Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Rokotenopeudessa isoja eroja
Suomessa pohditaan ja ihmetellään...............
Rokotenopeudessa isoja eroja – maalistaus nostaa yhden maan esiin
VILJA VAINIO | 02.01.2021 | 14:23
Suomessa pohditaan parhaillaan keinoa rokotusten nopeuttamiseen. Tahti on Euroopassa verkkainen.
Koronavirusrokotukset ovat edenneet maissa eri tahtiin, mutta selvästi nopeiten kansalaisiaan on rokottanut Israel, BBC uutisoi.
Israelissa koronarokotteen ensimmäinen annos on annettu jo yli miljoonalle ihmiselle. Yhteensä Israelissa on hieman alle 9,3 miljoonaa ihmistä.
Rokotukset aloitettiin Israelissa 19. joulukuuta ja rokotuksia on annettu noin 150 000 päivässä. Israelin nopean rokotustahdin ovat mahdollistaneet esimerkiksi aikaiset neuvottelut rokotteista sekä pienten rokote-erien kuljetukseen soveltuvat kuljetusyksiköt.
Verkkouutiset 2.1.2021