Nainen on

Luomiskertomuksen mukaan mies luotiin ennen naista, ja hän sai jo siinä vaiheessa Jumalalta luomakunnan hallitsijan aseman (1.Moos.1:26, hallita, hepreaksi raadaa[2]). Nainen luotiin miehelle ”avuksi, joka on hänelle sopiva”, ei päinvastoin (2:18). Mies antoi naiselleen nimen, ensin Miehettären, sitten Eevan, mikä merkitsee ”kaiken elävän äiti”. Tämä kaikki osoittaa, että mies oli naisen pää paratiisissa – ja yhtä ongelmattomasti kuin Isä-Jumala on aina ollut Poikansa pää. Jos paratiisissa olisi pysytty, ei asiasta olisi koskaan tullut mitään ongelmaa Eevalle enempää kuin hänen tyttärilleenkään. Mies ja nainen olisivat kilpailleet keskenään vain siitä, kumpi rakastaa toista enemmän. Heistä olisi tullut yksi liha ilman mitään säröjä. Tähän harmoniseen yksikköön, perheeseen, olisivat Jumalan siunauksena saadut lapset saaneet syntyä (1.Moos.2:24).

Vallitsemiskäskyä ei paratiisissa annettu kuitenkaan vain miehelle, vaan toisen kerran myös miehelle ja naiselle yhdessä; heidän piti ”ottaa muu luomakunta valtaansa” ja ”vallita” sitä (1:28, kaksi heprean verbiä: raadaa ja kaabash[3]).

Mitä päänä oleminen sitten tarkoittaa? Siinä on kyse johtajuudesta, mutta erilaisesta johtajuudesta kuin mitä me sillä sanalla yleensä ymmärrämme. Pään on määrä kantaa suurempi osa yhteisestä kuormasta, niin vallasta kuin vastuustakin. Hän asettuu vapaehtoisesti toisten palvelijaksi ja kaikkien orjaksi. Niinhän Jeesuskin teki:
”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta” (Mark.10:43-45).

Vallituksi tuleminen - syntiinlankeemuksen seuraus

Paratiisissa tapahtui kuitenkin katastrofi: nainen kuunteli käärmeen ääntä enemmän kuin Jumalan sanaa, rikkoi pyhän käskyn ja houkutteli miehensä lankeemukseen. Kaikki meni rikki yhdellä iskulla: Jumala-suhde, miehen ja naisen suhde, lasten ja vanhempien välit ja ihmisen suhde muuhun luomakuntaan. Ja niin Jumala sitten saneli Eevalle rangaistuksen, joka näkyy kahdessa asiassa: hänen suhteessaan lapsiinsa ja hänen suhteessaan mieheensä.
Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva" (1.Moos.3:16 RK38).

Syntiinlankeemuksen seurauksena äidin osa ei ole enää ongelmaton, vaan tuottaa naiselle tuskaa. Samaten hänen suhteensa mieheen muuttuu ambivalentiksi. Yhtäältä nainen tuntee voimakasta vetoa miehen puoleen eikä voi elää ilman häntä. Toisaalta hän joutuu miehen(sä) vallitsemaksi. (Tässä esiintyy taas uusi heprean verbi: maashal[4]). Kefale-struktuuri kuului siis Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta nyt Herra ilmaisee saman asian käyttäen sanaa ”vallitseminen”. Että tämä asia on sanottava ääneen tarkoittaa sitä, että miehen johtoasemasta tulee naiselle aika ajoin taakka, jota vastaan hän kapinoi.

Silloin kun puhuttiin luomakunnan vallitsemista, käytettiin hepreassa raadaa ja kaabash –verbejä, joilla on sivumerkitys ”polkea jalkoihinsa, valloittaa, tehdä alamaiseksi”. Naisen vallitsemisesta puhuessaan Raamattu käyttää kuitenkin maashal-verbiä, johon ei liity negatiivista sivumerkitystä. Miehen ei missään kohden Raamatussa käsketä alistaa vaimoaan polkemalla tämän oikeuksia – hänen käsketään päinvastoin rakastaa tätä yhtä epäitsekkäästi kuin Kristus rakasti seurakuntaa. Voisiko rakkauden ihannetta enää sen korkeammalle asettaakaan? Ja niin kauan kuin nainen saa kokea miehensä taholta uhrautuvaa rakkautta, hän kunnioittaa tätä ja iloitsee saadessaan olla tälle alamainen.
mies52v