Haluatko hyvän miehen? Lue tämä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan samat neuvot koskevat miehiäkin.

Jep. Täällä tämä on jostain syystä suunnattu vain ja nimenomaan naisille, vaikka on niin, niin monia miehiä, joille tekisi hyvää miettiä näitä hetki. Jutuista kuulee heti, että mitään ap:n numeroituja kohtia ei ole harkittu hetkeäkään, ja ongelmat etenkin ihmissuhdetasolla voivat olla aika syviä. Tällä palstalla pyörivistä miehistä heitä on suhteellisen suuri osuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.

Olen aika lailla eri mieltä. 18-25 -vuotiaissa miehissä on paljon keskenkasvuisia, jotka eivät osaa käyttäytyä, ottaa vastuuta teoistaan tai tunne itseään kunnolla. Moni on kavereiden vietävissä ja ne parisuhteeseen hinkuvat haluavat monesti sitä vain siksi, että saa seksiä ja että tosimiehellä kuuluu olla nainen. Toisaalta ne hyvät ja kypsät miehet varmasti ovat kysyttyjä tuossa iässä ja heidän parisuhteensa todennäköisesti kestävätkin pitkään.

Kaipaisin myös linkkiä tutkimukseen ja tilastoihin siitä, että juuri tuon ikäisenä solmitut parisuhteet ja avioliitot kestävät pisimpään. Pakko vielä vääntää rautalangasta, että pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin HYVÄ parisuhde. Moni nuorella iällä jonkun kanssa yksiin mennyt ja perheen perustanut kipuilee kolmekymppisenä negatiiviseen suuntaan muuttuneen kumppaninsa ja olemattoman itsetuntemuksensa kanssa. 18-vuotias on eri ihminen kuin 28-vuotias, saati 38-vuotias. Jotkut pariskunnat toki onnistuvat kasvamaan suhteellisen samaa tahtia ja täten parisuhdekin pysyy onnellisena. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille varhain solmituille parisuhteille kävisi näin. Ero on ikävä kyllä aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.

Ja ihana, että kakkoskohdassa neuvottiin taas välttelemään komeita miehiä. Itselläni on ikäviä kokemuksia nimenomaan rumista miehistä: mustasukkaisia, katkeria ja pettävät aina, kun siihen tilaisuus aniharvoin tulee. Jos kiva komea mies joskus pettää, siitä silti puuttuu ne jokapäiväistä elämää ankeuttavat katkeruus ja mustasukkaisuus.

Surullisinta tässä keskustelussa on se että kerrankin av:lla puhutaan asiaa. Ja juuri ne joiden näitä ap:n juttuja pitäisi todella kuunnella, väittävät vastaan ja suuttuvat. Nämä ihmiset tunnistaa hyvin tästä keskustelusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi "hyvä" mies huolisi jonkin traumaattisen naisen? Kyllä "hyvä" mies tarvitsee "hyvän" naisen ja päinvastoin.

Tämä! Jos ihmisellä on noin paljon itsensä kanssa ongelmia, niin tuskin hänestä vastapariksi normaalille, fiksulle ja tasapainoiselle ihmiselle. Tietysti kaksi rikkinäistä voi yrittää työstää ongelmiaan yhdessä ja joskus sekin onnistuu. Mutta liekö tällaista mistä tarkoitetaan kun puhutaan hyvästä?

"Normaalilla", riittävän tasapainoisellakin

keskivertoaikuisella on usein jonkinasteisia traumoja. Se on elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä traumat?

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Jne jne jne.

kyllä mutta en ole traumatisoitunut millään lailla. Miksi? Koska en ole uhriutunut ikinä. Traumoja hakevat traumatisoituu itikan pistostakin, näin olen huomannut, niitä syitä kyllä löytää, kun haluaa, ja sitten itketään koko loppuelämä kun se ja se...niin mä en sitä ja tätä.

Ja en, en piilottele vaikeita tapahtumia, mutta en myöskään vello niissä. Elän oman elämäni nyt niin kuin haluan, muut ei siihen pysty vaikuttamana. Salailet traumojasi? En, vaan en muistele ja märehdi menneitä. Jos ei tunnista traumoja, toistaa niitä? Ei, vaan, tunnistan ja menen eteenpäin. Jos isä oli jollain juoppo, se ei tarkoita että tytär alitajuisesti hakee juoppoa miestä, päinvastoin, hakee raitista. Ja eroaa jos  mies alkaa juopoksi.

Pakkotraumatisoituminen on psykoosi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä traumat?

Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?

Jne jne jne.

Mielenkiintoista, ettei yhtään negatiivista tai kierouttavaa traumaa äidin puolelta otettu keskustellun. Esim arvostiko äitisi isääsi? Kohteliko äitisi isääsi väkivaltaisesti? Nämä parisuhdemallit helposti periytyvät, jos ei niitä tiedosta ja korjaa ja väittäisin melkein, että äidin vaikutus näissä on suurempi kuin isän, koska nainen kopioi tai vastustaa

äitinsä antamaa mallia.

Vierailija kirjoitti:

Surullisinta tässä keskustelussa on se että kerrankin av:lla puhutaan asiaa. Ja juuri ne joiden näitä ap:n juttuja pitäisi todella kuunnella, väittävät vastaan ja suuttuvat. Nämä ihmiset tunnistaa hyvin tästä keskustelusta.

Itse mietin kun luin oliko tämä nyt se aprillipila?sivust tietenki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.

Olen aika lailla eri mieltä. 18-25 -vuotiaissa miehissä on paljon keskenkasvuisia, jotka eivät osaa käyttäytyä, ottaa vastuuta teoistaan tai tunne itseään kunnolla. Moni on kavereiden vietävissä ja ne parisuhteeseen hinkuvat haluavat monesti sitä vain siksi, että saa seksiä ja että tosimiehellä kuuluu olla nainen. Toisaalta ne hyvät ja kypsät miehet varmasti ovat kysyttyjä tuossa iässä ja heidän parisuhteensa todennäköisesti kestävätkin pitkään.

Kaipaisin myös linkkiä tutkimukseen ja tilastoihin siitä, että juuri tuon ikäisenä solmitut parisuhteet ja avioliitot kestävät pisimpään. Pakko vielä vääntää rautalangasta, että pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin HYVÄ parisuhde. Moni nuorella iällä jonkun kanssa yksiin mennyt ja perheen perustanut kipuilee kolmekymppisenä negatiiviseen suuntaan muuttuneen kumppaninsa ja olemattoman itsetuntemuksensa kanssa. 18-vuotias on eri ihminen kuin 28-vuotias, saati 38-vuotias. Jotkut pariskunnat toki onnistuvat kasvamaan suhteellisen samaa tahtia ja täten parisuhdekin pysyy onnellisena. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille varhain solmituille parisuhteille kävisi näin. Ero on ikävä kyllä aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.

https://ifstudies.org/blog/want-to-avoid-divorce-wait-to-get-married-bu…

Esimerkiksi tässä yksi. Tutkimuksessa huomattiin siis, että paras ikä avioitumiseen pitkän ja pysyvän liiton kannalta on "late twenties", eli ennen kuin on 30v. Tämä tarkoittaa luonnollisesti, että mies pitäisi sitten löytää viimeistään siinä n. 25-vuotiaana, koska yleensä nykyään kuitenkin aina seurustellaan useampi vuosi ennen naimisiinmenoa. Kaikki eivät tirtenkään edes mene naimisiin, mutta tässä nyt on tutkittu avioliittoja sen vuoksi kun niistä on jotain dataa mitä voidaan verrata, avosuhteita on paljon vaikeampi tutkia. Ja kyllä sr parisuhteen pituus nykypäivänä kuitenkin aika paljon kertoo tyytyväisyydestä, koska eroaminen on nykyään erittäin yleistä ja tavallista. Tuo olisi pitänyt paikkaansa varmasti historiassa, kun etenkin naisen oli usein erittäin vaikea lähteä huononkaan miehen luota taloudellisen riippuvuuden ja sosiaalisen stigman takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.

Olen aika lailla eri mieltä. 18-25 -vuotiaissa miehissä on paljon keskenkasvuisia, jotka eivät osaa käyttäytyä, ottaa vastuuta teoistaan tai tunne itseään kunnolla. Moni on kavereiden vietävissä ja ne parisuhteeseen hinkuvat haluavat monesti sitä vain siksi, että saa seksiä ja että tosimiehellä kuuluu olla nainen. Toisaalta ne hyvät ja kypsät miehet varmasti ovat kysyttyjä tuossa iässä ja heidän parisuhteensa todennäköisesti kestävätkin pitkään.

Kaipaisin myös linkkiä tutkimukseen ja tilastoihin siitä, että juuri tuon ikäisenä solmitut parisuhteet ja avioliitot kestävät pisimpään. Pakko vielä vääntää rautalangasta, että pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin HYVÄ parisuhde. Moni nuorella iällä jonkun kanssa yksiin mennyt ja perheen perustanut kipuilee kolmekymppisenä negatiiviseen suuntaan muuttuneen kumppaninsa ja olemattoman itsetuntemuksensa kanssa. 18-vuotias on eri ihminen kuin 28-vuotias, saati 38-vuotias. Jotkut pariskunnat toki onnistuvat kasvamaan suhteellisen samaa tahtia ja täten parisuhdekin pysyy onnellisena. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille varhain solmituille parisuhteille kävisi näin. Ero on ikävä kyllä aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.

Ja ihana, että kakkoskohdassa neuvottiin taas välttelemään komeita miehiä. Itselläni on ikäviä kokemuksia nimenomaan rumista miehistä: mustasukkaisia, katkeria ja pettävät aina, kun siihen tilaisuus aniharvoin tulee. Jos kiva komea mies joskus pettää, siitä silti puuttuu ne jokapäiväistä elämää ankeuttavat katkeruus ja mustasukkaisuus.

Jos lukisit kommenttini kunnolla, niin huomaisit että en kehottanut ketään ottamaan rumaa miestä (jolla varmasti onkin helposti itsetunto-ongelmia ym) vaan ihan tavallisen, normiviehättävän miehen joka on siis vastine perusnätille naiselle. Kehotin ainoastaan välttelemään niitä kaikkein komeimpia ja halutuimpia menomiehiä, jotka tietävät itsekin että naisia olisi tarjolla joka suunnasta (ja siksi heille on vaikeampaa sitoutua vain yhteen). Mutta totta kai sinun täytyy heti väännellä sanomisiani niin, että käsken muka ottamaan ruman ja ilkeän miehen. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.

Olen aika lailla eri mieltä. 18-25 -vuotiaissa miehissä on paljon keskenkasvuisia, jotka eivät osaa käyttäytyä, ottaa vastuuta teoistaan tai tunne itseään kunnolla. Moni on kavereiden vietävissä ja ne parisuhteeseen hinkuvat haluavat monesti sitä vain siksi, että saa seksiä ja että tosimiehellä kuuluu olla nainen. Toisaalta ne hyvät ja kypsät miehet varmasti ovat kysyttyjä tuossa iässä ja heidän parisuhteensa todennäköisesti kestävätkin pitkään.

Kaipaisin myös linkkiä tutkimukseen ja tilastoihin siitä, että juuri tuon ikäisenä solmitut parisuhteet ja avioliitot kestävät pisimpään. Pakko vielä vääntää rautalangasta, että pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin HYVÄ parisuhde. Moni nuorella iällä jonkun kanssa yksiin mennyt ja perheen perustanut kipuilee kolmekymppisenä negatiiviseen suuntaan muuttuneen kumppaninsa ja olemattoman itsetuntemuksensa kanssa. 18-vuotias on eri ihminen kuin 28-vuotias, saati 38-vuotias. Jotkut pariskunnat toki onnistuvat kasvamaan suhteellisen samaa tahtia ja täten parisuhdekin pysyy onnellisena. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille varhain solmituille parisuhteille kävisi näin. Ero on ikävä kyllä aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.

Ja ihana, että kakkoskohdassa neuvottiin taas välttelemään komeita miehiä. Itselläni on ikäviä kokemuksia nimenomaan rumista miehistä: mustasukkaisia, katkeria ja pettävät aina, kun siihen tilaisuus aniharvoin tulee. Jos kiva komea mies joskus pettää, siitä silti puuttuu ne jokapäiväistä elämää ankeuttavat katkeruus ja mustasukkaisuus.

Tämä tai oikeastaan nämä. Olin pitkänpuoleisessa liitossa varhain vakiintumaan haluavan ja, anteeksi nyt, ei kovin komean miehen kanssa. Suhde oli kyllä vakaa, mutta ei se silti kovin hyvä ollut. Mies oli kyllä juomaton ja lyömätön, mutta kontrolloiva, omistushaluinen, kaikesta napottava kodin mikrojohtaja. Ja kaikki verhoiltuna näennäiseen järkiperäisyyteen, meillä oli jotenkin aina ”järkevää” tehdä vain minun elämääni kapeuttavia päätöksiä. Tämä oli melkoisen raskasta, vaikka temperamentin purkauksia hänelle sattui harvoin. Ja jatkuvasti puhui läpiä päähänsä tavalla, joka sekin näytti ulkopuolelta järkeenkäyvältä mutta ei vain ollut. Jos ongelmista yritin vaikka kuinkakin varovasti puhua, lopulta hän aina päätyi ihan vaukoon mielentilaan. Olen kyllä päässyt seuraamaan miehen lapsuudenperheen toimintaa vierestä ja tavallaan eksää ymmärrän. Oikeastaan jälkeenpäin ihmettelen eniten sitä, miten ihmisellä, jolla on persoonallisuuden peruspalikat niin perusteellisesti keturallaan, voi kuitenkin olla niin monella elämänalueella niin paljon toimintakykyä.

Hyviä miehiä on olemassa, missä?

Se on se vaikein osuus.

Vierailija kirjoitti:

En osaa danoa noista muista neuvoista, mutta kaksi ihan konkreettista (ja myös tutkittua faktaa) neuvoa minullakin on. Olen omien ja lähipiirin pariutumisen perusteella myös havainnut näiden olevan erittäin paikkansapitäviä:

1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ne miehet jotka ovat pitkän ja sitoutuneen parisuhteen kannalta parhaita (eli parisuhde- ja perhekeskeisiä) yleensä rakastuvat ja lähtevät parisuhteeseen jo nuorena, koska se on se asia mitä he elämältä haluavat. (Eikä esim. Biletys ja sekoilu) He myös sitoutuvat ja pysyvät näissä suhteissaan sekä panostavat niihin, joten he ovat sitten poissa markkinoilta. Kun ikä lähestyy kolmeakymppiä, niin alkaa vapailla miesmarkkinoilla olla jäljellä enimmäkseen jännämiehiä tai muuten onnellisen parisuhteen kannalta ongelmaisia.

2. Älä ota liian komeaa ja haluttua miestä, varsinkaan jos tämä on ekstrovertti. Tämäkin on todeksi havaittu, että ne liian hyvännäköiset ja menevät miehet pettävät paljon helpommin ja herkemmin myös vaihtavat vaimon uuteen. Ei tietenkään tarvitse ottaa omaan silmään rumaa tai epäviehättävää miestä, mutta se on vaan niin, että jos mies näyttää ja vaikuttaa kuin elokuvatähdeltä ja myös juoksee vaikka baareissa ja bileissä sen mukaan, niin kyllä niitä naisia pyörii hänen ympärillään vaikka olisi varattukin. Mahdollisuuksia ja houkutuksia parisuhteen rikkomiseen on siis paljon enemmän. Komeakin mies on hyvä, jos on rauhallinen introvertti eikä biletys niin kiinnosta. Varmin valinta on normiviehättävä mies, joka viehättää omaa silmää mutta ei ole kuitenkaan mikään naismagneetti.

Variksenpelätin pysyy,  kummin päin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi "hyvä" mies huolisi jonkin traumaattisen naisen? Kyllä "hyvä" mies tarvitsee "hyvän" naisen ja päinvastoin.

Tämä! Jos ihmisellä on noin paljon itsensä kanssa ongelmia, niin tuskin hänestä vastapariksi normaalille, fiksulle ja tasapainoiselle ihmiselle. Tietysti kaksi rikkinäistä voi yrittää työstää ongelmiaan yhdessä ja joskus sekin onnistuu. Mutta liekö tällaista mistä tarkoitetaan kun puhutaan hyvästä?

Kahden "rikkinäisen" nimenomaan ei koskaan pidä mennä yhteen. Siitä ei ainakaan mitään hyvää seuraa. Jos ihminen on valmis työstämään ja korjaamaan itseään, oppimaan ja kehittymään, niin tasainen terve kumppani, jolta saa vakaata, turvallista seuraa on paras vaihtoehto. Toinen hyvä vaihtoehto on olla yksin, kunnes saa itsensä kuntoon. Parisuhde voi parhaimmillaan olla eheyttävä ja korjaava kokemus.

Kukaan tasainen, terve ihminen ei valitse kumppanikseen alkoholistia, epävakaata tai muuten rikkinäistä ihmistä, jota tahtoo lähteä korjaamaan ja eheyttämään. Pahasti rikkinäinen voisi haluta valita ehjän, mutta ei pysty tunnistamaan ehjyyttä toisessa. Suurin osa ihmisistä on jollain tavalla rikki ja jollain tavalla ehjä, kukaan ei ole täydellinen.

Mulla on hyvin pitkä liitto, jossa on kasvettu yhdessä. On ollut myötätuulta, vastatuulta, riitelyä, sopimisia, sopua, yhteisymmärrystä, iloa, surua, onnea, rakkautta, rikkinäisyyttä ja eheyttä puolin ja toisin. Koko elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista kummallakaan, mutta olisiko pitänyt olla? Olen onnellinen vaikka kumpikaan ei ole täydellinen, ja olen varma siitä, että kumppaninikin on. Se onnellisuus on rakastamista, ei huolimista eikä tyytymistä.

Ei me olla "työstetty ongelmiamme yhdessä", me olemme oppineet elämään yhdessä erilaisuudestamme huolimatta. Olemme oppineet puhumaan, kuuntelemaan, tukemaan ja olemaan tuettuna tarvittaessa. Olemme oppineet luottamaan ja ajattelemaan toisenkin kannalta ja toisen iloksi. Olemme oppineet, että teini-iän ihastuminen ei muutu rakkaudeksi itsestään, molempien tarvitsee tehdä, muuttua ja kasvaa. Ja haluta miettiä toisen hyvää yhtä paljon kuin omaansa.

Ei käskystä, vaan koska haluaa, että sillä toisella on hyvä olo minun kanssa. Minulla on hyvä puoliso, jolle haluan olla hyvä puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.

Olen aika lailla eri mieltä. 18-25 -vuotiaissa miehissä on paljon keskenkasvuisia, jotka eivät osaa käyttäytyä, ottaa vastuuta teoistaan tai tunne itseään kunnolla. Moni on kavereiden vietävissä ja ne parisuhteeseen hinkuvat haluavat monesti sitä vain siksi, että saa seksiä ja että tosimiehellä kuuluu olla nainen. Toisaalta ne hyvät ja kypsät miehet varmasti ovat kysyttyjä tuossa iässä ja heidän parisuhteensa todennäköisesti kestävätkin pitkään.

Kaipaisin myös linkkiä tutkimukseen ja tilastoihin siitä, että juuri tuon ikäisenä solmitut parisuhteet ja avioliitot kestävät pisimpään. Pakko vielä vääntää rautalangasta, että pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin HYVÄ parisuhde. Moni nuorella iällä jonkun kanssa yksiin mennyt ja perheen perustanut kipuilee kolmekymppisenä negatiiviseen suuntaan muuttuneen kumppaninsa ja olemattoman itsetuntemuksensa kanssa. 18-vuotias on eri ihminen kuin 28-vuotias, saati 38-vuotias. Jotkut pariskunnat toki onnistuvat kasvamaan suhteellisen samaa tahtia ja täten parisuhdekin pysyy onnellisena. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille varhain solmituille parisuhteille kävisi näin. Ero on ikävä kyllä aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.

Ja ihana, että kakkoskohdassa neuvottiin taas välttelemään komeita miehiä. Itselläni on ikäviä kokemuksia nimenomaan rumista miehistä: mustasukkaisia, katkeria ja pettävät aina, kun siihen tilaisuus aniharvoin tulee. Jos kiva komea mies joskus pettää, siitä silti puuttuu ne jokapäiväistä elämää ankeuttavat katkeruus ja mustasukkaisuus.

Jos lukisit kommenttini kunnolla, niin huomaisit että en kehottanut ketään ottamaan rumaa miestä (jolla varmasti onkin helposti itsetunto-ongelmia ym) vaan ihan tavallisen, normiviehättävän miehen joka on siis vastine perusnätille naiselle. Kehotin ainoastaan välttelemään niitä kaikkein komeimpia ja halutuimpia menomiehiä, jotka tietävät itsekin että naisia olisi tarjolla joka suunnasta (ja siksi heille on vaikeampaa sitoutua vain yhteen). Mutta totta kai sinun täytyy heti väännellä sanomisiani niin, että käsken muka ottamaan ruman ja ilkeän miehen. Huoh.

Kyllähän komea mies yleensä pariutuu kauniin naisen kanssa. Ei perusnätillä naisella ole mitään komeiden miesten buffettia valittavana. Suosittelisitko kauniillekin naisille sitä normiviehättävää miestä, vaikka se helposti johtaa mustasukkaisuuteen ja kyttäykseen miehen puolelta?

Vai olisiko parempi ohje sittenkin, että kannattaa valita luonteeltaan sopiva, ulkonäöllisesti, koulutuksellisesti ja ajatusmaailmaltaan samankaltainen kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi "hyvä" mies huolisi jonkin traumaattisen naisen? Kyllä "hyvä" mies tarvitsee "hyvän" naisen ja päinvastoin.

Tämä! Jos ihmisellä on noin paljon itsensä kanssa ongelmia, niin tuskin hänestä vastapariksi normaalille, fiksulle ja tasapainoiselle ihmiselle. Tietysti kaksi rikkinäistä voi yrittää työstää ongelmiaan yhdessä ja joskus sekin onnistuu. Mutta liekö tällaista mistä tarkoitetaan kun puhutaan hyvästä?

Tota noin. Se että onko traumoja tai ei, ei tee ihmisestä hyvää tai huonoa.

Yks näsäilee, ettei ole traumoja, no ei sitten. Ei ole käsiteltävää sillä saralla. Toisaalta, kun näsäviisastelee tuollaisella asialla, niin mistähän se luonteessa kertoo... ei ehkä mikään ihan ihanne muiden kuin itsensä mielestä? Näin arvioisin lyhyellä kättelyllä. Haasteensa kullakin.

Aapeen jutussa kehotetaan käsittelemään traumat. Fiksut hakee apua ja pystyy niitä siten käsittelemään. Jotkutsaa itse käsiteltyä.

Trauma voi tulla missä vaan elämänvaiheessa ja niitä voi tila useita. Arvokasta ja kyvykästä ja hyvää on työstää niitä.

Sanoisin että enemmistö ei elämässään traumalta välty ja jokaiseen elämään kuuluu kriisejä.

Aapee

Vallanpitäjät huolehtivat kriisipuolen olemassaolosta, rahat pois on yleisin keino.

Vierailija kirjoitti:

Taad joku oman elämänsä keittiöpsyko vauhdissa :D

Mitätöitkö kaikki ajatukset, joista olet eri mieltä tai joita et tajua? Ja alat jakaa henkilökohtaisuuksia?

Se oman elämänsä keittiöpsyko ei ole sinua huonompi sen takia, että hän ajattelee jotain, mistä et tykkää.

Hauskaahan suhteesta tulee siinä vaiheessa kun ne Hyvän Miehen omat traumat puskevat yllättäen pintaan vaikeassa elämäntilanteessa ja mies masentuu. Miehillä on paljon vahvempi puhumattomuuden kulttuuri kuin naisilla ja heidän kokemansa vastoinkäymiset jäävät helpommin käsittelemättä. Niitä sitten puretaan psykoterapiassa alle kolmekymppisenä, että kuntoudutaan takaisin työelämään. Tai sitten ei pureta, vaan aletaan ryyppäämään, mikä on liian monille se standarditason miehinen ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.

Olen aika lailla eri mieltä. 18-25 -vuotiaissa miehissä on paljon keskenkasvuisia, jotka eivät osaa käyttäytyä, ottaa vastuuta teoistaan tai tunne itseään kunnolla. Moni on kavereiden vietävissä ja ne parisuhteeseen hinkuvat haluavat monesti sitä vain siksi, että saa seksiä ja että tosimiehellä kuuluu olla nainen. Toisaalta ne hyvät ja kypsät miehet varmasti ovat kysyttyjä tuossa iässä ja heidän parisuhteensa todennäköisesti kestävätkin pitkään.

Kaipaisin myös linkkiä tutkimukseen ja tilastoihin siitä, että juuri tuon ikäisenä solmitut parisuhteet ja avioliitot kestävät pisimpään. Pakko vielä vääntää rautalangasta, että pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin HYVÄ parisuhde. Moni nuorella iällä jonkun kanssa yksiin mennyt ja perheen perustanut kipuilee kolmekymppisenä negatiiviseen suuntaan muuttuneen kumppaninsa ja olemattoman itsetuntemuksensa kanssa. 18-vuotias on eri ihminen kuin 28-vuotias, saati 38-vuotias. Jotkut pariskunnat toki onnistuvat kasvamaan suhteellisen samaa tahtia ja täten parisuhdekin pysyy onnellisena. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille varhain solmituille parisuhteille kävisi näin. Ero on ikävä kyllä aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.

Ja ihana, että kakkoskohdassa neuvottiin taas välttelemään komeita miehiä. Itselläni on ikäviä kokemuksia nimenomaan rumista miehistä: mustasukkaisia, katkeria ja pettävät aina, kun siihen tilaisuus aniharvoin tulee. Jos kiva komea mies joskus pettää, siitä silti puuttuu ne jokapäiväistä elämää ankeuttavat katkeruus ja mustasukkaisuus.

Jos lukisit kommenttini kunnolla, niin huomaisit että en kehottanut ketään ottamaan rumaa miestä (jolla varmasti onkin helposti itsetunto-ongelmia ym) vaan ihan tavallisen, normiviehättävän miehen joka on siis vastine perusnätille naiselle. Kehotin ainoastaan välttelemään niitä kaikkein komeimpia ja halutuimpia menomiehiä, jotka tietävät itsekin että naisia olisi tarjolla joka suunnasta (ja siksi heille on vaikeampaa sitoutua vain yhteen). Mutta totta kai sinun täytyy heti väännellä sanomisiani niin, että käsken muka ottamaan ruman ja ilkeän miehen. Huoh.

Kyllähän komea mies yleensä pariutuu kauniin naisen kanssa. Ei perusnätillä naisella ole mitään komeiden miesten buffettia valittavana. Suosittelisitko kauniillekin naisille sitä normiviehättävää miestä, vaikka se helposti johtaa mustasukkaisuuteen ja kyttäykseen miehen puolelta?

Vai olisiko parempi ohje sittenkin, että kannattaa valita luonteeltaan sopiva, ulkonäöllisesti, koulutuksellisesti ja ajatusmaailmaltaan samankaltainen kumppani.

Mistä sä päättelet, että normimiehellä on huono itsetunto ja epäluuloinen persoonallisuus? Ulkonäöllä ei ole tekemistä persoonallisuushäiriöiden kanssa.

Olen samaa mieltä: ne parhaiten parisuhteeseen ja perhe-elämään soveltuvat miehet pariutuvat suht nuorina. Liitot yleensä kestävät. He yllättäen voivat myöhemmin päätyä sinkuksi, jos vaimo pettää tai kuolee. Mutta nämä "hyvät miehet" sitoutuvat suht nopeasti uudelleen, sillä heille parisuhde, rakastaminen ja vastuun ottaminen on luontevaa.

Mutta...moni meistä on yli kolmekymppinen. On elettyä elämää, eroja, lapsiakin. Haasteita, pettymyksiä, suruja ja kyllä - myös joitakin traumoja työstettävänä.

Mua kiinnostaisikin tietää, miten löytää, tunnistaa ja saada hyvä mies näissä olosuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.

Olen aika lailla eri mieltä. 18-25 -vuotiaissa miehissä on paljon keskenkasvuisia, jotka eivät osaa käyttäytyä, ottaa vastuuta teoistaan tai tunne itseään kunnolla. Moni on kavereiden vietävissä ja ne parisuhteeseen hinkuvat haluavat monesti sitä vain siksi, että saa seksiä ja että tosimiehellä kuuluu olla nainen. Toisaalta ne hyvät ja kypsät miehet varmasti ovat kysyttyjä tuossa iässä ja heidän parisuhteensa todennäköisesti kestävätkin pitkään.

Kaipaisin myös linkkiä tutkimukseen ja tilastoihin siitä, että juuri tuon ikäisenä solmitut parisuhteet ja avioliitot kestävät pisimpään. Pakko vielä vääntää rautalangasta, että pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin HYVÄ parisuhde. Moni nuorella iällä jonkun kanssa yksiin mennyt ja perheen perustanut kipuilee kolmekymppisenä negatiiviseen suuntaan muuttuneen kumppaninsa ja olemattoman itsetuntemuksensa kanssa. 18-vuotias on eri ihminen kuin 28-vuotias, saati 38-vuotias. Jotkut pariskunnat toki onnistuvat kasvamaan suhteellisen samaa tahtia ja täten parisuhdekin pysyy onnellisena. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille varhain solmituille parisuhteille kävisi näin. Ero on ikävä kyllä aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.

https://ifstudies.org/blog/want-to-avoid-divorce-wait-to-get-married-bu…

Esimerkiksi tässä yksi. Tutkimuksessa huomattiin siis, että paras ikä avioitumiseen pitkän ja pysyvän liiton kannalta on "late twenties", eli ennen kuin on 30v. Tämä tarkoittaa luonnollisesti, että mies pitäisi sitten löytää viimeistään siinä n. 25-vuotiaana, koska yleensä nykyään kuitenkin aina seurustellaan useampi vuosi ennen naimisiinmenoa. Kaikki eivät tirtenkään edes mene naimisiin, mutta tässä nyt on tutkittu avioliittoja sen vuoksi kun niistä on jotain dataa mitä voidaan verrata, avosuhteita on paljon vaikeampi tutkia. Ja kyllä sr parisuhteen pituus nykypäivänä kuitenkin aika paljon kertoo tyytyväisyydestä, koska eroaminen on nykyään erittäin yleistä ja tavallista. Tuo olisi pitänyt paikkaansa varmasti historiassa, kun etenkin naisen oli usein erittäin vaikea lähteä huononkaan miehen luota taloudellisen riippuvuuden ja sosiaalisen stigman takia.

Vierailija kirjoitti:

Surullisinta tässä keskustelussa on se että kerrankin av:lla puhutaan asiaa. Ja juuri ne joiden näitä ap:n juttuja pitäisi todella kuunnella, väittävät vastaan ja suuttuvat. Nämä ihmiset tunnistaa hyvin tästä keskustelusta.

Apn jutut ovat vain osittain asiaa, jos hänen tarkoituksensa on jakaa neuvoja naisille. Samat oletukset koskevat molempia sukupuolia.

Ap ei voi odottaa, että hänen ohjeensa menevät läpi ihan sellaisinaan ilman keskustelua, jossa on myös kritiikkiä hänen ajatuksiaan kohtaan.

Jos ap haluaa olla uskottava, hän EI voi sanoa, että hänelle väitetään vastaan ja suututaan. 😁