Onko teillä kasvanut vanhetessa nännien ympärillä oleva alue?
Huomasin pari päivää sitten nännin reunalla ihan pienen uuden tumman alueen jota ei siinä aiemmin ollut. Se näytti ihan samalta kuin muukin nänni mutta pisti silmään kun sitä ei ollut siinä aiemmin. Tietysti nypläsin sitä ja se meni vähän verille kun koitin ensin että onko vaan jotain mikä lähtisi pois. Alue on tosi pieni ja tosiaan normaalin näköinen joten järki sanoo että normaalia muutosta. Silti mietin että pitääkö tuollaisen takia mennä lääkäriin varmuudeksi?
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Vaan ihan vähän.
Mutta nännien alapuolella oleva alue on kasvanut paljon.
Pirkosta -> Pekaksi
Sincc
Tuokin on nännin alapuolella ja näytti kuin sitä nänniä olisi ikäänkuin "tippunut" siihen pieni uusi alue. Nännit on olleet aika tarkkarajaiset joten pisti heti silmään. Kuitenkin oli sellaista ruskeaa samanlaista kuin muu nännipiha eikä näyttänyt miltään ihottumalta. Odotan nyt vielä että tuo pieni rupi paranee siinä jonka sain vahingossa aikaan. Tuntuu vaan luulotautiselta kun aina puhutaan rinnan muutoksista ja syövästä mutta kai tuo ikäkin niitä muuttaa, kohta 40 v..
Eli nännipihasta -kentäksi?
Jep, joillakin käy noin iän myötä.
Joo ja venähytäyt vielä soikióiksi, kun tissit on alkaneet riippua.
Tarkemmin kun tutkii niin tuo voisi olla myös haalea luomi. Noh pitää seurata sitä ja jos alkaa liikaa vaivata niin lääkäri voisi katsoa.
Vaan ihan vähän.
Mutta nännien alapuolella oleva alue on kasvanut paljon.