Puelinmyynti pitäisi kieltää lailla
Epäselvyyksiä sopimuksissa, huijauksia, vanhusten haavoittuvan tilanteen taloudellista hyväksikäyttöä.
Helppo kanava huijareille.
Miksei puhelinmyyntiä ylipäätään voisi kieltää?
Kommentit (13)
Mikä on puelin? Jotain elinsiirto juttuja?
M i k s i ihmeessä on vielä sallittua?
On niitä kieltosysteemejä, toimivat varsin hyvin, maksaa jokun euron vuodessa.
Vierailija kirjoitti:

Miksi tuosta pitää joutua maksamaan?
Ettei joudu rikoksen tai häirinnän uhriksi.
Eräs poika suuttui ja otti yhteyttä firmaan, ettei dementoituneelle isälleen saisi kaupata mitään. Sopivat sitten näin.
Ajatteli sitten, että ilmoittaa myös isälleen mitä tuli tehtyä. Ei päässyt kuitenkaan läpi, kun oli ko. firma soittanut ensin, ja myynyt dementikolle tuotteitaan:(
Millä perusteella sen voisi kieltää? Huijareita ja epärehellisiä ihmisiä on joka alalla, ja tällaisen henkilön uhriksi joutuessa on mahdollista saada oikeussuojaa. Valitettavasti huijarin uhrit, oli se sitten puhelinmyynnissä tai talokaupoilla, usein on nimenomaan niitä haavoittuvassa asemassa olevia. Tätäkin on kuitenkin mahdollista harjoittaa täysin laillisesti ja korkeamoraalisesti niin halutessaan, mitään ei kuitenkaan ole kenenkään pakko ostaa.
Mikäs se parempaa kuin painaa punaista luurinkuvaa, kun tuntemattomasta numerosta soitetaan.
Vierailija kirjoitti:
On niitä kieltosysteemejä, toimivat varsin hyvin, maksaa jokun euron vuodessa.
Eivät toimi, minulla on suora- ja telemarkkinointikielto, silti tulee puheluita, tekstareita, sähköposteja ja osoitteellista mainospostia tipuu postiluukusta.
Mm. Trafi myy yhteystietoja :-(
Lehdenmyyjille sanon sokeutuneeni, loppuu tuputus lyhyeen.
Aloitukseen: pitäisi ehdottomasti lailla kieltää!
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella sen voisi kieltää? Huijareita ja epärehellisiä ihmisiä on joka alalla, ja tällaisen henkilön uhriksi joutuessa on mahdollista saada oikeussuojaa. Valitettavasti huijarin uhrit, oli se sitten puhelinmyynnissä tai talokaupoilla, usein on nimenomaan niitä haavoittuvassa asemassa olevia. Tätäkin on kuitenkin mahdollista harjoittaa täysin laillisesti ja korkeamoraalisesti niin halutessaan, mitään ei kuitenkaan ole kenenkään pakko ostaa.
Mutta nykyään puhelimella myynti on täysin turhaa, kun tarvitsemansa saa netistä. Vaikka olisin juuri ajatellut tilata lehden x ja puhelinmyyjä soittaisi myydäkseen lenden x, en ostaisi. Haluan vertailla hintoja, tutustua tilausehtoihin ja päättää rauhassa.
On aivan selvää, että suurin osa noiden tuloista tulee pakkomyynnistä esim senioreille.
Ei ne kauaa soittelis, jos kukaan ei koskaan ostaisi mitään. Aika moni sais nyt katsoa peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella sen voisi kieltää? Huijareita ja epärehellisiä ihmisiä on joka alalla, ja tällaisen henkilön uhriksi joutuessa on mahdollista saada oikeussuojaa. Valitettavasti huijarin uhrit, oli se sitten puhelinmyynnissä tai talokaupoilla, usein on nimenomaan niitä haavoittuvassa asemassa olevia. Tätäkin on kuitenkin mahdollista harjoittaa täysin laillisesti ja korkeamoraalisesti niin halutessaan, mitään ei kuitenkaan ole kenenkään pakko ostaa.
Tässä kanavassa mahdollisuus huijaamiseen ja huijatuksi joutumiseksi on liian suuri.
Ostopäätös tehdään puhelinmyynnissä liian nopeasti, eikä aina edes tiedetä mitä varsinaisesti ostetaan, jos myyjä esittää asian ”sopivan” epäselvästi tai harhaanjohtavasti.
Asiaakkaalla ei ole mahdollisuutta tutustua riittävästi asiaan.
Samaa mieltä.