Katsoin viikonloppuna leffan I, Tonya. Uskotko sinä Hardingin olleen syyllinen vai syytön?
Hyvä leffa, mutta olen yhä sitä mieltä että Tonya oli suunnitelmassa aivan yhtä mukana kuin muutkin. Hänestä saa vaikutelman, että kaikki on aina muiden vika. Hankalan oloinen ihminen.
Silti pidän jostain syystä Hardingista, aika avoin ja rääväsuinen. Varmaan valehtelee mutta silti jotenkin aito.
Kommentit (11)
Miksei Tonya vuosienkaan jälkeen tunnusta, menetti kuitenkin kaiken jo vuonna 94, mitä tunnustus olisi enää haitannut.
Ja häntä vastaanhan on ilmeisesti löydetty vaikka mitä syyllisyyttä tukevia (korjatkaa, tarkentamaan) niin tavallaan nostan hattua tuosta sitkeydestä :D
Yleensä syylliset ovat omasta mielestään syyttömiä. Hyvin harva kertoo rehellisesti, että on syyllinen ja jos kertoo, niin on silloinkin jonkun toisen vika (kun toinen houkutti/pakotti, oli kurja lapsuus, ei ollut vaihtoehtoja, uhri oli niin kauhea jne.). Vankilathan ovat täynnä syyttömiä!
Elokuvana oli mielenkiintoista katsoa, mutta tosielämässä en haluaisi Tonya tuntea.
Hyvä leffa! Pidän erittäin todennäköisenä, että Harding oli mukana suunnitelmassa. Vaikka elokuva oli tavallaan Hardingin puolella, niin se samaan aikaan aika hyvin kuvasi myös sitä, että Hardingin sanaan ei välttämättä kannata liikoja luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö sitä joku syyttömänä?
Ainakin Tonya itse pitää :D
Margot Robbie teki kyllä aivan mahtavan roolin. Mielestäni syyllinen, mutta eihän sitä voi aukottomasti todistaa joten ei mielestäni voi tuomita.
Dokumentti, jossa Hardingia haastateltiin: Melko patologinen katse ja usko omiin sepityksiinsä, enemmän ja vähemmän piiloaggressiivinen, syyttelee edelleen epäsuorasti kisakaveriaan uransa tuhoutumisesta ja siitä, ettei omat kyvyt kuitenkaan tuoneet riittävää menestystä. Tästä käsityksestään tuskin ikinä tulee luopumaan, elelee omassa totuudessaan.
Ei se ole mikään uskonasia.