En osaa sanoa "Rakastan sinua"
En puolisolle, en lapsille. Nykyinen mies on ainoa, joka sen on minulle sanonut. Tosin se lähinnä ärsyttää minua, koska siihen joutuu vastaamaan. Näytän rakkauden mielummin halaamalla ja pussaamalla tms. En oikein osaa puhua muistakaan tunteista, en hyvistä enkä huonoista. Lapset säälittää, jos ovat oppineet näin rajoittuneet tunnetaidot (ovat jo melko isoja). Olisipa silloin puhuttu tunteiden sanoittamisesta, kun olivat pieniä. Hassua on, että täysin tuntemattomalle on paljon helpompi puhua tunteista kuin läheiselle. Tulipa vuodatus...
Kommentit (14)
Ei sitä tarvitse sanoa, jos se ei tunnu itselle oikealta. Sittenhän se on pakotettua ja näytelmää. Sanoo sitten joillakin muilla sanoin, miten tärkeänä toista pitää.
Sama. Lapsille sanon että olet rakas.
Jätin yhden miehen kun se ei sanonut sitä mulle pitkän ajankaan kuluttua. En tiedä eikö tuntenut mitään vai eikö vaan halunnut sanoa, mutta joka tapauksessa, mun todella täytyy saada myös kuulla se.
Vaikeaahan se on, ainakin ensimmäisellä kerralla. Vaikka tuntisikin niin. Lisäksi itse pelkään, että tulen vain haavoittuvammaksi kun sanon asian ääneen. Kokemusta kun on siitä, että ei olisi kannattanut kertoa...
En mäkää. Noi heittomerkit tuottaa vaikeuksia ja sit on ärrävika. Ehehehehe huono oli tiedän.
Itse sanon sen aina englanniksi tai sitten oon se, joka vastaa "Nii mäkin sua" Sekin tulee sanottua aika nopeesti ja vaimeesti. Oon kohta jo 28v, niin kuulostaa vähän lapselliselta kyllä.
Oletteko te kirjoittajat (joille tuon sanominen on vaikeaa) sitten muutenkin sellaisia ihmisiä, että mieluummin teette ja näytätte asioita käytännössä kuin puette niitä sanoiksi? Vai onko se rakastaminen vain niin nolo klisee, että se ei tunnu oikealta?
Itsestäni tuntuisi todella ontolta ja epävarmalta, jos kumppani ei koskaan sanoisi, että rakastaa. Kotona ei kyllä rakkaudesta puhuttu, mutta itselleni se on aina ollut tärkeä asia pari- ja yhdessä ystävyyssuhteessakin.
Ihan sama juttu täällä. Eniten siinä tökkii koko sen lauseen sanominen. Ei vaan tule ulos luontevasti.
Tajusin juuri että meillä ei lapsuudessa ikinä kukaan sanonut noin meille lapsille perheessä, ei vanhemmat tai mummot tai papat. Se rakkaus näytettiin mutta ei sanottu. Johtuuko siitä, en tiedä. Se koko sanonta on vaan jotenkin tönkkö ja vieras. Helpompi sanoa että olet rakas tai jotain muuta ja näyttää muulla tavalla. Mutta mä rakastan sua on niin ...... yök.
Harjoittele! Kokeile sanoa vaikka sen yhteydessä kun halaat. Varsinkin jos muuten lässyttää jotain niin siihen samaan syssyyn voi hyvin pistää sekaan "äiti rakastaa sua" tai "äitin rakas kulta" . Se tuntuu aluksi oudolta, mutta se alkaa tuntua luontevammalta joka kerta kun sen sanoo. Jos et harrasta minkään sortin hellittelypuhetta niin aloita helpoilla, neuraalimmilla sanoilla. Pelkän lempinimenkin keksiminen toiselle on mielestäni tietynlaista hellittelyä.
Sama. Oon sanonu kumppanille ”Rakastan sua” viimeksi varmaan 5 vuotta sitten ja koko yhdessäolon (20 vuotta) vain muutaman kerran. Ei kyllä mieskään ikinä sano.
Usein sanon kuitenkin ”Oot rakas” ja samoin lapsille. Koen että meillä on paljon rakkautta ja todella onnellinen suhde, vaikkei sitä sanotakaan.
Olin pari vuotta sitten burn outissa ja jotenkin ihan sekavassa olotilassa, jossa itkin puhelimessa äidilleni asioitani ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden ja puhelun jälkeen laitoin vielä viestin että "rakastan sinua".
Vieläkin hävettää tuo kaikki. Enkä tiedä miksi.
En minäkään osaa sanoa "oot rakas" tai puhua liian tunteellisesti. Minulla on osittaista autismia niin se vaikuttaa varmasti paljon siihen
Minäkään en osannut ennen. Sitten rakastuin.
Jotenkin tuntuu että I love you olisi helpompi sanoa. Tietysti pitäisi kyllä tarkoittaakkin sitä mitä sanoo.