Koronarokote ei estä muunnosvirusta?
https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/fc6202e9-b42c-4ff4-baa1-c3ee1274c…
Mikkelistä on löytynyt kaksi ja Joroisista kaksi uutta koronatartuntaa torstain jälkeen. Lisäksi virusmuunnosta on tavattu yhdestä alueella aiemmin uutisoidusta ketjusta, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote kertoo tiedotteessa.
Mikkelin ja Joroisten tapaukset liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin.
Etelä-Afrikan virusmuunnos löytyi ketjusta, jossa on todettu yhdeksän tartuntaa.
Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo, että tapausten joukossa oli yksi jo molemmat rokotteet saanut henkilö. Ketjusta joutui sairaalahoitoon selvästi nuorempia henkilöitä kuin aiemmista tartuntaketjusta.
– Tämä osoittaa, että virusmuunnosten takia täytyy olla erityisen varovainen. Lähialueilla hyväkin tilanne on saattanut muuttua parissa päivässä erittäin vaikeaksi, Seppälä muistuttaa tiedotteessa.
Uusia tautitapauksia ei ole enää löytynyt virusmuunnos aiheuttamasta tartuntaketjusta.
Ei se rokote estä mitään virusta tarttumasta, se vaan vähentää _todennäköisyyttä_ saada _vakava_ tauti! Eli osa rokotetuista voi saada myös sairaalahoitoon johtavan tartunnan, ja todella iso osa lievän version.
En tiedä mistä on lähtenyt ajatus että rokotteet olisi joku taikapiikki tähän jotka poistaa koronan maailmasta, niin ei tule tapahtumaan. Influenssakaan ei ole poistunut rokotteista huolimatta ja ihan samat säännöt pätee koronaan.