaan sellaisesta.

Minä kirjoitinkin lähes. Jos on joku ideaali, on myös valtava määrä lähes sen kaltaisia olemassa. Kummallinen pakkomielle ap: lla ettei lämpimiä, huolehtivia, kunnollisia hyviä vanhempia voisi edes olla? Nyt on vahvasti vääristynyt maailmankuva jollain...älytön ideologia.