Millaisia unia sinä näet/ olet nähnyt stressaantuneena? Omat ahdistavat jo entisestään
Kerätään parhaita mörköunia aikuisiällä, varsinkin jos johtuneet ylikuormituksesta!
Viimeisen viikon aikana olen nähnyt mm. unta kampaajakäynnistä, missä kampaaja ajoi hiukseni osittain kaljuksi/ nyrhi ne aivan kamaliksi ja teki sen tahallaan. Itkin kampaajan tuolissa ja tämä vielä nauroi päälle :D
Toisessa unessa narsistinen isäni tuli luvatta avaimella talooni minun ollessani paikalla. Hänelle en ole oikeassakaan elämässä ikinä avainta antanut kotiini, on tunkeutuva ja vaikea persoona. Ja niin, narsisti. Tuossa unessa tein salapoliisityötä mistä on avaimen voinut saada ja linkitin sen yhteen hetkeen, missä isälleni olin avaimen hetkeksi luovuttanut. Unessa oli aivan sairaan ahdistava tunnelma!
Kolmas uni oli sellainen, että olin hammaslääkärissä ja mulle annettiin viikko elinaikaa ja sen jälkeen porattiin leukaluu posken ulkopuolelta esiin ja lääkäri heilutteli sitä siinä paikallaan ja tuumi jääköhän tämä nyt tähän.. kipu oli kamala unessakin ja tuntui elävästi se leukaluu posken ulkopuolella... :D
Sitten tällä viikolla oli vielä perinteinen painajainen, missä yritin paniikissa soittaa apua sairaskohtauksen saaneelle äidilleni, mutta puhelimen näppäimistö oli rikki ja en saanut soitettua mihinkään enkä laitettua viestiä. Tuossa unessa oltiin vielä jossain hevonkuusessa ja lähdin ulos kovaan talvipakkaseen hankien keskelle juosten hakemaan apua kevyessä vaatetuksessa paljain jaloin.. :D
Aivan kamalia, yleensä en edes muista uniani. Nyt on itsellä töiden suhteen todella kuormittava vaihe menossa ja näkyy ja yleensä nämä randomit painajaiset kielivät taas lähestyvästä burnoutista.
up