Mies kertoi, että exänsä menisi kaikista naisista ohi helposti
Puhunut paljon taas viime aikoina hänestä.
Nainen on erittäin kaunis ja sydänkin paikoillaan. Kuten minäkin olen kaunis sekä hyväntahtoinen mutta ymmärrän kyllä ihailun.
En silti jaksa kuunnella tuota ja viimeksi kertoi todella varmana, että jos hänen exänsä olisi samanlainen kuin ennen sairastumistaan niin kenellekään naisella ei olisi minkäänlaista jakoa siinä vaiheessa.
Miten tuollaisenkin kommentin voi ottaa vastaan? Randomisti tuon halusi ilmaista kun minua kritisoi ja kommentoi ilkeästi. Jäädyin enkä jaksanut provosoitua.
On mies minua paljon kehunut myös mutta tuo ex oli hänen elämänsä nainen, nämäkin omia sanojaan mutta päätyivät eroon sittemmin. Siitäkin aikaa.
Edelleen puhuu hänestä paljon ja olen siitä kommentoinut, ei kuulemma huomaa ja sanoo, että olihan heillä paljon yhteisiä kokemuksia jotka tulevat välillä mieleen.
Tuntuu, etten jaksa. En jaksa kilpailla tai tuntea olevani vain joku korvike jonkun rinnalla. Tästä jo muutama päivä aikaa ja nyt kun olen yksin ollut niin tuo pyörii päässä.
Asia on alkanut vaivaamaan niin paljon, että en halua jatkaa.
Kommentit (19)
Mun mies oli exänsä kanssa yhdessä 7 vuotta, ja heillä on myös 2 lasta. Siltikään hän ei koskaan muistele mitään entisiä onnenhetkiä. Mulla on jo täysi-ikäinen lapsi exän kanssa, ja vaikka historiaa on paljon, en ikinä muistele, saati että vielä kertoisin jollekin jotain iänikuisia vanhoja muistoja.
Miksi ihmeessä olet suhteessa vieläkin, kun on ilmiselvää, että mies ei ole päässyt oli entisestä suhteestaan vaan tyytyy sinuun, koska ei voi olla exänsä kanssa? Olet vain korvike, laastari. Kuinka huono itsearvostus sinulla oikein?
Lähde jo pois, hyvä ihminen. Mies ei sinua arvosta ja tuo ei tuosta parane. Hänen täytyy päästä entisestä yli ihan omin voimin.
Jospa kerrot tuon suoraan sille ukollesi. Osoitat luottamusta häneen ja haluat hänen ihailunsa.
Kokeile.
No eroa. Tuon takia kannattaa ottaa tollaset puheeksi jo alkuvaiheessa ettei joudu tuollaiseen tilanteeseen.
Jos mies tuommoista mulle sanoisi niin antaisin hänet ihan mielelläni myös takaisin sille eksälle ja hankkisin miehen, joka osaa arvostaa sitä nykyistä kumppaniaan.
Meillä on samanlaista. Mies aina muistaa mainita exänsä. En suhteen alussa sitä edes tajunnut, että aina puhuu ihailevasti exästään, olin liian sinisilmäinen ja rakastunut.
Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, tajuan, että olisi pitänyt juosta HETI kun mies alkoi puhua exästään, unelmien naisestaan. Ei puheet ole siitä muuttuneet. Exän kanssa mies oli noin kolme vuotta ja meillä on yhteistä taivalta yli kaksikymmentä. Silti: ex on se numero ykkönen miehelle.
Kunhan nuoriso lähtee muutaman vuoden sisällä, lähden minäkin. Parempi olla vaikka yksin.
Älä katsele päivääkään enää. On tyytynyt sinuun, oikeasti haluaisi olla eksänsä kanssa - vähintään fyysisesti. Kertoo myös miehen älykkyystasosta, että heittelee moisia kommentteja sinulle.
Lähde ennenkuin itsetuntosi on poljettu maahan.
Onpa huonosti käyttäytyvä mies. Kaikilla meillä on eksiä ja jokaisessa eksässä hyvät puolet ja hyvät(kin) muistot. Ei niitä puhuta nykyiselle kumppanille.
Sano suoraan ettet halua kuunnella eksän ylistystä, joko se loppuu tai sinä lähdet.
En minäkään varmaan tule koskaan kokonaan pääsemään yli eräästä naisesta, mutta saan asian työnnettyä taka-alalle niin ettei se estä elämistä tai uusien suhteiden aloittamista. Minusta tuollaisia asioita ei pitäisi kyllä sanoa ääneen missään tilanteessa. Se on lisäksi turhaa, sillä paluu entiseen ei ole edes realistinen vaihtoehto. Täysin turhaan siis loukkaa toista tuollaisella puheella.
Itselläni kokemusta eräästä seurustelusuhteesta, jossa mies oli jäänyt exän lumoihin. Aina jotenkin hienovaraisesti lyttäsi minut ja ihaillen kertoi exänsä edesottamuksista, kampaamokäynneistä lähtien.
Ensin yritin kaikin keinoin kilpailla exän kanssa, mutta tajusin, että vaikka olisin millainen kultakutri niin exä olisi ollut vähintäänkin timanttikutri. Mies pysyi exän kanssa yhteyksissä, koska heillä oli kaksi yhteistä lasta.
Suhteemme päättyi, kun ex-nainen muutti uuden puolisonsa kanssa toiselle paikkakunnalle ja tämä minun seurustelukumppani muutti heidän peräänsä.
Mun "ex" puhui jatkuvasti kahdesta on-off-suhteestaan ihan vaan tahallisesti minua ärsyttääkseen. Joka ikinen päivä. Käytännössä joka asia liittyi näihin naisiin, vaikka kyse ei edes ollut mistään yhdessä asumisista tai avioliitoista yms vaan höpölöpösuhteista. Tämä oli miehelle selkeästi jokin omasta mielestään hyvä keino koittaa saada minut alistettua ja itsetuntoni poljettua. Naureskelin vain ja totesin että itse olen asunut kaikkien viiden mieheni kanssa yhdessä pitkissä suhteissa, pisimmän ollen 10 vuotta ja ollut naimisissa, että en nyt ymmärrä miksi olisin mustasukkainen jostain on-off-pelleilyistä.. Otin myös jalat alleni hyvin nopeasti. Suhde oli ohi puolessa vuodessa ja muutenkin samanlaista on-offia kuin nämä hänen edelliset suhteensakin.
Kyllä existä voi puhua ja tuleekin etenkin jos on yhteisiä lapsia, mutta heidän käyttämisensä aseena ei ole oikein. Kertoo tosi huonosta itsetunnosta vain jos jatkuva tarve puhua niistä. En aio mainita tätä kyseistä miestä ikinä kellekään exänäni. Ei mun tartte.
Minä mietin aina kun joku kirjoittaa puolisostaan , ei niin kivoja juttuja,
Että onko hän kertonut puolisolleen: minusta ei tunnu hyvälle , kuinka sinä käyttäydyt tai puhut.
Jos se puoliso ei ole selvänäkijä, ei hänellä ole luultavasti haisuakaan missä mennään.
Eli puhu !!!
Ok