Olenko masentunut? Minä, perhe, koko elämäni...

Monta lasta. Vaikeat raskaudet ja synnytyksen jälkeen järjen juoksu ei ehkä ihan normaalimmasta päästä. Ehkä taustalla syömishäiriötä..? Miehestä hain juuri eroa. En jaksa enää jatkuvaa kaljan juomista. Tuntuu kuin nauttisin vain yksin vauvastani. Tuntuu ettei monikaan välitä. Kun laskettuun aikaan oli 2kk, päätin että laskut saa mennä ulosottoon asti. Vain asumisen ja puhelimen hoidan, muulla ei väliä. Näin tapahtui nyt sitten 6kk päätöksen jälkeen. Ahdistaa kun luuri soi, perintätoimistothan ne siellä, en viitsi edes vastata. En halua.. Kävin ulosottoselvityksessä ja olen varaton.

Vaikka hain eroa (mies ei halua), sanoin että voidaan kuitenkin seurustella. Tähän sanoi ok mutta tiedän ettei homma toimi. Joskus ollut fyysistä väkivaltaa, nyt henkistä usein. Loukkaannun pienistä. Olen menettänyt itselleni rakkaan ja tärkeän henkilön mitä en nyt näin aikuisena osannut käsitelläkään, vissiin. Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu, koko ajan olen "ylihuolissani".. Mulla on maailman ihanimmat lapset kaikesta huolimatta. Kuinka mä saan tän elämäni järjestykseen, mikä mua vaivaa!? Tuntuu kuin koko elämäni (ja minä itse) olis muuttunut viimisen raskauden myötä ja siitä eteenpäin. En enää tunne itseäni. Alkoholikin on alkanut pyöriä liikaa mielessäni... Mieheni on muuttunut -ainakin silmissäni. En tunne häntäkään enää. Näen painajaisia, olen kaikki päivät väsynyt, koko ajan vastoinkäymisiä... Tekis mieli vaan kadota pois jotta kukaan ei tarvitsisi mua enää mihinkään. Edes hetkeen...