Lue keskustelun säännöt.
Olen onnellinen vaikka olen ulosotossa, eronnut, lihava ja pienipalkkainen yh
Kommentit (6)
Upeeta ja mahtavaa, siis oikeasti. Kyllä melkein onnelliseksi itseänikin sanoisin, vaikka kumppania rinnalleni kaipaan, olisi jo se sydämen valittukin, minä en vain ole samaa hänelle, olen pitkäaikaistyötön ja nyt viimeisimpänä tuli verovelkaa nelinumeroinen summa. Pyytämättä ja kysymättä, mutta ei typeryyteni takia, vaan ihan tietämättömyyttäni, mitäs en itse ottanut selvää.
Ei kannata maallisten asioiden masentaa. 😉👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän oikein hyvin. Itse erosin jokin aikaa sitten ja muutin pois isosta omakotitalosta kerrostaloon vuokralle. Käteistä ei ole pennin latia, koska osituksessa jouduin ostamaan vaimon osuuden muusta omaisuudesta, jota en voi myydä tai mitenkään hyödyntää.
Ex-vaimo nyrpistelee, että asuinpaikkani ei ole hänen jälkikasvulleen sopivaa. Toisaalta kovasti tuntuvat lapset laskevan päiviä että pääsevät minun luokse vaimon vuoroviikolta.
Tutut ja sukulaiset kuvittelevat että olen masennuksen syövereissä koko ajan, todellisuudessa nautin joka sekunnista. Ei tarvitse olla kenenkään haukuttavana, kiinteistöhuolto tekee lumityöt, ei tarvise esittää kiinnostusta kukkapenkkeihin, vapaa-ajan voi urheilla ja puuhata mitä ikinä haluaa.
Naiskuviot on olemattomammat kuin hartaalla munkilla, mutta elämä on helpompaa näin. Tinderiä en ole edes asentanut, sen verran olen lehdistä päätellyt että keski-ikäisen perusmiehen on sieltä mahdoton mitään löytääkään. mutta ei haittaa!
keskiluokkaisen yhteiskunnan silmissä olen ihan surkimus mutta en kyllä palaisi entiseen omakotikulissiin. Kun vakuutan asioiden olevan hyvin , saan lähinnä hämmentyneen sääliviä katseitä.
Vierailija kirjoitti:
No, noin kai se menee. Jos suhtautuu kaikkeen vähän leväperäisesti, ei tunne mitään paineita mistään, ei ota stressiä mistään, lopputulos lienee juuri tuo. Onnea. Kai.
Miksi olet kateellinen ja nuiva?
Eikö sinua ahdistanut ajatus ulosottoon joutumisesta? Esim. Mistä saa rahaa ruokaan? Entä jos tarvitsee ostaa vaate tai kodinkone? Entä jos sairastuu ja tarvitsee lääkkeitä? Entä jos vanhenee ja ei ehdi saamaan lapsia, kun ei ole varaa lapsiin? Entä kun on talvi, on kylmää ja ei ole asuntoa, eikä kukaan vuokraa, koska luottotiedot ovat menneet?
Vai luotitko koko ajan, että joku ystäväsi tai sukulaisesi pelastaa sinut? Mikä on hinta pelastamisellesi? Pelkäätkö menettäväsi itsemääräämisoikeutesi ja vapautesi? Entä eläkkeellä selviytyminen ja hyvä eletty elämä, että rahalla oikeasti saisi palan onnellisuuttakin, kun ensiksi säästäisi ja vasta myöhemmin kuluttaisi eikä missään vaiheessa mokaisi niin, että se vaikuttaisi pitkälti tulevaisuuteenkin? Entä yhteiskunnan tarjoaman tuki, eikö se ole emotionaalisesti kylmää vs jos yksittäiset ihmiset pelastaisivat sinut? Miten olla ihmisenä tarpeeksi vahva?
Onkohan se, jolle olet velkaa, onnellinen?
No, noin kai se menee. Jos suhtautuu kaikkeen vähän leväperäisesti, ei tunne mitään paineita mistään, ei ota stressiä mistään, lopputulos lienee juuri tuo. Onnea. Kai.